Kirjamielellä

Viime lukupiirissä kirjana oli Enid Blytonin elämäkerta ja siihen samaan yhteyteen sai vielä lukea jonkin Blytonin kirjoittaman kirjankin. Seikkailu -sarja on ollut suurin suosikkini Blytonin kirjoituksista, mutta toki Viisikkokin oli suuressa kulutuksessa lapsena. Se on myös unohtunut muististani Seikkailua tehokkaammin, sillä Seikkailu -kirjoja olen lukenut moneen kertaan vielä myöhemminkin. Siksi valitsinkin tällä kertaa luettavaksi Viisikko -kirjan. Olisin halunnut lukea sen ihan ensimmäisen Viisikon , mutta kirjastossa ei ollut juurikaan valinnanvaraa, joten päädyin valitsemaan Viisikko pulassa -kirjan. Olin muuten siinä luulossa, että Viisikkoja olisi suurin piirtein 40–50 kappaletta, mutta eihän niitä olekaan kuin 21 kirjaa. Kirjastossa niitä oli silloin lapsena aina niin monta paikalla, että määrä tuntui loputtomalta. Viisikko pulassa kertoo lasten pyöräretkestä, joka päättyy tietysti seikkailuun. Viisikko tapaa matkalla rikkaan ja hemmotellun Richard-pojan, joka lyöt...

Muistatko vielä Kultasiskoni ? Minä olin unohtanut koko kirjan, mutta se palasi heti mieleeni, kun näin uusintapainoksen. Kultasiskoni on kirjoittanut Astrid Lindgren ja kuvittanut Hans Arnold , jonka piirrokset tekevät kirjasta lumoavan. Kultasiskoni on lyhyt satu. Se kertoo Liisasta, jolla on salainen sisko salaisessa paikassa. Sinne pääsee kiipeämällä koloon ruusupensaan alla. Liisan siskon nimi on Ylva-lii ja hän on Kultaisen Salin kuningatar. Salaisessa maailmassa tytöt ratsastavat ja pitävät hauska ilman, että kukaan muu tietää siitä. Luulen, että Kultasiskoni kuvitus teki siitä lapsena niin ihanan. Kuvat ovat täynnä yksityiskohtia ja asioita, joista kaikki pikkutytöt pitävät: koiria, kaneja, hevosia ja kukkasia. Kuvissa on myös synkkiä sävyjä, esimerkiksi Ilkeät, jotka asuvat Hirmuisessa Metsäsässä. Niillä on vihreät silmät ja takkuiset turkit. Kuvia voi tutkailla vaikka kuinka kauan, sillä tuntuu, etteivät yksityiskohdat lopu millään. Huomaan, että muistan edelleen asioita ...

Huomasin jokin aika sitten, että Diana Wynne Jonesin Noidan veljestä , yhdestä lapsuuteni suosikkikirjasta on otettu uusi painos. Tällä kertaa käännetään koko Chrestomancin maailmat -kirjasarja – tai sarjan toinen osa on jo ehditty julkaistakin. Koko asia oli mennyt minulta kokonaan ohi, kuten jo yhdessä aikaisemmassa blogimerkinnässä kirjoitin. Syytän tästä kirjojen kansia, jotka olen epäselvän tekstin takia jättänyt huomiotta. Noidan veljen päähenkilö on Kissa eli Eric, joka jää sisarensa Gwendolenin kanssa orvoksi, kun heidän vanhempansa kuolevat siipirataslaivan onnettomuudessa. Lapset ottaa hoitoonsa eräs noita, joka järjestää Gwendolenille noitaopetusta huomattuaan tämän suuret kyvyt. Ericillä puolestaan ei näytä olevan mitään erikoisia taitoja. Pian mahtava Chrestomanci kiinnostuu lapsista ja ottaa heidät luokseen asumaan. Muutos on vaikea Gwendolenille, joka alkaa kapinoida ja tehdä pieniä kiusoja Chrestomancin oudossa linnassa. Mutta pulaan joutuukin tietysti Eric. Minua v...

