Kirjamielellä

Luin ensimmäisen kerran tästä Anne Leinosen ja Miina Supisen Rautasydän -yhteisteoksesta Supisen Sokeripala-blogista. Vaikka olenkin pitänyt molempien kirjailijoiden aiemmista teoksista, en ollut ollenkaan varma, olisiko tämä kirja ihan minun makuuni. Päätin kuitenkin antaa sille mahdollisuuden, kun sitä tarjottiin luettavaksi. Rautasydän kertoo nelikymppisestä Sarista, joka pyörittää pikkukylässä rautakauppaa. Sarin mies on kuollut vuosia sitten, mutta nainen on jäänyt miehen kotipaikkakunnalle kasvattamaan lapsiaan ja pitämään kauppaa. Sarin aiemmin hiljainen elämä saa uuden käänteen, kun paikkakunnalle iskee rikosaalto ja rautakaupan nurkissa alkaa pyöriä sekä pelottavia että houkuttelevia miehiä. Pian seuraakin kaikenlaista toimintaa ja vipinää. Arvelin ennakkoon, että Rautasydän olisi hyvin ja vetävästi kirjoitettu, enkä pettynyt. Tällainen kahden kirjoittajan systeemi taitaa olla aika toimiva. Supisen absurdien tarinoiden fanina toivoin, että tässäkin kirjassa olisi äärimäisy...

Eihän siinä mikään auttanut. Oli pakko lukea tämä Miina Supisen uusi Apatosauruksen maa melkein heti Liha tottelee kuria -kirjan jälkeen, vaikka se sitten etuilikin muita luettavien kirjojen pinossa odottavia kirjoja. Edellisestä jäi sen verran hyvä fiilis, että päätin ahmia tämänkin. Syön aina kaikki suklaatkin kerralla, vaikka sitten ällöttäisikin. Onneksi kirjoista ei kovin usein tule ällötystä, tai ei tästä ainakaan. Apatosauruksen maa on kokoelma lyhyitä tarinoita. Niitä yhdistää ohikiitävien hetkien tunnelma. Hetket voivat olla tärkeitä tai ei ollenkaan tärkeitä – tai sellaisia, jotka eivät tapahtumahetkellä tunnu miltään, mutta jotka myöhemmin muistaa tarkemmin kuin muut. Kirja sisältää sekä surullisia, kauheita että onnellisia tarinoita, jotka voisivat ehkä tapahtua kenelle tahansa. Tarinat ovat hyvässä balanssissa ja kuljettavat lukijan tunteita ylös tai alas, ihan oman mielensä mukaan. Koska tällä kertaa tiesin, mitä odottaa, kirjan tyyli ei päässyt yllättämään. Se ei ku...

Minun on jo pitkään pitänyt lukea Miina Supisen Liha tottelee kuria , koska Jenni kehui sitä niin paljon. Kirja aktivoitui jälleen ajatuksissa, kun Supisen uusi kirja, Apatosauruksen maa , julkaistiin. Lukupiirimme päätti ottaa tämän esikoisen luettavakseen. Vaikka kirjaa on kehuttu hauskaksi, olisin varmaan lukenut sen aikaisemmin, jos olisin oikeasti tajunnut, miten hauska se on. Liha tottelee kuria kertoo monella tavalla oireilevasta perheestä, jonka jokaisella jäsenellä, ehkä perheen nuorinta lasta lukuun ottamatta, on salaisuuksia ja ongelmahakuinen luonne. Supinen kertoo tarkkanäköisesti ja rehellisesti perheongelmista ja ongelmaperheistä, joilla ehkä kuitenkin on mahdollisuus vielä onneen. Kirjan juoni ei kuitenkaan ole se kirjan paras asia, vaan se on ehdottomasti tekstin tyyli. Ensivaikutelmani kirjasta oli totaalinen hämmästys. Miten joku voi kirjoittaa näin villiä kieltä ja vielä näin päättömiä ja hauskoja juttuja? Uskomatonta! Mahtavaa! Oikeasti hihittelin kirjaa luk...