Kirjakaapin kummitus

Kävelemme vastikään tallattua polkua pitkin pohjoiseen päin. Korsu on kaivettu kivisen kukkulan kylkeen. Kivilohkareiden välistä kiipeää hitaasti muutama mänty, ja ne kietoutuvat toisiinsa kuin käärmeet etsiessään aurinkoa. Polkua reunustava sammal on potkittu hajalle. Vielä vähän aikaa sitten täällä oli autio metsä jossa kukaan ei käynyt. Nyt se on näyttämö. Sotanäyttämö. Toivon ettei täällä ole vaarallista kävellä. Toiset vaikuttavat täysin välinpitämättömiltä, vaikka rintama on vain kivenheiton päässä itään päin. Petter Sandelin: Osuma S&S 2024 alkuteos Skott  2024  suomentanut Katriina Huttunen kansi Fredrik Bäck äänikirjan lukija Markus Järvenpää kesto 3 tuntia Osuman  minäkertoja Tallgren lähtee jatkosodan aikaan rintamalle. Hän ei ole niitä, jotka odottavat sodasta seikkailua ja sankaruutta. Hän ymmärtää, että kuolema on sotatoimissa väistämättä läsnä. Juoksuhaudoissa odotetaan paljon. Vaara on jatkuvasti läsnä mutta silti on aikaa pelata, veistää puuta ja tutu...

ja sitten Johannes kuulee äänen joka sanoo että pian hänen on päätettävä ja se on Peterin ääni, mutta mitä ihmettä Peter oikein tarkoittaa? Johannes ei ymmärrä ollenkaan, ei ollenkaan, hän ajattelee ja sitten hän kääntyy ja rannalla seisoo Peter, aivan kuten äskenkin ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut ja Johannes ajattelee että Peter tekee hänestä pilaa ja nyt hänen täytyy antaa takaisin samalla mitalla ja Johannes menee rantaan ja hän näkee Peterin seisovan siinä katselemassa merelle ja Johannes miettii mitä tekisi, täytyyhän hänen herättää Peter joka seisoo siinä, vanha mies katselee merelle, ehkä hän voisi ottaa pienen kiven ja heittää sillä Peteriä? sen totta vie teenkin, Johannes ajattelee ja hän kumartuu varovasti, jotta Peter ei kuulisi mitä hän tekee, ja löytää pikkuruisen pikkukiven ja oikaisee varovasti selkänsä, nostaa kiven päänsä päälle ja sitten hän heittää kiven kevyesti kaaressa ja kivi putoaa ja kivi osuu Peterin selkään mutta mitä ihmettä, mitä ihmettä, kivi menee ...

Levitin öisin vuodesohvan pimeän olohuoneen nurkkaan. En nukkunut, vaan aistin, miten aika soljui kalvakkaassa valossa. Tuijotin puiden varjoja, jotka häilyivät valkoiseksi rapatulla seinällä. Ajattelin hänen kasvojaan – tämän kaupungin kaltaisen ihmisen kasvoja. Odotin, että niiden ääriviivat ja ilmeet selkeytyisivät vähitellen. Han Kang: Valkoinen kirja Gummerus 2021 alkuteos The White Book , koreankielinen alkuteos  흰 suomentanut Taru Salminen valokuvat Douglas Seok 111 sivua Han Kangin Valkoinen kirja  keräsi ilmestyessään pari vuotta sitten paljon myönteistä huomiota ainakin minun somekuplassani. Teos jäi mieleeni mutta en ottanut sitä vielä tuolloin luettavaksi, koska aiheena kuolema mietitytti. Pelkäsin, että omaelämäkerrallinen romaani, joka nivoutuu kirjailijan sisaren menehtymiseen jo vauvana, on liian raastava. Pelkoni oli pääosin turha. Vaikka Valkoisessa kirjassa  ovat vahvasti läsnä niin kuolema kuin suru, on se kokonaisuudessaan hyvin lempeä ja kaunis teos....