Minulla on aika hyvä käsitys siitä, mitä fantasiakirjoja Suomessa on viime vuosina julkaistu, mutta silti välillä tulee hassuja yllätyksiä ihan tyhjästä. Jostain syystä minulta on täysin jäänyt huomaamatta yhden lapsuuteni kirjasuosikin uusi painos! Eikä siinä vielä kaikki, en myöskään tiennyt, että kirja onkin ollut kolmiosaisen sarjan aloitus! Ja että WSOY on jo julkaissut sarjan toisen osan ja kolmas osa tulee keväällä. Iik! Miten tuo on mennyt minulta täysin ohi? Epäilen, että se johtuu kannesta, joka on aika epäselvä ja sekava. Lapsuuteni kirjasuosikki on Diana Wynne Jonesin Noidan veli , joka siis aloittaa Chrestomancin maailmat -sarjan. Kirja kertoo orvoista sisaruksista, Gwendolenista ja Ericistä eli Kissasta, jotka muuttavat upeaan linnaan asumaan. Gwendolen on noita, mutta Ericillä ei ole mitään taitoja. Lempinimi ei kuitenkaan ole tullut turhasta, sillä Ericin taidotkin paljastuvat lopulta. Muistan kirjan tapahtumia vähän huonosti, mutta mieleen on jäänyt voimakkaasti...

Jouluun on aikaa enää viikko ja tontut kurkkivat sisään ikkunoista. Onkin siis syytä hiukan kerrata, millaisia tontut oikeastaan ovat. Koska tontut ovat todella vikkeliä ja piiloutuvat ihmisiltä, paras keino tutustumiseen on avata Suuri tonttukirja . Ihanan tonttuopuksen on kirjoittanut Wil Huygen ja kuvittanut Rien Poortvliet . Suuri tonttukirja taisi olla lapsuuteni kirjastossa se kirja, joka oli kaikkein eniten kulunut lasten käsissä. Itsekin vietin pitkiä aikoja kirjaa lukien – taisin jopa tehdä kirjasta muistiinpanoja vihkoon, jotta voisin tarkistaa asioita sitten, kun kirja jo piti palauttaa kirjastoon. Kirjan kuvat ja hauskan yksityiskohtaiset tonttutiedot ovatkin jääneet ahkeran lukemisen ansiosta syvälle muistiin. Suosikkilukuni Suuressa tonttukirjassa on ehdottomasti se, jossa kerrotaan tonttujen ja eläinten suhteesta. Tontut voivat nimittäin auttaa eläimiä monissa pulmissa. Ne voivat poistaa vaikka rautalankaa hirvien sarvien ympäiltä tai vapauttaa sarvista toisiinsa ki...

Voi millaisen ihana löydön tein kirjaston kierrätyshyllystä! Sinne saa siis viedä omia kirjoja ja sieltä voi ilmaiseksi myös ottaa kirjoja. Selaan hyllyn jokaisella kirjastokäynnillä. Tällä kertaa törmäsinkin yhteen lapsuuden kirjasuosikeistani. Kirjailija tai kirjan nimi eivät sanoneet minulle mitään, mutta kun näin kirjan kannen, kaappasin sen heti kainalooni. Eikö olekin mahtava kansi? Liisa Karakorven Noidan kummityttö kertoo Pihla-noitatytöstä, josta pitäisi tulla isona jääkuningatar. Pihla ei kuitenkaan halua jäädyttää maata ja ryhtyä kuningattareksi, vaan hänen pitää rikkoa noitien lakia muuttaakseen kohtaloaan. En oikein kunnolla muista, miten tarinassa käy – enkä vielä ehtinyt lukea sitä, mutta ehkäpä tänä iltana pääsen nostalgiamatkalle. Kirja on ohut, joten sen lukemiseen ei kauaa aikaa mene. En malta odottaa, ihanaa!

  L. M. Montgomeryn Sara, Tarinatyttö on uusi suomennos aiemmin nimellä Sara Stanleyn tarinat tunnetusta kirjasta. Uuden suomennoksen on tehnyt Montgomeryn kirjoihin perehtynyt Sisko Ylimartimo . Suomentaja kertoo kirjan jälkisanoissa, että hänen tarkoituksenaan on kääntää myös kirjan aikaisemmin suomentamaton jatko-osa The Golden Road . Kirjan lähtökohta on tyttökirjaksi aika erikoinen. Kirjan kertoja on aikuinen mies, joka muistelee lapsuutensa kesää Prinssi Edwardin saarella. Saarella viettää lapsuuden onnellisia vuosia myös joukko lapsia, sekä poikia että tyttöjä – sukulaisia ja naapureita. Heidän joukossaan on myös suurenmoiset kertojanlahjat saanut Sara, jota kutsutaan myös Tarinatytöksi. Saran kertomat pienet tarinat ovat lumoavia. Niiden aiheina voivat olla niin oman kylän ihmiset kuin arkkienkelienkin onneton rakkaus. Jopa kertotaulu kuulostaa Saran kertomana kiinnostavalta ja elävältä. Tarinoiden näyttämönä toimii usein hedelmätarha, joka on täyn...

