Kirjamielellä

Neil Gaiman on ollut yksi suosikkikirjailijoitani, jonka tuotantoon olen kuitenkin tutustunut hyvin puutteellisesti. Suurin ongelma on se, että Gaiman kirjoittaa sarjakuvia ja minä puolestani vierastan niitä. Pitäisi varmaan päästä siitä yli. Neverwhere – maanalainen Lontoo oli pitkään yksi parhaista lukemistani kirjoista. Jossain mielessä täytyy kyllä todeta, että aika kultaa muistot, eikä kirja ollut ihan niin hyvä kuin muistin. Se teki minuun kuitenkin silloin ilmestyessään niin suuren vaikutuksen, että ihan objektiiviseksi on vaikea alkaa. Kirjan päähenkilö on vätysmäinen Richard Mayhew, joka elää näennäisen täydellistä elämää Lontoossa. Richardin elämä mullistuu, kun hän yhtäkkiä saa selville, että Lontoon alla, ja osittain päällekkäin sen kanssa, on toisenlainen todellisuus, jonka asukkaina on maailman raoista sinne pudonnutta väkeä, hirviöitä ja enkelikin. Yläpuolisen Lontoon asukkaat eivät näe alapuolen väkeä, vaikka sitä kulkee heidän kanssaan muun muassa samoissa maanala...

Minulta on kysytty, miksi aikuinen lukee fantasiakirjallisuutta. En ole koskaan ihmeemmin ajatellut asiaa, koska minulle se on ollut aina ihan luontevaa. Miksi ei lukisi? Fantasia- ja scifi-kirjallisuutta on niin monenlaista, että moni aikuinen on tietämättään lukenut sitä – esimerkiksi Margaret Atwoodin Orjattaresi-kirjan tai Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi. Fantasia- ja scifi-kirjallisuus on ehkä se äärimäisin keino etäännyttää tapahtumat pois lukijan kokemuspiiristä. Näin voidaan pohtia mitä tahansa ilmiötä vapaana kaikista sitä todellisuudessa rajoittavista asioista. Esimerkkinä voi olla vaikka juuri nyt lukemani Neil Gaimanin kirja Neverwhere – maanalainen Lontoo. Siinä tutun Lontoon alapuolella sijaitsee toisenlainen Lontoo, jonka kurjia ja likaisia asukkaita yläpuolisen kaupungin asukkaat eivät edes huomaa. Milloin viimeksi jätit tahallaan huomaamatta jonkun ihmisen, joka ei sopinut normeihin? Minua miellyttää suuresti myös se, että hyvää fantasia- tai scifi-kirjaa l...

Neil Gaiman on mielestäni yksi kiinnostavimpia nykyfantasian kirjoittajia. Tähtisumua on kuitenkin jostain syystä jäänyt minulta lukematta. Otin kirjan mukaan lomamatkalle lentokoneeseen, koska ajattelin, että se olisi tarpeeksi kevyttä mutta kuitenkin kiinnostavaa luettavaa lennon ajaksi. Mukanani oli myös Cortázarin Ruutuhyppelyä, mutta siihen en pystynyt ollenkaan keskittymään. Tähtisumua on fantasiasatu, joka kertoo nuoren pojan etsintäretkestä. Tristran lupaa rakastetulleen noutavansa taivaalta pudonneen tähden ja joutuu sen vuoksi tekemään matkan haltioiden maahan. Tristran löytää tähden, mutta sen jälkeen asiat eivät menekään ennalta suunnitellulla tavalla. Gaimanin parhaita puolia on ehdottomasti omaleimaisuus. Hän osaa kirjoittaa tarinat niin, etteivät ne noudata totuttuja polkuja. Vaikka Tähtisumua on kasvutarina ja etsintäretki, joita molempia on fantasiakirjallisuus täynnä, ei kirja ole kliseinen vaan tuoreen tuntuinen. Tähtisumua on näennäisen kevyt lukukokemus. Tek...