  Kirjabloggaajien klassikkohaaste on taas ajankohtainen. Tällä kertaa haasteen koti on Elegian Kartanon kruunaamaton lukija -blogi  ja jälleen mukana on mukava määrä bloggaajia.  Minä tartuin vihdoin viimein omassa hyllyssäni pitkään majailleeseen klassikkoon. Aino Kallaksen (1878–1956)  Sudenmorsian  on niitä kirjoja, jotka on pitänyt  lukea moneen kertaan, mutta tähän saakka pieni kirja on saanut turhaan odotella huomiotani osakseen.  Vaan vaikka Aalo harva se yö näin noitien sapattia juhli ja metsänpetona korvessa juoksi, niin ei hänen katoamistansa alussa yksikään ymmärtänyt tähdellepanna, sillä hän ennätti aina ennen kukonlaulua vuoteellensa miehensä Priidikin viereen. Aino Kallas: Sudenmorsian. Hiidenmaalainen tarina Otava 2003 ilmestyi ensimmäisen kerran 1928 141 sivua Sudenmorsian  on balladimainen tarina Aalosta, johon metsänvartija Priidik mieltyy. Eletään 1650-lukua virolaiskylässä, jonka liepeillä liikuskelevat sudet. Kun kyläläiset j...

Myöhemmin kun kerhotossut olivat jääneet pieniksi, jatkoin näkymättömäksi muuttumista. Näkymättömyyttä tarvittiin koulun ryhmätöissä, halogeenein valaistuissa luentosaleissa, ryhmämatkoilla, ruokapöydässä. Täytyy vain toimia samoin kuin kehrääjä, jonka erottaa kulottuneesta maasta vain mustista silmistä. Ja nekin se sulkee. Marketta Pyysalo: Kehrääjä Teos 2021 123 sivua Marketta Pyysalon pienoisromaani Kehrääjä  sukeltaa minäkertojansa mieleen, joka vaeltaa aiheesta toiseen ja tekee töitä selviytyäkseen surusta. Suru syntyy hetkessä, jona naisen puoliso sanoo haluavansa päättää pitkän avioliiton. Alkaa prosessi, joka etenee assosiaatiosta toiseen ja johdattaa järkytyksestä kohti uudenlaista elämänvaihetta. Kun kokonaisuus on liian suuri, kertojan mieli tarttuu yksityiskohtiin. Muistot ja havainnot vaeltavat mielessä virtana; kun tulevaisuudesta ei tiedä, on katsottava menneeseen. Omat muistot yhdistyvät aiemmin eläneisiin naisiin, joiden kautta voi katsoa itseä. Ajatukset virtaavat...

Yleensä lounastan trattoriassa muutaman askeleen päässä kotoa. Ruokapaikka on pieni, sinne pitää tulla keskipäivään mennessä, muuten siellä ei ole enää tilaa ja joutuu odottamaan yli kahteen. Syön yksin muiden yksinäisten tuntemattomien ihmisten kanssa, mutta näen siellä usein tuttuja kasvoja. Jhumpa Lahiri: Missä milloinkin Tammi 2020 alkuteos Dove mi trovo  2018 suomentanut Helinä Kangas 148 sivua Missä milloinkin  -pienoisromaanin myötä Jhumpa Lahiri nousee niiden harvojen kirjailijoiden joukkoon, jotka ovat pystyneet luomaan kaunokirjallisuutta muillakin kielillä kuin äidinkielellään. Intialaistaustainen ja Yhdysvalloissa elänyt Lahiri muutti vuonna 2013 perheineen Roomaan oppiakseen italian kielen paremmin. Tavoite on mitä ilmeisemmin toteutunut, sillä Missä milloinkin  on julkaistu alun perin italiaksi nimellä Dove mi trovo . Kielen vaihtamisesta huolimatta ilmaisu romaanissa ei ole kömpelöä tai yksinkertaista. Ilmaisu on erilaista kuin Lahirin aiemmissa teoksissa: ...

