Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella dystopia merkityt tekstit.

Heidi Nummi: Petovala

Suojelijan vala oli kuin toinen iho, se oli itsestäänselvä ja aina läsnä. Vala antoi elämälle merkityksen, mutta se sulki myös pois kaikki muut mahdollisuudet. Toisinaan vala oli raskas kantaa. Sellaisina hetkinä mietin, millaista olisi olla aivan tavallinen elonkehän asukas. Kuka minä olisin, mitä tekisin, jos en olisi suojelija? Heidi Nummi: Petovala WSOY 2025 kansi Riikka Turkulainen 311 sivua Heidi Nummen esikoisromaani Petovala  sijoittuu jonnekin tulevaisuuteen. Maailma ei kuitenkaan ole suuresti erilainen kuin tämä jonka tunnemme. Silti jotkin asiat ovat muuttuneet: ekokriisi on muuttanut elämisen tapoja, muun muassa susi ja karhu ovat kuolleet sukupuuttoon ja romaanin maailmassa eletään elonkehillä. Petovala  on vaikuttava esitys siitä, minkälainen lähitulevaisuutemme voi hyvinkin olla. Punainen myrsky -pandemia on muuttanut maailmaa mutta ihminen itsessään ei ole isosti muuttunut. Mikäli romaanin tulevaisuudenkuva toteutuu, painitaan muutaman vuosikymmenen kuluttua ai...

Tiina Raevaara: Tulevaisuuden aaveet (naistenviikko 2024)

Joku huutaa kellonajan ääneen. Hissin pitäisi olla pian perillä, Anahitan Maassa. Järvelle lasti tuotaisiin helikopterilla. Me saisimme nähdä kuinka säiliö aukenisi, Anahita ilmestyisi meille uudessa olomuodossaan, tervehtisi meitä ja Takht-i Suleimanin pintaa, laskeutuisi sen syvyyksiin ja ottaisi sen asumuksekseen. Ja pelastaisi meidät siinä sivussa, karkottaisi kuumuuden ja kuivuuden ja niiden mukana seuranneen tuhon. Tiina Raevaara: Tulevaisuuden aaveet Novelleja Haamu 2024 kansi Karoliina Norontaus 220 sivua En varsinaisesti ole dystopioiden saati kauhun ystävä. Mutta niin vain piti tarttua Tiina Raevaaran novellikokoelmaan Tulevaisuuden aaveet  – ensinnäkin koska pidän Raevaaran kirjallisesta otteesta, johon voi aina luottaa, ja toiseksi koska jokin kauhun ja tieteen yhdistämisessä kiinnostaa. Kokoelmassa on kahdeksan novellia, jotka kaikki esittelevät aivan omanlaisensa maailman. Kokoelman avaavassa Yhteydessä  ollaan hyvin apokalyptisissa tunnelmissa, kun pieni seurue ...

Äänikirjoissa nykyisyyttä ja tulevaisuutta

Illansuussa meitä kohti lensi pieni feizhongien parvi, niitä oli seitsemän. Herätimme Kaian kanssa muut tytöt, ja Uralin rauhaa ja hiljaisuutta rakastava ystävä rohkaisi meitä poistumaan välittömästi kyydistä. Lise-Lotte virnisti minulle, siinä se oli, mahdollisuutemme saada toinen merkkisarja ja kolmas numerolevy. Meidän täytyi selvittää, oliko koodeja enemmän kuin kaksi. Feizhongit lensivät kohti, ja siitä päästäänkin seuraavaan pelkooni. Siiri Enoranta: Maailmantyttäret WSOY 2022 kansi Riikka Turkulainen äänikirjan lukija Laura Eklund Nhaga kesto 10 t 52 min Siiri Enoranta on niitä kirjailijoita, joiden tuotannon huomaan tämän tästä herättävän myönteistä vastakaikua ja joiden teokset ovat alati lukulistallani. Nyt päädyin tarttumaan Maailmantyttäriin  erityisesti MarikaOksan innoittamana, ja kannatti tarttua. Nuortenromaani on aikuiseen makuun vallan mainiosti sopiva utopia, joka tarkastelee tulevaisuutta reilun sadan vuoden kuluttua. Maailma on romahtanut ja itse asiassa romah...

