Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella joulu merkityt tekstit.

Joulukirjoja etsimässä

Joulun lähestyessä käy usein niin, että alkaa kaipailla luettavaksi ja nähtäväksi jotain pehmoista ja lämpöistä. Klikkailinkin äänikirjahyllyyn useamman jouluisen kertomuksen ihan vain sillä perusteella, että esittelyteksteissä luvataan ajankohtaan sopivaa tunnelmaa. En perehtynyt kirjojen saamiin arvosteluihin, vaikka olisi ehkä pitänyt. Tässä joka tapauksessa joulukvartettini vuosimallia 2025: Maria kävelee ympäri ruokasalia sytyttämässä kynttilöitä. Pöydät on katettu kahdelle eri seurueelle: polttariporukalle keskelle salia ja pariskunnalle ikkunan eteen. Vähän outo valinta polttareiksi, joulubuffet saaristossa, hän ajattelee. Toivotaan muiden vieraiden takia, etteivät ne metelöi liikaa. Hän kurkistaa ikkunasta ja näkee veneen perätuhdon, kun Dennis on menossa mantereelle. Vene nostattaa aaltoja, jotka kulkevat tasaisena jonona muuten peilityynessä vedessä. Lämpötila on laskenut huomattavasti, ja radiossa, joka on soinut koko päivän hänen valmistellessaan ruokia, luvattiin lumisadet...

Solja Krapu-Kallio: Joulu Westinin leipomossa

Tumma farmari oli pysäköinyt leipomon takapihalle. Auton sisävalo syttyi oven avautuessa. Ulos astunut hahmo käveli leipomon ovelle. Kaikki auton lamput vilkuttivat pari kertaa, kun ovet lukkiutuivat hahmon perässä. Anders. Pian Sigrid näki valojen syttyvän sisällä rakennuksessa. Kotoisa kajo. Hän pystyi kuvittelemaan, miten Anders laittoi taikinan nousemaan. Täsmälleen sopivan lämpöistä vettä ja maitoa. Hiivaa. Suolaa. Siirappia. Hunajaa tarkasti valitulta viljelijältä, jonka mehiläiset hakivat mettä suon kukkasista, suopursuista ja myrteistä. Monen eri viljalajin jauhot seulottiin valtavaan rosteritiinuun. Ja puolukkaa. Totta kai Anders leipoisi suosittua Westin-limppua, joka pysyi tuoreena ja mehukkaana monta päivää. Paljon aikaa luonnossa viettäville ihmisille ei mikään muu leipä kelvannut. Viipale Westin-limppua, päälle maksapasteijaa ja juustoa. Siitä oli tullut klassikko. Jotkut laittoivat kyllä mieluummin falumakkaraa leipänsä päälle – oli siis olemassa kaksi koulukuntaa –, mut...

Lena Lindgård: Saariston joulu (joulukalenterikirja)

Hänen puhetapansakin oli muuttunut. Kun he olivat lapsia, Tim puhui aina samaa murretta kuin Annakin. Hänen isänsä oli kotoisin täältä ja oli opettanut poikaansa. Toki hän puhui vieläkin murretta, mutta se ei kuulostanut aivan luonnolliselta. Aivan kuin hänen olisi pitänyt yrittää muistaa, miltä kukin sana kuulosti näillä tienoilla. Hän oli kerran kuullut Timin puhuvan erään kaupunkilaistuttunsa kanssa, ja silloin tämä puhui eri tavalla, koko puheenparsi oli aivan toinen. Hän näytti vaihtavan kieltä ja tyyliä sen mukaan, kenen kanssa oli puheissa. Ja nyt mies istui häntä vastapäätä syömässä pehmeää maustekakkua Alman keittiössä. Se tuntui epätodelliselta. Lena Lindgård: Saariston joulu Lind & Co 2024 norjankielinen alkuteos Jul i Klockarviken  2022 suomentanut Nuanxed / Timo Korppi kansi Emma Graves äänikirjan lukija Katariina Lantto kesto 14 t 58 min On joulukuu, ja on kulunut vuosi Annan äidin menehtymisestä. Anna asuu yksin kaupungissa ja yrittää huolehtia samalla isästään j...