Agathen lähdettyä mietin, olinko itse sairastumassa kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Sillä vaikka edelleen sanoin itselleni, että Agathesta oli vaivaa ja ettei minun olisi alun alkaenkaan pitänyt ottaa häntä potilaaksi, enkö kuitenkin ollut alkanut nauttia keskusteluistamme? Ja jos olin täysin rehellinen, eikö ollutkin niin, että jätin tuulettamatta juuri niinä päivinä kun hän oli käynyt, jotta omenoiden tuoksu viipyisi huoneessa hieman pitempään? Anne Cathrine Bomann: Agathe Gummerus 2020 tanskankielinen alkuteos Agathe 2017 suomentanut Sanna Manninen 122 sivua äänikirjan lukija Jukka Pitkänen kesto 2 h 44 min Tanskalaisen Anne Cathrime Bomannin esikoisromaani Agathe  sijoittuu Ranskaan. Tarinan päähenkilö on 71-vuotias psykiatri, joka laskee päiviä – ja asiakastapaamisia – eläkepäiviään odotellessaan.  Jos jään eläkkeelle 72-vuotiaana, työtä on jäljellä viisi kuukautta. Se tekee 22 viikkoa, ja jos kaikki potilaat tulevat, se tarkoittaa, että keskusteluja on vielä tasan 800...

Maa, jossa tytöt asuivat, oli kapea ja matala eikä se kuulunut yhdellekään valtiolle. Se puristui kahden joen väliin, suuren ja pienen. Maan nimi tarkoittaa Erään joen toisella puolella. On maita, jotka ovat joen oikealla puolella ja maita, jotka ovat sen väärällä puolella. Istuessaan rannassa tytöt katsoivat väärältä oikealle, sinne missä puut nostivat jykeviä oksiaan. Cristina Sandu: Vesileikit Otava 2019 118 sivua Cristina Sandun romaani Vesileikit  kertoo kuudesta tytöstä, jotka kasvavat naisiksi. Anita, Paulina, Sandra, Betty, Nina ja Lidia. He jakavat lapsuuden, kasvavat yhdessä nuoriksi naisiksi. Kasvun vuosia leimaavat vesileikit, uintiretket joelle. Kahden joen välisellä maapalalla elävät tytöt alkavat vesileikkien myötä haaveilla jostain suuremmasta. Mihin haaveet tytöt veivät, se selviää kuudesta tarinasta, joissa kussakin näkökulma on yhden tytön vuorollaan. Novellimaisia tarinoita yhdistävät kuvaukset vuosien takaisista vesileikeistä. Romaanin nimi Vesilei...

"Sillä äiti oli kuollut. Loput isästä kuolisi hänen mukanaan, ellei kappelin ovi avautuisi. Ellei isä kävelisi käytävää pitkin eturivin penkkiin. Istuisi minun vierelleni. Puristaisi käsiään tiukasti yhteen sen vuoksi, että minun äitini oli poissa." Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa (Gummerus 2018) 175 sivua Max Halma tutkii perhosia. Kun äiti menehtyy, hänen jälkeensä jää erikoinen perhonen - sekä joukko kysymyksiä ilman vastauksia. Suurin kysymys on: mitä Maxin isälle tapahtui? Arvoituksen ratkominen vie Maxin lopulta Saksaan huippupianistin viimeiseksi jäävään konserttiin. Matkalla hän saa vastauksia, jotka saattavat yllättää, ja kulkee paitsi toiseen maahan, myös menneisyyteen. Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa  on kaihoisa tarina, joka kietoo yhteen yksinäisyyttä, elettyä elämää, perhesalaisuuksia, omien juurien etsintää, musiikkia ja perhosia. Tarina on melankolinen ja tiiviisti kerrottu: paljon jää sanomatta mutta keskeine...

