Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella 1991 merkityt tekstit.

Tove Jansson: Seuraleikki

"Kolmella puolella mökkiä seisoivat kuuset tiiviinä tummanvihreänä muurina joka sulki maailman ulkopuolelle, kukaan ei voinut uskoa että bussitie kulki ohi vain kivenheiton päässä." Tove Jansson: Seuraleikki (WSOY 1991) Käsikirjoituksesta suomentanut Eila Pennanen 162 sivua Olen pitänyt Tove Janssonin novelleissa ihastuttavan viipyilevästä, hieman ihmettelevästä tunnelmasta, ja samaa tunnelmaa tavoitin myös kokoelman Seuraleikki  novelleista. Tarinoissa tavataan muun muassa salaperäinen Emmelina, joka saa Vanhaneidin huoneiston, ja luokkakokoukseen osallistuvat naiset, jotka päätyvät puhumaan kuolemasta. Novelleissa kohtaavat ihmiset, joiden kohtaamiset saattavat kuitenkin jäädä puolitiehen, ikään kuin leikiksi. Tarinoiden ihmisissä Jansson tavoittaa jotain niin tuttua, että moneen kertaan tulee mieleen: tuon tyypin minä tunnen. Lempinovellini kokoelmassa on novelli Kesällä . Siinä on ihastuttava tunnelma: minäkertoja puuhailee hieman, ja puuhaillessaan hän ajattelee...