Maja Lunde: Lumisisko

Lähdin kotiin juoksujalkaa. Matka oli pitkä, sillä Heta asui toisella puolella kaupunkia. Villa Kuistin lämpö tuntui minussa vieläkin. Ajatella, hän asui sellaisessa talossa, ja ajatella, heillä oli jo kaikki joulukoristeet valmiina! Meillä kotona ei ollut vielä edes yhden yhtä pientä joulutähteä. Äiti ja isä eivät varmaan olleet vielä huomanneet, että jouluun oli enää vain viikko. Maja Lunde: Lumisisko S&S 2019 alkuteos Snösystern 2018 suomentanut Katriina Huttunen kuvitus Lisa Aisato 192 sivua Maja Lunden Lumisiskoon  olen törmännyt sosiaalisessa mediassa useita kertoja, ja kun kirja tuli vastaan Helsingin kirjamessuille, oli se suorastaan pakko ostaa omaksi. Onneksi ostin. Saimme 8-vuotiaan lukukaverini kanssa ihanan tarinan joulun alla luettavaksi. Lumisiskon päähenkilö on kymmenenvuotias Aatto, joka odottaa joulua. Jouluna hän täyttää 11 vuotta ja muutenkin talvinen juhla on hänelle tärkeä. Tänä vuonna vaikuttaa kuitenkin siltä, että joulua ei tule. On kuin isä ja äiti oli...

Milly Johnson: Kirsikoita ja joulun taikaa

Robinin ja Maryn jouluaaton juhla-aamiainen, kuten Charlie sitä nimitti, meni kuin kuumille kiville. Jack ja Luke siirsivät kaksi pöytää vierekkäin ja asettelivat niiden ympärille kuusi tuolia. Taustalla Radio Brian soitti hölmöjen jaaritustensa lomassa ikivihreitä muinaisajalta ennen vuosituhannen vaihdetta.   Milly Johnson:Kirsikoita ja joulun taikaa Bazar 2021 alkuteos I Wish It Could Be Christmas Every Day suomentanut Ullamarja Kankaanranta kansi Laura Noponen 384 sivua äänikirjan lukija Anna-Riikka Rajanen kesto 11t 56 min Historiallinen lumimyrsky vaikeuttaa matkantekoa Englannissa juuri joulun alla ja pakottaa eri suuntiin pyrkivät matkalaiset hakeutumaan suojaan. Yorkshiressa sijaitseva hiljainen majatalo tarjoaa turvapaikan, joka kokoaa yhteen sekalaisen henkilöjoukon: miespari Charlien ja Robinin Skotlannin-matka pysähtyy Yorkshireen; johtaja Jackin ja hänen alaisensa Maryn työmatka ei onnistu odotusten mukaisesti; Bridgen ja Luken taas oli tarkoitus kohdata pikaisesti ja...

Kirjabloggaajien joulukalenteri, 10. luukku

Äänikirjaa kuunnellessa voi vaikkapa ihailla joulukuista maisemaa. Joulun alla käy helposti niin, että kiirettä riittää vuoden päättymisen ja lähestyvän juhla-ajan vuoksi. Niinpä voi olla harmillisen vähän aikaa lukea kaikessa rauhassa kirjoja. Onneksi on olemassa aina vain laajeneva valikoima äänikirjoja, joiden avulla voi viihdyttää itseään vaikkapa samalla, kun siivoaa joulua varten. Tässä kohtaa lienee hyvä muistuttaa, että kaappeja ei edelleenkään ole pakko juuri joulun alla siivota, ellei aio viettää kaapeissa joulua. Poimin Storytelin valikoimista joitakin joulunodotukseen sopivia äänikirjoja. Paljolti samoja äänikirjoja löytyy muistakin lukuaikapalveluista. Lucy Diamond: Joulu saapuu rantakahvilaan Otava 2021 alkuteos Christmas at the Beach Café suomentanut Eeva Parviainen äänikirjan lukija Maija Lang kesto 2 t 46 min Romantiikkaa ja kepeyttä etsiville suosittelen Lucy Diamondin teoksia Joulu saapuu rantakahvilaan  ja Jouluyllätyksiä rantakahvilassa. Lyhyehköt tarinat ovat ...

