"Näin kamalaa unta. Isi istui vahingossa muurahaispesään." Aino & Ville Tietäväinen: Vain pahaa unta (WSOY 2013) 48 sivua Ville Tietäväisen tuotannosta olen aiemmin tutustunut sarjakuvaromaaniin Näkymättömät kädet , jossa tuodaan esille yksilön näkökulma laittomaan maahanmuuttoon. Vain pahaa unta sisältää tuttua piirrostyyliä uudella höysteellä: teos on tehty yhteistyössä Tietäväisen tyttären Ainon kanssa, ja mukana on Ainon piirroksia tämän pahoista unista. Isän ja tyttären piirrosten lisäksi teokseen on upotettu uniselityksiä eri lähteistä. Ne on kuitenkin tuotu mukaan siten, että teksteistä on paikoin mahdoton saada selvää. Ehkä ajatuksena on, että unia ei tarvitse pyrkiä selittämään? Aino on nähnyt painajaisia esimerkiksi jättiläispupuista korkokengissä, kolmesilmäisestä otuksesta ja houkuttelijakasvista. Ainon piirroksia on täydennetty isä-Villen piirustuksilla. Lisäksi sivuilla on harmaasävyisiä isän ja tyttären keskusteluja kuvaavia strippejä. Kirjan kos...