Kirjamielellä

En ollut etukäteen mitenkään innostunut uusimmasta Finlandia-voittajasta, sillä Rosa Liksomin Hytti numero 6 ei suuremmin kuulostanut minun kirjaltani. Toki pidän hyvästä kirjallisuudesta, ei siinä mitään, mutta kirjan aihe ja kirjan kerrontatapa eivät erityisesti houkutelleet. Mutta koska lukupiirimme lukee joka vuonna Finlandia-voittajan, tuli tämäkin kirja luettavaksi. Hytti nro 6 ei ole juonivetoinen tarina. Lyhykäisyydessään kirja kertoo nimettömän tytön matkasta läpi Neuvostoliiton samassa hytissä vieraan venäläisen miehen kanssa. Pääosaan nousevat miehen tarinat, tytön muistot ja ikkunan takana vaihtuva maisema. Miehen mukana tyttö pääsee tutustumaan sellaiseen alueeseen venäläisyyttä, johon hänellä ei ehkä muuten olisi pääsyä. Kirja on taidokas, hiottu ja viimeistelty – mutta minusta silti aika hengetön. Vaikka Hytti nro 6:n kieli on kaunista, en tavoittanut sen tunnelmaa, vaikka lauseet olivatkin kauniita. Epävarmat metsät ja violetit auringot työnsivät minua etäämmälle ...

Tämä kirja ei varmaan esittelyjä kaipaa, sillä lukuvuorossa oli Finlandia-palkinnon voittanut Mikko Rimmisen Nenäpäivä . Se oli luettavana myös lukupiirissä – joskaan en ehtinyt kirjaa kokonaan lukea siihen mennessä. Kirja aiheutti paljon keskustelua, sillä se sai lukupiirissä aika ristiriitaisen vastaanoton. Olen onnistunut väistelemään muita kirjasta tehtyjä arvioita aika hyvin, mutta jotain asioita olen kuitenkin kuullut muidenkin kuin lukupiirin lukukokemuksista. Nenäpäivä on jakanut mielipiteitä aika voimakkaasti. Kuten monet muutkin, olen sitä mieltä, että kirja olisi voinut olla lyhyempi. Minun lukemiseni alkoi nimittäin pahasti hyytyä puolivälin paikkeilla, vaikka olin siihen mennessä pitänyt kirjasta. Onneksi kirjaan tuli lopussa taas vauhtia, kun tapahtumat menivät absurdiuden puolelle. En tiedä olenko jotenkin kiero tyyppi, sillä minusta kirja oli hauska. Se sai kunnian olla myös ensimmäinen kirja, joka on saanut minut purskahtamaan nauruun julkisella paikalla. Se...

Finlandia-palkintoehdokkaat julkaistiin tänään ja heti syntyi valtava kohu siitä, että yksi ehdokas ei ole sääntöjen mukainen, eli Suomen kansalainen. Iltasanomien Ota kantaa! -kyselyssä on kysymyksenä "Pitääkö Finlandia-ehdokkaan olla mielestäsi Suomen kansalainen?" Vastauksia on nyt 1884 ja Kyllä-vastauksia on 86 %. Siis mitä? Onko Suomen kansa oikeasti tuota mieltä? Eikö riitä, että kirja on suomalainen, julkaistu suomalaisessa kustantamossa ja kirjoitettu maan virallisella kielellä? Minua ihmetyttää ja kummastuttaa. Niin, ne ehdokkaat ovat siis: Joel Haahtelan Katoamispiste Markus Nummen Karkkipäivä Riikka Pulkkisen Totta Mikko Rimmisen Nenäpäivä Alexandra Salmisen 27 Eli kuolema tekee taiteilijan Erik Wahlströmin Kärpäsenkesyttäjä Mitään noista kirjoista en ole lukenut, joten olen avoinna kenen tahansa voitolle. Toivottavasti hyvä kirja voittaa! Epäilen, ettei se voi olla Alexandra Salmisen kirja, koska hän on nyt silmätikkuna muutenkin. Vaikka olisihan ...

Antti Hyryn Finlandia-palkittu Uuni yllätti minut positiivisesti. Tiesin suurin piirtein mitä odottaa, mutta kirjan lämminhenkinen leppoisuus yllätti. Minulle tuli kirjasta jotenkin mieleen Henry David Thoreaun Elämää metsässä ja Volter Kilven Alastalon salissa , vaikka Uuni olikin molempia huomattavasti helpommin ja nopeammin luettava. Kirjoissa on samankaltainen filosofinen ote. Uuni kertoo nimensä mukaan uunin rakentamisesta - ja vielä erittäin seikkaperäisesti. Kirjasta pystyy silti nauttimaan ilman uuninrakennustaitoakin, koska se on kirjoitettu erittäin hyvin ja muistuttaa paikoitellen runoutta. Teksti suorastaan vetää keskelle maalaismaisemaa, jossa linnut syöksyvät taivaalla ja tuuli heiluttaa puita. Tästä tunnelmasta ei valitettavasti kerro mitään kirjan kansi, joka on minusta päinvastoin antaa kirjalle teollisen ja tunkkaisen ensivaikutelman. Nautittavinta kirjassa olivat päähenkilön ajattomat pohdinnat ja kiireettömän maalaiselämän kuvaus. Ainoa asia, josta en kirja...