Natalie Cox: Ota minut syliin

En kuule, kun auto ajaa pihaan, ja hätkähdän keittiön ovelta kantautuvaa kevyttä naputusta. Nostan katseeni ja näen jättimäisen koiran naaman häilyvän ikkunassa. Hurtan kalmanvaalea pää on suuren ruokalautasen kokoinen ja pimentää ikkunan lähes kokonaan. Sen ruskeat silmät pyyhkivät uhkaavasti yli keittiön ja ellen tietäisi paremmin, voisin vaikka vannoa että se silmäilee uutta majapaikkaansa kauhunsekaisin tuntein. Erotan juuri ja juuri Hugon hahmon koiran vieressä. Natalie Cox: Ota minut syliin Otava 2020 alkuteos Not Just For Christmas suomentanut Inka Parpola äänikirjan lukija Kati Tamminen kesto 9 h 36 min Joulun aikaan sopii mainiosti Natalie Coxin viihteellinen romaani Ota minut syliin – varsinkin, jos lukija kaipaa hieman romantiikkaa ja pakoa arjesta. Romaani sijoittuu joulun tienoille ja tarjoaa kepeän, juonivetoisen tarinan, jonka suurin kysymys on: saako päähenkilö onnensa? Tarinan päähenkilö on Charlie, jonka petollinen poikaystävä on ottanut ja lähtenyt. Kun Charlien asun...

Tiina Laukkanen - Katja Ravi: Tervetuloa joulu

"Kynttilöiden valo, kaunis kukka-asetelma, hauska tuohinen porokoriste ja huopakankainen valosarja antavat lisää jouluista tunnelmaa eteisen vanhan kaapin päälle." Tiina Laukkanen - Katja Ravi: Tervetuloa joulu. Kolme tunnelmallista joulukotia (Tammi 2012) 152 sivua Joulutunnelmaan voi virittäytyä vaikkapa katselemalla kuvia kauniista joulukodeista. Erityisen antoisia joulukotikirjat ovat silloin, jos ei itse jaksa joulua isommin kotiin laittaa. Oman kodin arkisuuden sijaan voi silmäillä tunnelmallisia sisustuksia kodeista, joissa jouluun suhtaudutaan antaumuksella. Antoisia kirjat toki ovat myös silloin, jos etsii vinkkejä oman kodin joulusisustukseen. Tiina Laukkasen ja Katja Ravin teos Tervetuloa joulu - Kolme tunnelmallista joulukotia  tarjoaa todellista joulutunnelmaa kolmen kodin verran. Teoksessa esitellään kirjan tekijöiden joulukodit Mustikkamäki ja Metsäpirtti sekä kolmas koti, Tyynelä. Metsäpirtin joulukattausta. Kaikki kolme taloa ovat sisustukseltaan...

Hyvää joulua!

On aika hiljentyä joulunviettoon. Valkeaa joulua ei meidän korkeuksillemme toiveistani huolimatta saatu, mutta joulutunnelma onneksi rakentuu muustakin kuin lumesta. Minun jouluuni kuuluu ainakin lasten riemua, glögiä, suklaata ja hyvää luettavaa. Sinulle, joka tätä tekstiä luet, toivotan suloista ja tunnelmallista joulua!