Lähde: Wikimedia Commons Tänään on kulunut 120 vuotta Agatha Christen syntymästä. Minä tutustuin kirjailijaan ensimmäisen kerran varmaan noin 20 vuotta sitten. Yllättävää, miten pitkä aika siitäkin jo on. Agatha Christie kuuluukin minulle eniten juuri nuoruuden kirjailijoihin. Niihin, joihin on joskus hauska palata nostalgiamatkalle. Vuosi sitten luinkin kaksi Christen kirjaa, Idän pikajunan arvoituksen ja ikisuosikkini, Eikä yksikään pelastunut ( Kymmenen pientä neekeripoikaa ). Parasta kirjoissa on mielestäni se yläluokkainen tunnelma ja hienostorikolliset. Ja tietysti kaikki ne pelottavat lastenlorut, joihin Christie on saanut laitettua ihan uusia merkityksiä. Christie loi myös mielenkiintoisia henkilöhahmoja. En koskaan suuremmin välittänyt neiti Marplesta, mutta Hercule Poirot sen sijaan oli mielestäni hauska hahmo. Pidin hänestä suuresti myös saman nimisessä tv-sarjassa. Siinä Poirotia esitti David Suchet. Juhlavuoden kunniaksi WSOY julkaisee uusintapainoksia Christien...

Olen lukenut Howard Waldropin Vain vanhat luut joskus nuorena ja sen tarina jäi silloin mietityttämään minua. Kirjan nimi kuitenkin unohtui, enkä muistanut tarinastakaan kuin jotain epämääräistä. Oikea kirja löytyi vasta, kun ymmärsin kysyä apua Risingshadow -nettisivun keskustelupalstan Kirja kateissa -ketjusta. Kirja kertoo ryhmästä, joka palaa tulevaisuudesta estämään kolmannen maailmansodan, joka on tuhonnut maailman lähes kokonaan. Jokin siirtymisessä menee kuitenkin pieleen ja kirjan päähenkilö, Madison Yazoo Leake, joutuu erilleen muusta ryhmästä. Myöhemmin paljastuu, että Leake on joutunut rinnakkaistodellisuuteen. Pääryhmä puolestaan pääsee perille oikeaan paikkaan, mutta paljon pidemmälle menneisyyteen kuin oli tarkoitus. Teollistuneen yhteiskunnan sijaan he tapaavat intiaaneja, jotka alkavat pian ryhmän tulon jälkeen sairastua. Päähenkilön ja muun ryhmän tarinan lisäksi kirjassa on kolmas taso. Se kertoo arkeologeista, jotka tekevät merkillisiä löytöjä ...

John Masefieldin kirja Keskiyön kansaa on tarina merirosvoista, seikkailuista, noidista ja puhuvista eläimistä.  Se on yksi lapsuudensuosikeistani, jota olen lukenut aina uudelleen. Valitsin sen jälleen yhdeksi kesäkirjoistani, koska kesä ja vanhat kirjasuosikit kuuluvat ehdottomasti yhteen. Kirja kertoo nuoresta Kai Harkerista ja hänen isoisänsä isän, kapteeni Harkerin, hukkaamasta aarteesta. Aarre ei kuulunut isoisälle, vaan hän yritti pelastaa erään länsi-intialaisen kirkon aarteen ryöstäjiltä. Aarre kuitenkin katosi, kun kapteeni Harkerin laivan miehistö kääntyi häntä vastaan. Monet ihmiset uskoivat, että kapteeni itse varasti ja piilotti aarteen, ja suvun mailla pyörii monenmoisia aarteenetsijöitä. Kai päättää ryhtyä selvittämään aarteen kohtaloa ja siinä häntä auttaa muun muassa ovela kissa, kettu ja suuri joukko vanhoja leluja. Ongelmia etsinnöissä aiheuttavat noitajoukko ja kotiopettajatar, joka on kovin hankala. Mukaan seikkailuun tulee myös joukko lähistön eläimiä j...

