Kirjamielellä

Kirjahyllyjen rakentaminen ja kirjojen järjestely on tuonut mukanaan mukavia lieveilmiöitä. Monet kadonneet ja unohtuneet kirjat ovat taas löytyneet. Yksi tällainen on Deborah Harknessin Lumottu , joka piti lukea jo reilu vuosi sitten. Sitten tuli muutto ja pakkaaminen. Lumottu kertoo Dianasta, noidasta, jolla on ongelmallinen suhde magiaan. Nainen on päättänyt selviytyä elämässään ilman noitakeinoja, vaikka sukurasite on vahva. Hän onkin pärjännyt tutkijanurallaan hyvin, kunnes sattumalta näyttävä asia ajaa Dianan kuitenkin tilanteeseen, jossa hän joutuu luottamaan muiden yliluonnolisten olentojen voimiin omiensa lisäksi. Kolme muuta rotua, noidat, demonit ja vampyyrit ovat yhtäkkiä luonnottoman kiinnostuneita naisen tutkimuksista. Kirja kertoo jälleen yhden tarinan rotujen välisestä rakkaudesta tällä kertaa noidan ja vampyyrin välillä. Romanssissa ei ole mitään uutta: suhde pyörii vaaran, suojelun, intohimojen ja mahdollisen tulevaisuuden ympärillä. Molemmat päähenkilöt ovat li...

Katsotaanpa onnistunko aloittamaan tätä Nokkosvallankumouksen arviota ilman, että kehuskelen, miten olen jo alusta asti ollut sitä mieltä, että Siiri Enoranta on ihan mahtava kirjailija. Ja miten olen jo hänen esikoisestaan asti tiennyt, että hänellä on harvinainen kirjoittamisen taito. No en tietenkään pysty, sillä tietysti haluan kehuskella sillä, miten oikeassa taas olin! En lämmennyt juurikaan Enorannan edelliselle kirjalle, Painajaisten lintukodolle , joka ei ollut mielestäni niin loppuun asti ajateltu, kuin olisi voinut olla. Siitä huolimatta tiedän, että kyseessä on harvinaislaatuinen kirjailija, jolla on mahdollisuudet mihin tahansa, kun kaikki palaset loksahtavat kohdilleen. Niin on käynyt Nokkosvallankumouksessa . Rakastin sitä. Nokkosvallankumous tapahtuu viimeisiä hetkiään elävässä maailmassa, joka on luhistumassa ahneuden alle. Pieni anarkistijoukko elättelee unelmaa vanhan vallan kaatamisesta, mutta joukko koostuu pääosin lapsista ja nuorista – takapihojen nokkosista....

Hups. Taas kävi näin. Aloitin myöhään eilen illalla Annukka Salaman Faunoidit-sarjan uuden osan, Piraijakuiskaajan , ja luin sen sitten saman tien loppuun asti vaikka kello kävi aamuyötä. Kirja tempasi mukaansa ensimmäisen osan tavoin, joten oli vain mentävä mukana. Onneksi olin säästellyt kirjaa kesälomaa varten, joten tämän päivän pöpperöisyys ei haittaa. Piraijakuiskaaja vie lukijan syvemmälle faunoidien maailmaan. Sarjan ensimmäinen osa, Käärmeenlumooja , keskittyi esittelemään nuoria, vielä itseään ja omaa paikkaansa etsiviä faunoideja, ja vasta tässä kirjassa taisivat esiintyä ensimmäiset aikuiset faunoidit. Minulle tuli yllätyksenä se, miten järjestäytynyt koko niiden maailma oikeastaan on. Pääosassa kirjassa oli toki edelleen Unna ja Rufus, edellisessä kirjassa toisiinsa rakastunut pariskunta. Kirjan rakastavaiset olivat välillä melko ärsyttäviäkin, mutta onneksi muut nuoret tasapainottivat tilannetta. Lisäksi mukaan tuli pari uutta tyyppiä, mikä kasvatti Piraijakuiskaaja...