"Tiedän, että tuolla usmaharson takana, muutamien sylien päässä, alkaa ulkomaa, suuri, tuntematon ja tunteeton. Olen jo sen kidassa. Minun täytyy aloittaa uusi elämä, istuttaa itseni outoihin oloihin, vaikka juuret vielä ovat vanhassa mullassa. Soisin, että laiva maalle laskematta kääntyisi takaisin kotimaahan." Kirjabloggaajien klassikkohaasteen viidettä osaa isännöi Tekstiluola . Juhani Ahon pienoisromaani Yksin  ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1890. Pitkään kirja on ollut lukulistallani, ja nyt sain sen viidennen klassikkohaasteen kunniaksi luettua. Jotenkin pöllämystynyt olo jäi päällimmäiseksi, kun viimeiset rivit luin, mutta silti lopputulema on, että pidin romaanista, joka on suurelta osin tunnemaailman kuvaus. Tarinan minäkertoja on kolmekymppinen mies, joka rakastuu ystävänsä sisareen, Annaan. Tunteet ovat voimakkaita, jopa niin vahvoja, että mies lykkää suunniteltua ulkomaanmatkaansa. Kun matka viimein koittaa, ei nainen unohdu mielestä edelleenkään. ...

"Jalkani olivat kohmeessa, kun olin naapuripellolla kuokkimassa syksyllä maahan unohtuneita lanttuja. Niissä oli mustia pakkasenpuremia kuin suuria homepilkkuja. Jouluruuat olivat riittäneet vain pariksi viikoksi ja Betti oli ajanut minut hankkimaan syötävää. En kehdannut mennä naapureiden ovelle kerjäämään, joten otin kuokan ja etsin." Hanna Hauru: Jääkansi (Like 2017) 117 sivua Hanna Haurun romaani Jääkansi houkutti minut äärelleen, kun törmäsin muutamaan kiinnostusta herättävään bloggaukseen (katsopa vaikka Ullan , bleuen , Main  ja Lauran kirjoitukset). Entuudestaan minulle tuntematon Hauru nousi saman tien kiinnostavien kirjailijoiden listalleni, niin synkän kiehtova hänen loihtimansa tarina on. Jääkannen  minäkertoja on tyttö, joka elää keskellä äärimmäistä köyhyyttä ja pelkoa. Isä on kaatunut rintamalla, kotiin muuttaa Betti-äidin rinnalle uusi mies, josta tyttö käyttää nimeä Paha, ja perheenlisäystä on tulossa ennen kuin on monen mielestä soveliasta. Tyt...

"Ja kaikki tämä tapahtui omassa kylässä, Tuorilassa, paikassa josta muutetaan pois. Minä olin kuitenkin jäänyt Tuorilaan, vaikka monesti olin miettinyt, että mitä minä tein tässä pienessä kylässä. Kylässä, jossa ei oikeastaan ollut minulle mitään. Olin vain juurtunut paikoilleni; ehkä kohtalonani oli olla ikuinen tuorilalainen." Juha Mäntylä: Audrey, rakkaani (Reuna 2015) 143 sivua Juha Mäntylän pienoisromaani Audrey, rakkaani  vie lukijan pienestä suomalaiskylästä Tuorilasta jazzia sykähtelevään New Orleansiin ja takaisin. Päähenkilö ja minäkertoja on tuorilalainen mies, jonka elämään kytkeytyy oikeastaan kaksi tarinalinjaa, jotka risteävät vain osittain: Miehen elämään astuu salaperäinen nainen, jota mies alkaa kutsua Audreyksi - yhdennäköisyys kuuluisan nimenkantajan kanssa on huomattava. Naisen lisäksi miehen ajatuksia sotkee erikoinen Nestori, jonka tausta on tumma ja joka omaa erityisiä voimia. Ja niin käy, että miljööt vaihtuvat pienestä Tuorilasta isoon New Orl...