Jean M. Untinen-Auelin Maan lapset -kirjasarjan viimeinen osa julkaistaan WSOY:n mukaan vuoden kulutua. Johan siinä menikin aikaa. Ihastuin teini-ikäisenä näihin kirjoihin lähinnä sen yksityiskohtaisen luonnon ja elämän kuvauksen takia. Sittemmin en ole ollut enää niin ihastunut, sillä ovathan kirjat kyllä aika ärsyttäviä – tai varsinkin Ayla kaikessa täydellisyydessään. Luin kirjat kuitenkin tuossa muutama vuosi sitten ihan nostalgian vuoksi uudestaan. Pidin kahdesta ensimmäisestä kirjasta ihan kohtalaisesti, mutta muut olivatkin aika löysästi kirjoitettua huttua. Aion silti lukea tämän viimeisenkin kirjan, koska kyllähän tarinalle pitää päätös saada. Oli sitten huttua tai ei.

Erilaiset vampyyritarinat ovat olleet taas kovassa suosiossa viime aikoina. Siitä innostuneena päätin lukea uudelleen teinisuosikkini, Anne Ricen vampyyritarinat. Silloin lukioikäisenä rakastuin kirjoihin ihan täysillä, sillä kirjojen vampyyrimytologia oli niin erilaista kuin aiemmin lukemani tarinat. Nyt kirjat eivät uponneet samalla tavoin, mutta toisaalta ne antoivat nyt erilaisen elämyksen. Anne Ricen kirjat kertovat monen vampyyrin tarinan. Kirjojen päähenkilö on Lestat, johon tutustutaan aluksi Louis-nimisen vampyyrin kertomuksen kautta. Veren vangit -kirjassa Louis kertoo oman tarinansa siitä, miten Lestat teki hänestä vampyyrin ja millaista hänen elämänsä oli sen jälkeen. Vampyyri Lestat puolestaan kertoo Lestatin tarinan alusta alkaen täydentäen ja muuttaen myös Louisin tarinaa. Kadotettujen kuningatar taas on jatkoa tarinoille. Parasta Anne Ricen tarinoissa on rikas ja pursuileva kieli ja uudenlainen, eroottinenkin kuvasto, jota hän käyttää. Homeiset vampyyrilinnat ja...

Äiti luki minulle ja veljelleni paljon kirjoja silloin, kun olimme pieniä. En kuitenkaan muista kirjastoreissuja siltä ajalta ollenkaan. Ensimmäinen muistamani kirjastokokemus on koulun ehkä toisella luokalla tehty tutustuminen koulun kyljessä olevaan Ruosniemen kirjastoon. Samalla reissulla sain oman kirjastokortin ja tuntui, että taivas aukeni. Kaikki ne kirjat olivat lainattavissa! Minulla oli oma kirjastokortti! Olin riemuissani. Kirjasto tuli nopeasti tutuksi. Muistan edelleen tarkkaan, missä kohtaa kirjastoa olivat Lotta-kirjat, Mustat oriit, Neiti etsivät ja monet muut, moneen kertaan lukemani kirjat. Mukava kirjastotäti, Vuokko, neuvoi ja suositteli minulle aina lisää luettavaa. Tyttökirjat ja monet poikienkin kirjat tulivat luettua. Oli myös jotenkin etuoikeutettua, koska tiesin, että tiskiltä sai pyytämällä lainata huonokuntoisia kirjoja, joita ei enää pidetty hyllyssä. Tällaisia olivat esimerkiksi Gulla-kirjat. Olin usein välituntisin "töissä" kirjastossa, eli la...

Tämä kirja oli yksi rakkaimmista lukukokemuksistani lapsena. Kirja tuli yhtäkkiä mieleeni keväällä ja sain ostettua sen muutamalla eurolla huutonetistä. Kirjan lukeminen vähän jännitti, sillä monet nuortenkirjat eivät enää aikuisena toimikaan. Sitten harmittaa, että on mennyt pilaamaan hyvän muiston kirjasta. Mutta onneksi tämä ei ollut ongelma tällä kertaa. Vihreä tukka oli yhtä upea aikuisena kuin lapsenakin luettuna. Tai oikeastaan se oli vieläkin parempi, sillä nyt löysin kirjasta myös muita tasoja. Lapsena luin kirjan pelkästään kauniina satuna, mutta sen lisäksi kirja on mielikuvituksen puolustuspuhe ja hätähuuto luonnon puolesta. Se tuo ajatuksella esiin ihmisluonnon kurjimmat ja kauneimmat puolet. Kirja kertoo Eintel-nimisestä tytöstä, joka elää isovanhempiensa kanssa salaisuuksien keskellä. Tytön vanhemmista ei puhuta, ja Eintelin pitää jatkuvasti piilotella hiustensa vihreää väriä. Salaisuudet alkavat kuitenkin paljastua, kun Eintel tapaa vihreätukkaisen pojan ja huomaa,...