Sain eilen käsiini pitkään odottamani kirjan, juuri ilmestyneen Diana Wynne Jonesin Chrestomancin maailmoihin sijoittuvan suomennoksen, Kohtalon koukkuja . Se on neljäs näistä maailmoista kertova suomennus ja on täysin itsenäinen kirja, vaikka sisältääkin jo edellisistä kirjoista tuttuja hahmoja. (Tuo numerointi otsikossa on ihan omani.) En tietenkään malttanut odottaa kirjan lukemista, sillä minulla oli päällä opiskeluahdistus, jota on paras lievittää juuri tämänlaisella kirjalla, josta toisaalta tietää, mitä on odotettavissa, mutta toisaalta taas ei. Kirjojen ensimmäinen osa, Noidan veli , on yksi lapsuuteni rakkaimpia kirjoja, ja sen tunnelmaan on edelleen turvallista sujahtaa. Sitä samaa tunnelmaa on myös Kohtalon koukuissa. Kohtalon koukkujen päähenkilö on Conrad, jonka elämä on aika ankeaa. Vaikka hänen perheeseensä kuuluu myös äiti, sisko ja eno, on poika hyvin yksinäinen – lähes hylätty. Koska pojan päällä on pahaa karmaa edellisestä elämästä, lähetetään hänet läheiseen ta...

Fantasiakirjallisuuden rintamalla on tullut viime aikoina törmättyä moniin ilahduttaviin teoksiin, joista Andrzej Sapkowskin Noituri -sarja on ollut ihan kärkipäässä. Olen pitänyt sarjan kahdesta ensimmäisestä kirjasta valtavasti, joten odotukset olivat korkealla tämän uusimman, Haltiain verta -kirjan kanssa. Haltiain verta on sarjan ensimmäisen tiukoillakin kriteereillä romaaniksi laskettava kirja, sillä nuo edelliset voisi laskea myös novellikokoelmiksi. Kirjan juonesta on hiukan vaikea sanoa mitään tarkkaa, sillä se rakentuu pääasiassa edellisistä kirjoista tutun Geralt-noiturin kasvattityttären ympärille. Yllätysten lapsi päätyi Geraltin kasvatettavaksi  epätodennäköisten polkujen kautta ja sama epävarmuus ja vieraus leijuu myös tytön tulevaisuudessa. Prinsessan pitäminen hengissä ei ole ihan yksinkertaista, joten Geraltin on kutsuttava apuja kasvatukseen. Tästä aiheutuu sydänsuruja ainakin kahdelle tai – jopa kolmelle taholle. Lisäksi tyttöä pitää piilotella vihollisilta,...

Kylläpä tämä kesälomalaisen elämä on kiireistä ja toisaalta taas niin hidasta, ettei tule konetta avattua edes joka päivä. Loma on vasta puolivälissä ja tuntuu jo jatkuneen uskomattoman pitkään. Koska lupailin jo aikoja sitten arvioida Rodoksella lukemiani kirjoja, enkä ole vielä kirjoittanut niistä mitään, pitää laittaa heti alkuun yksi niistä kirjoista, jotka kolahtivat. Aloituskunnian saa Annukka Salaman Käärmeenlumooja , koska tämän arviota ehdittiin jo toivoakin. Käärmeenlumooja on Salaman esikoiskirja, joka aloittaa Faunoidit -nimisen fantasiasarjan. Sen keskiössä on eläimiltä kykyjä saaneita nuoria, joiden elämä on tasapainottelua omien voimiensa ja tavallisuuden sekä heitä jahtaavien metsästäjien välissä. Tähän maailmaan törmää tiettävästi ainut naispuolinen faunoidi, 16-vuotias Unna, jonka kyvyt ketteryydestä pelokkuuteen ovat peräisin oravalta. Unna ihastuu vaarallisen tuntuiseen Rufukseen, vaikka tämän ystävät vaikuttavat vielä pelottavimmilta. Kirjan romantiikka ei onne...

