Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Parkkinen Sami merkityt tekstit.

Sami Parkkinen: Punainen pyörre

Sami Parkkisen Punainen pyörre pisti silmääni heti tutustuessani Gummeruksen kevään esitteeseen. Kirja on lähitulevaisuuteen sijoittuva dystopia, jonka tapahtumapaikkana on lisäksi vielä Suomi. Kirjan takakannen mukaan kyseessä on eksistentiaalinen scifi-trilleri, joten kiinnostukseni oli taattu. Punaisen pyörteen päähenkilö on CJ Hakala, joka on liittynyt armeijaan paetakseen menneisyyttään. Häntä koulutetaan yksinkertaiseen työhön, jonka tarkoitusta ei miehelle paljasteta. Kun koulutus on ohi, mies lähetään odottelemaan ohjeita. Eräänä päivänä tapahtumat lähtevät vyörymään ja CJ huomaa koulutuksensa liittyvän ihmisten fysiologiseen parantelemiseen. Pian miestä jahdataan pitkin teollisuusalueita ja kesyttömiä korpimaita. Päähenkilön lisäksi kertojina toimivat muun muassa armeijan ja poliisin edustajat, jotka sotkeutuvat outoon tapahtumavyyhtiin. Kerronta tapahtuu aina kyseisen henkilön lähtökohdista, joten tarinaan jää runsaasti aukkoja. Niitä paikkaillaan satunnaisesti, ja vasta ...

Ja sitten Gummeruksen kevään kirjoja

Vaikka uusia kirjakuvastoja ei ihan joulukalenterin tahdissa postiluukusta tipahtelekaan, tuli tällä viikolla myös toinen kevätkuvasto, nimittäin Gummeruksen ensi kevään kirjakuvasto. Täytyy sanoa, että nämä kirjakuvastot saavat minut unohtamaan kaiken muun ja uppoutumaan siihen, mitä keväällä on luvassa. Tällä kertaa minua kiinnostaa Gummeruksen alkuvuoden tajonnasta eniten kaksi kotimasta scifikirjaa: Hannu Rajaniemen Kvanttivaras ja Sami Parkkisen Punainen pyörre . Kumpikin on minulle ennestään tuntematon kirjailija. Kvanttivaras on Rajaniemen esikoinen mutta Parkkisella on jo useampiakin romaaneja. Kvanttivaras on siitä kummallinen suomalainen kirja, että se kirjoitettiin ja julkaistiin ensin englanniksi nimellä The Quantum Thief . Gummeruksen esitteen mukaan englantilainen Gollancz-kustantamo solmi Rajaniemen kanssa sopimuksen kirjasta vain yhden luvun perusteella. Eikä siinä kaikki, samaan sopimukseen nimittäin kuuluu kaikkiaan kolme kirjaa. Aploodeja Rajaniemelle! Hannu Raja...