Miina Supinen: Mantelimaa

"Mantelimaa, hän tajusi, oli takaperoismaa. Se mikä oli muualla pahaa, se oli täällä hyvää. Lapset söivät karkkia pääruoaksi ja aikuiset leikkivät työkseen." Miina Supinen: Mantelimaa (WSOY 2015) 317 sivua Kylläpäs sopi mainiosti joulun alla luettavaksi tämä Miina Supisen Mantelimaa . Suloista, perinteistä joulutunnelmaa tarinasta saa tosin löytämättä hakea, mutta joulua on tarjolla yllin kyllin. Kertomuksen ytimessä on Mantelimaa, "suuri sisähuvipuisto/ostoskeskus/yökerho/kylpylä-kompleksi, jossa vallitsi ikuinen joulu" ja jonka keskellä on Ikuisen Joulun Aukio. Kompleksia pyörittää Jonne J. Halkio, joka haluaa jouluparatiisinsa - tai -helvettinsä, miten kukin asian näkee - uuteen nousuun. Avukseen hän haluaa taitelija Molli Niemisen, entisen poptähden ja nykyisen joulunvihaajan. Mantelimaan toimitusjohtajalla ja Mollilla on yhteinen menneisyys neljännesvuosisadan takaa, eikä Molli ole työtarjouksesta lainkaan innoissaan. Toimeen on kuitenkin pakko tarttua...

Älyttömät joululahjatoiveet -haaste

Tuija houkutteli mukaan miettimään älyttömiä joululahjatoiveita, ja sehän sopii. Ideana on siis esittää kolme joululahjatoivetta ilman realismin rajoittavia kahleita. Ensimmäinen lahjatoiveeni on valkea joulu. Tällä hetkellä näyttää kovasti siltä, että toivoa saa mutta pettymään joutuu. Eilen illalla tuprutti lunta ja maisema oli ihastuttavan jouluinen, mutta nyt rähmii räntää ja sääennuste on luvannut jo sunnuntaille useita lämpöasteita, eli valkeus vaihtuu mustaan märkyyteen. Voih! Minä niin kaipaisin lunta, joka muuttaa toiseksi paitsi sen, miltä ulkona näyttää, myös sen, miltä tuntuu, tuoksuu ja kuulostaa. Jouluksi toivoisin aikaa ja malttia rauhoittua monen, monituisen hyvän kirjan ääreen. Joulukuusi voisi muodostua erinomaisista tai vieläkin paremmista kirjoista, joita voisi kuusesta napsia mielin määrin, ilman pelkoa kirjakuusen yhtäkkisestä romahtamisesta. Kolmas toiveeni ulottuu joulun jälkeiseen elämään. Olisi mukavaa, jos yhtäkkiä huomaisin osaavani puhua useita kie...

Kirjabloggaajien joulukalenterin 7. luukku

Kuva: Niina / Yöpöydän kirjat -blogi Ja niin joulu joutuu taas, sitten on jokaisen mieli hyvä, lämmin, hellä. Vai onko? Jouluun sisältyy myös kosolti melankoliaa, mikä joululauluistakin usein välittyy: monessa joululaulussa on kaihoa kauas pois, on surua, on kynttilöiden viemistä läheisen haudalle ja yksinäisyyttä. "Ei saavu lapset, ehtineekö enkelit?" Eikä melankolia rajoitu vain lauluihin, vaan monelle joulumieli on todellisuudessakin vain haave, jonkinlainen aavistus siitä, mitä voisi olla. Turhan usein joulu saattaa jäädä kovin kauas katalogimaisesta unelmasta kynttilöineen, tavarapaljouksineen ja lämpimine yhdessäolon hetkineen. Ei ole sikaa sähköuunissa eikä käydä joulun viettohon. Jouluun liittyy paljon odotuksia ja toiveita, mutta suurten odotusten kääntöpuolella saattavat majailla myös pettymykset. Eriarvoistuvassa yhteiskunnassamme on heitä, joiden odotukset eivät edes ole suurensuuria mutta saattavat silti jäädä täyttymättä. Jollei jouluna ole lunta - se...