Ursula K. Le Guinin hainilaisen sarjan lukeminen on nyt ulottunut 80-luvulla suomennettuun Maailma, vihreä metsä -kirjaan. Olen muistaakseni yrittänyt lukea sitä jo aivan teininä Maameren velhon innoittamana. Silloin se kuitenkin jäi kesken. Sarjaan taitaa päästä sisään vasta edes vähän viisaampana. Kirja kertoo vehreästä metsän peittämästä planeetasta, jolle terralainen siirtokunta on perustanut metsänhakkuutyömaan. Planeetalla asuu myös itseään ihmisiksi nimittävää kansaa, athshelaisia. Nämä pienet, karvaiset ja vihreät ihmiset eivät saa kuitenkaan kunnioitusta tunkeilijoilta. Maasta tulleet ovat orjuuttaneet kansan ja käyttävät törkeästi hyväkseen sekä näiden naisia että metsiä. Maailma, vihreä metsä rakentuu kolmen kertojan varaan. Ensimmäinen, yksinkertaisin on kapteeni Davidsonin näkökulma. Mies on rasisti, sovinisti, tappaja ja varma siitä, että on oikeassa. Kun tällaiselle miehelle antaa valtaa, aseita ja muutaman helppouskoisen alaisen, on tiedossa ikävyyksiä. Toistensa...

Ensiksi on todettava, että kaikkea sitä tuleekin oman päänsä menoksi keksittyä! Kehittäessäni Ota riski ja rakastu kirjaan -haastetta tiedostin kyllä sen riskin, joka muiden suosittelemissa kirjoissa piilee. Mutta toisaalta ihmiselle tekee ihan hyvää välillä lukea jotain muutakin kuin sitä omaa suosikkiosastoa. Jari Tervon sain haasteena takaisin Jorilta , jolle määräsin Ursula K. Le Guinin Hain-sarjaa . Tämä kyseinen Minun sukuni tarina löytyi minulta omasta kirjahyllystä, sillä se tuli silloin aikoinaan kirjakerhosta, kun olin unohtanut peruuttaa kuukaudenkirjan. Jostain syystä olin säilyttänyt kirjaa, vaikkei se koskaan minua kiinnostanutkaan. No, nytpä se sitten pääsi käyttöön. Minun sukuni tarina kertoo jaritervomaisesta mieskirjailijasta, jolle alkoholi maistuu, ja muutenkin on vähän ankeaa. Tyyppi on aikamoinen reppana, joka ei oikein saa otetta elämästään. Viime kirjastakin on jo aikaa ja kustantaja hätyyttelee. Onneksi mies saa toimeksiannon vankilassa istuvan tappajan ta...

Tänään on ollut Luonnonkukkien päivä , jonka kunniaksi olisi järjestetty kaikenlaisia luonto- ja kasvikierroksia ympäri Suomea. Tutkailin vaihtoehtoja muutama päivä sitten, ja tarjolla olisikin ollut monenlaisia opastettuja tapahtumia. Sää on kuitenkin olennainen osa tällaisia retkiä, joten jätin asian hautumaan. Ja niinhän se rankkasade sieltä tulikin helleviikon päätteeksi. Luonnonkukkien päivää voi onneksi viettää myös kotisohvalla kirjallisuuden avulla. Hauskan vierailun kasvien maailmaan ja niiden opettamisen historiaan tarjoaa vaikka tämä herttainen Luonnonkasvit -kirja. Siihen on siirretty Edgar Hahnewallin maalaamat 1950-luvun kasvitaulut. Tämä erilainen kasvikirja on viehättävä ja nostalginen taidekirja, jonka avulla kyllä kasvien tunnistuskin onnistuu, sillä maalaukset ovat uskomattoman tarkkoja ja yksityiskohtaisia. Parhaimmillaan kirja on kuitenkin näin sohvalukemisena, sillä piirrosten ja nimien lisäksi tauluissa ei ole muuta kuvausta kasveista. Luonnonkasvit -kirj...

Vihdoin tuli luettua tämäkin paljon kehuttu sarjan aloitus! Angie Sagen Septimus Heap edustaa taattua brittiläistä fantasiaperinnettä, josta on jo ehditty suomentaa kuusi osaa. Kirjailijalla on työn alla seitsemäs, joten sarja ei ihan heti lopu kesken. Magiaa esittelee lukijalleen hauskan maailman, jossa on velhoja, taikaa, kadonnut prinsessa, pahiksia, hassuja otuksia ja huumoria. Sarjan nimihenkilö, Septimus Heap on seitsemännen pojan seitsemäs poika, eli lupaava velho. Hänet vaihdettiin toiseen vauvaan heti syntymänsä jälkeen, koska kuningattarellinen prinsessa piti saada turvaan. Sarjan ensimmäinen osa kertoo siitä, miten Septimus pääsee takaisin perheensä luo. Septimus Heapin maailma on laaja ja tarkasti suunniteltu. Uusia, nautittavia yksityiskohtia riittää Magiaa- kirjan loppuun saakka, vaikka lähellekään tarinan sydäntä ei taidettu vielä päästä. Ihan varauksettomasti en tähän ihastunut, mutta melko paljon kuitenkin. Suomennoksessa oli joitakin kummallisuuksia, jotka vähän t...

Laura Lähteenmäen nimi jäi muistiini, kun hänen teoksensa Aleksandra Suuri pääsi Finlandia Junior -ehdokkaaksi. Muistan että kirjaa kehuttiin paljon. Ilahduinkin, kun huomasin, että Lähteenmäen uusin kirja sijoittuu ilmastonmuutoksen jälkeiseen tulevaisuuteen. Niskaan putoava taivas aloittaa North End -nuortenkirjasarjan. Niskaan putoava taivas kertoo 14-vuotiaasta tytöstä, Teklasta. Hän on perheensä kanssa muuttanut juuri perimmäiseen pohjoiseen, North Endiin, keskelle jäätävää pakkasta. Ilmasto on muuttunut rajusti, joten pohjoisen kesät ovat kuumia ja talvet ennen näkemättömän kylmiä. North Endin asukkaat elävät  jatkuvassa valvonnassa ja kaikkiin poikkeuksiin suhtaudutaan karsaasti. Teklan vanhemmat ovat eronneet, mutta asuvat vuorotellen Teklan ja hänen pikkuveljensä Kaurin kanssa. Vuorojen sekaantuminen aiheuttaa sen, että sisarukset jäävät yllättäen keskenään yhdeksi viikoksi. Vaikka Niskaan putoava taivas sijoittuukin epämääräisen tulevaisuuteen, ovat sen pohjimmai...

Enpä tiedä, onko koskaan ennen käynyt näin. Haimme perjantai-iltana postista Brandon Mullin uusimman Myyttihovi -kirjan, Käärmekonnun salaisuudet , ja nyt sunnuntaina kirjan on lukenut jo kaksi ihmistä meidän perheestä: 14-vuotias bonustyttäreni ja minä. Jo se kertoo aika paljon kirjasta, vai mitä? Myyttihovi on ehdottomasti yksi parhaita tällä hetkellä ilmestyviä nuorten fantasiasarjoja. Sarja kertoo myyttisten olentojen suojelualueista ja ihmisistä, jotka yrittävät pitää sekä myyttiset olennot että niiden asuinalueet salassa ja turvassa. Sisarukset Seth ja Kendra ovat nuoruudestaan huolimatta tärkeä osa taistelussa pahaa puolta vastaan. Käärmekonnun salaisuudet on toiseksi viimeinen Myyttihovi -kirja ja meno onkin sen kaltaista. Seth ja Kendra joutuvat Käärmekonnun salaisuuksissa jälleen keskelle seikkailuja, joissa ei voi varmasti edes tietää, keneen voi luottaa. Tapahtumat käynnistyvät nimittäin siitä, kun Kendran kopio ottaa tytön paikan ja oikea Kendra joutuu vihollisten vang...

Loistava kirja on loistava kirja, vaikka sen lukemista vähän lykkäisikin. Andrzej Sapkowskin Noituri -sarjan toinen osa, Kohtalon miekka , on odotellut lukuvuoroaan jo jonkin aikaa. Nyt kaipasin lentokoneeseen hyvää luettavaa, joka tempaisisi taatusti mukaansa. Mikäpä siis parempi vaihtoehto kuin tämä? Kohtalon miekka on episodirakenteinen kertomus, jonka keskeinen henkilö on Geralt, tunteettomaksi kasvatettu noituri, hirviöiden metsästä ja maankiertäjä. Edellinen kirja, Viimeinen toivomus , oli oikeastaan novellikokoelma, mutta tämä toinen kirja on rakenteestaan huolimatta kiinteämpi kokonaisuus. Tärkeäksi osaksi kirjaa nousee Geraltin sisäinen elämä. Tarina paneutuu myös ruotimaan tarkemmin miehen suhdetta Yenneferiin, velhonaiseen. Kohtalon miekassa päästään toki painimaan kaikenlaisten vihamielisten hirviöiden kanssa, mutta yllättävän suureen osaan nousevat ne oliot, jotka eivät kuulu Geraltiin tiukaan hirviömuottiin. Niitä mies ei voi tappaa. Tämä kirja oli asenteeltaan hi...