Marko Leino: Joulutarina

"Kohtalo oli äkkiarvaamatta kipannut pienen Nikolaksen hartioita painamaan niin suunnattoman menettämisestä ja yksin jäämisestä koostuvan taakan, ettei hän edes kasvaessaan ja voimistuessaan koskaan kyennyt ravistamaan sitä harteiltaan. Nikolaksen oli kannettava lapsuutensa taakkaa mukanaan koko elämänsä ajan. Se oli myös suurin syy siihen, että Nikolas muokkautui sellaiseksi hahmoksi, millaisena hänet nykyään ympäri maailmaa tunnetaan." Marko Leino: Joulutarina (Gummerus 2007) Äänikirjan kesto 7h 36min. Lukija Hannu-Pekka Björkman Joulutarina  on ollut minulle tähän saakka tuttu hienona elokuvana, jonka olemme perheen kesken katsoneet useaan kertaan. Kirjaan tartuin hieman epäröiden, sillä elokuva on niin onnistunut, että pelkäsin kirjan muodostuvan pettymykseksi. Niin ei kuitenkaan käynyt vaan sain todeta romaanin sopivan erinomaisen hyvin joulun odotukseen. Minä kuuntelin tarinan äänikirjana, jonka lukee Hannu-Pekka Björkman - kertakaikkisen täydellinen valinta luk...

Kirjabloggaajien joulukalenteri, 16. luukku

Kirjabloggaajien joulukalenterin kuudennessatoista luukussa kurkistetaan kirjallisiin jouluihin. Kirjallisuuden ehkä tunnetuin joulujörö on Charles Dickensin luoma hahmo Ebenezer Scrooge, jonka mielestä joulu merkitsee vain tarpeetonta rahanmenoa. Muiden ilakointi ärsyttää häntä. Scrooge, jolla ei heti ollut mitään parempaa vastausta valmiina, sanoi taas: "pah!" ja lisäsi sitten: "joutavia." "Älkäät olko pahoillanne, eno!" lausui sisarenpoika. "Mitä muuta minun sopii olla", vastasi eno, "kun elän tämmöisessä narrien maailmassa? Iloista joulua! Hiiteen kaikki iloiset joulut! Mitä joulun-aika on sinulle muuta, kuin semmoinen aika, jolloin maksat rätinkejä ilman rahaa; semmoinen aika, jolloin huomaat itsesi vuotta vanhemmaksi, mutta ei tuntiakaan rikkaammaksi; semmoinen aika, jolloin lasket vajauksen kirjoissasi ja niissä kaikkialla vuoden umpeen näet tyhjän lomapaikan edessäsi? Jos minä saisin tehdä tahtoni", arveli Scrooge närkä...

Charles Dickens: Saiturin joulu

"Ääni oli pehmeä ja lempeä. Vaikka henki oli hänen lähellään, ääni tuntui tulevan kaukaa. - Kuka ja mikä te olette? Scrooge kysyi. - Olen menneisyyden joulun haamu." Charles Dickens: Saiturin joulu (Basam Books 2012) Englanninkielinen alkuteos A Christmas Carol  on julkaistu 1843 Suomentanut Tero Valkonen Kuvittanut Minna Alanko 111 sivua Charles Dickensin vuonna 1843 julkaistu klassikkotarina Saiturin joulu  tunnetaan myös nimillä Joululaulu, Jouluaatto ja Jouluilta. Tarina kertoo Ebenezer Scrooge -nimisestä miehestä, joka on äreä ja itara. Empaattisuus ja hellämielisyys eivät kuulu hänen hyveisiinsä, monet asiat sen sijaan saavat häneltä luonnehdinnan Humpuukia! - niin myös joulu. Teos on Minna Alangon kuvittama. Sitten sattuu niin, että Scroogen yhtiökumppani Marley kuolee. Scrooge on Marleyn ainoa surija, mutta eipä hänkään suuremmin sure vaan tekee hautajaispäivänä hyvät kaupat, liikemies kun on. Marley ei kuitenkaan jätä asiaa sikseen vaan tulee Scro...

Liza Marklund: Halkovaras

"Kiukku ja voimattomuus kouristivat palleaa, hän ähkäisi ääneen. Tainnuttaakseen kivun hän puristi kätensä nyrkkiin, kynnet painuivat kämmeneen. Hänen polttopuunsa!" Liza Marklund: Halkovaras (Otava 2010) Suomentanut Katriina Huttunen Ruotsinkielinen alkuteos Vedtjuven 48 sivua Liza Marklundin pienoinen Halkovaras sopii mainiosti välipalakirjaksi joulun tienoilla. Kirja on todella pikkuruinen, ulkomitat ovat vaatimattomat ja sivuja on vain 48, joten tarinan lukee nopeasti. Mistään täysiverisestä dekkarista ei todellakaan ole kysymys. Kertomus on kevyt ja harmiton, ruumiita tai veren roisketta ei lukijan ei tarvitse pelätä. Kertomus sijoittuu joulun aikaan. Marklundin tuotannosta tuttu toimittaja Annika Bengtzon on viettämässä joulua kotiseudullaan Hosjön rannalla, kun selviää, että hänen Gustav-setänsä liiteristä on alkanut kadota halkoja. Joulujumalanpalveluksen jälkeen Annika lähtee selvittämään, kuka on varkauksien takana. Loppu jääköön kertomatta, jotta kirjaa...

Natalia Brotherus & Nina Dodd: Joulun kuvia - kohti joulun tunnelmaa

"Onneksi joulu on olemassa. Se katkaisee kylmän ja pimeän vuodenajan, tuo mukanaan kynttilät ja tuoksuvat mausteet. Ennen joulua kaikilla on lupa puuhastella ja nauttia joulun odotuksesta. Voi yksin, kaksin tai joukolla maistella tulevan joulun ruokia, värejä ja tunnelmia." Natalia Brotherus ja Nina Dodd: Joulun kuvia - kohti joulun tunnelmaa (WSOY 2007) 116 sivua Joulun alla sopii lueskella Natalia Brotheruksen kirjoittamaa teosta Joulun kuvia - kohti joulun tunnelmaa . Kuvat teokseen on ottanut Nina Dodd. Kirja on jaettu kahdeksaan lukuun, joissa puhutaan esimerkiksi joulun tuoksuista, tontuista ja kuusesta. Sivuilta löytyy muun muassa reseptit mausteisen glögin ja piparijäätelön tekemiseen sekä vinkkejä jouluisiin koristeluihin. Kirjassa on niin paljon sisältöä, että siitä riittää ammennettavaa moneksi jouluksi. Kaikkein parasta teoksessa ovat kuitenkin Nina Doddin ottamat kuvat. Kuvat ovat kauniita ja tyylikkäitä, lisäksi niitä on valittu kirjaan harkiten. Niit...

Askartelua kirjabloggaajien joulukalenterin innoittamana

Kirjabloggaajien joulukalenterin 12. luukku sai innostumaan (kerrankin) askartelusta! Sannan hyvien ohjeiden avulla saimme tyttäreni kanssa tehtyä kaksi pokkarikuusta. Tehtävä ei ollut ollenkaan niin vaikea kuin etukäteen kuvittelin, mutta taittelemista kyllä riitti. Vaikein vaihe oli oikeastaan valita pokkari, jonka olisi valmis tuhoamaan. Taitellessa vaarana oli, että unohtuu lukemaan kirjaa ja varsinainen päämäärä unohtuu, mutta kuten kuvasta näkyy, saimme kuuset lopulta valmiiksi.