En ollut etukäteen mitenkään innostunut uusimmasta Finlandia-voittajasta, sillä Rosa Liksomin Hytti numero 6 ei suuremmin kuulostanut minun kirjaltani. Toki pidän hyvästä kirjallisuudesta, ei siinä mitään, mutta kirjan aihe ja kirjan kerrontatapa eivät erityisesti houkutelleet. Mutta koska lukupiirimme lukee joka vuonna Finlandia-voittajan, tuli tämäkin kirja luettavaksi. Hytti nro 6 ei ole juonivetoinen tarina. Lyhykäisyydessään kirja kertoo nimettömän tytön matkasta läpi Neuvostoliiton samassa hytissä vieraan venäläisen miehen kanssa. Pääosaan nousevat miehen tarinat, tytön muistot ja ikkunan takana vaihtuva maisema. Miehen mukana tyttö pääsee tutustumaan sellaiseen alueeseen venäläisyyttä, johon hänellä ei ehkä muuten olisi pääsyä. Kirja on taidokas, hiottu ja viimeistelty – mutta minusta silti aika hengetön. Vaikka Hytti nro 6:n kieli on kaunista, en tavoittanut sen tunnelmaa, vaikka lauseet olivatkin kauniita. Epävarmat metsät ja violetit auringot työnsivät minua etäämmälle ...

Perinteet ovat mahtavia varsinkin jouluna. Nostalgian ja upean kansikuvan houkuttelemina päädyin tutustumaan ruotsalaisen huippukokin Leif Mannerströmin kirjaan Perinteistä joulupöytään . Kirjassa on reseptien ohella tunnelmakuvia ja kokin lapsuudenmuisteloita. Kirjan avatessani luulin ensin, että kyseessä onkin uusintapainos jostain paljon vanhemmasta kirjasta, sillä se näyttää juuri siltä. Varsinkin kirjan taitto on melkoista retroa. En myöskään innostunut kirjan kuvista, vaikka tuo kannen kuva onkin aivan mahtava. Monista kuvista puuttuu hienoista rekvisiitoista huolimatta kokonaan raikkaus ja valo, ja niissäkin on vähän vanhanaikainen ote. Tämä saikin minut miettimään, että onko kirjan ilme tehty tarkoituksella tällaiseksi, koska aiheena on kuitenkin perinteinen joulu. Minusta kuvat vaikuttavat kuitenkin pääosin liian tunkkaisilta, eivätkä ruoat tule niistä kovin hyvin esille. Perinteistä joulupöytään -kirjan ruokalajit on jaettu useaan osaan. Adventtikattauksen jälkeen tulee...

Hartaasti odottamani Maggie Stiefvaterin Ikuisuus ilmestyi juuri, enkä malttanut pitkittää lukemista yhtään. Kirja on trilogian päätösosa ja jatkaa Samin ja Gracen sekä koko ihmissusilauman tarinaa. Rakastunut pari joutui erilleen viime kirjassa, Väristyksessä , joten olin malttamaton saamaan selville, miten tarina jatkuu. Rakkaussuhteiden lisäksi luvassa on menneisyyden tapahtumien korjaamista ja aikuistumista, vastuun ottamista itsestä ja lähimmäisistä. Minua häiritsi jonkin verran se, että Samin ja Gracen äänet alkoivat muistuttaa tässä kirjassa liikaa toisiaan. Ehkä sutena oleminen toi Gracen järkevään olemukseen niin paljon romantiikkaa, että se alkoi kuulua läpi kaikesta. Olisin myös kaivannut ääneen enemmän Isabelia, jonka osuudet tuntuivat jäävän muiden jalkoihin. Ikuisuudessa nähtiin kuitenkin ensimmäistä kertaa Isabel ihan pelkkänä itsenään, puhtaana ja rikkinäisenä. Ikuisuus oli minusta myös ehkä aavistuksen liian pitkä. Voi olla että se johtui suurelta osin kyllä sii...