Anne Martin: Kallioon maalattu laulu

Olivia katseli hiljaisena kohoavaa kalliota, jonka hahmoja kesäyön varjot tanssittivat. Olivia ymmärsi nyt entistä selvemmin maalausten olevan peilikuvia toisesta puolesta, toisista ajoista. Niiden kautta hänen esivanhempiensa maailma kietoutui tähän hetkeen ja kaikkeen siihen, mitä oli vielä tulossa. Olivia käsitti vihdoin, mikä omituinen tunne hänet oli vallannut sinä yönä, kun Sofia oli tempaistu heidän luotaan. Ihmeellinen läsnäolo, puristava mutta tuttu ote hänen sisällään, oli ollut hänen esiäitinsä kosketuksen tuoma siunaus. Anne Martin: Kallioon maalattu laulu Aarni 2022 kansi Noora Jantunen 368 sivua Anne Martinin dystopinen esikoisromaani Kallioon maalattu laulu  tutustuttaa lukijan Oliviaan, joka elää meistä nähden tulevaisuudessa. Hän on osa pientä yhteisöä, joka elää kallioiden suojassa. Vuosisatojen takaiset kalliomaalaukset ovat päivittäin läsnä ihmisten elämässä, ja maalausten kautta Olivia saa yhteyden omiin voimiinsa, jotka voivat auttaa häntä suojelemaan läheisiä...

Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään

Koeyksilö makaa silmät ummessa, mutta hän on hereillä, silmät liikkuvat luomien takana, otsa menee kurttuun, huulet raottuvat, sulkeutuvat taas. Katson häntä ja ajattelen, että muistoni ovat etuoikeus. Vaikka on paljon sellaista, mitä haluaisin toisinaan unohtaa, kaikkein tärkeintä on muistaa. Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään Otava 2021 320 sivua Anne-Maija Aallon nuortenromaani  Mistä valo pääsee sisään  sijoittuu jonnekin tulevaisuuteen. Vesi on peittänyt Tokion, ja ajanlasku on alkanut alusta. Pinnan alla muhii konkreettisesti historia: veden valtaama kaupunki on menneisyyttä ja sen yläpuolella on nykyhetki, loistelias kaupunki ja hyväosaiset kansalaiset. Kaikille nykyhetki hienoine innovaatioineen ei ole loistelias, sillä ihmiset ovat selvästi eri kasteissa. Kokokansalaisilla riittää etuja ja oikeuksia, ulkokansalaisilla ei.  Romaanin yksi minäkertoja, Aleksei, on kokokansalainen. Hänen isänsä on ihmistutkimuslaitoksen johtaja Melnikov, ja isän asema tuo myö...

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on ...

Piia Leino: Yliaika

"Hän vain hypähtäisi exitukseen kuin ala-asteella hyppynarua: Nallekarhu, nallekarhu, mene sisälle, nosta tassusi, pyöri ympäri, niiaa, kumarra, potkaise, koske käsi maahan, älä mene pois, mene pois. Mene pois. Mene ikäloppu jo pois. Pitää mennä vuorollaan pois, että toisille tulee tilaa." Piia Leino: Yliaika S&S 2020 232 sivua Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn kesto 6 t 44 min Tässä ajassa, kun Suomessa pyritään suojelemaan yli 75-vuotiaita koronalta karanteenin omaisilla olosuhteilla, tuntuu Piia Leinon romaani Yliaika  erityisen kiinnostavalta: Romaanissa eletään 2050-luvun Suomessa, jossa 75-vuotiaita kansalaisia ei enää haluta. Eräänlaisessa risteyskohdassa on Annastiina Kankaanranta, entinen poliitikko, joka 75-vuotissyntymäpäivänsä alla valmistautuu hallittuun exitukseen. Kuolinvuoteelle asettumisesta ollaan tekemässä mediatapahtumaa, jonka keskiössä on nainen, joka oli muutama vuosikymmen aiemmin vahvasti mukana politiikassa. Kankaanrannan suuri...

Margaret Atwood: Orjattaresi

"Olen ollut näissä tilaisuuksissa vain kerran aiemmin, kaksi vuotta sitten. Naisten pelastajaisia ei pidetä kovinkaan usein. Niihin ei ole yhtä paljon tarvetta. Näinä aikoina me käyttäydymme niin hyvin. En halua kertoa tätä tarinaa." Margaret Atwood: Orjattaresi Ensimmäinen painos Kirjayhtymä Oy (1986) Korjattu suomenkielinen painos Tammi (2017) Englanninkielinen alkuteos The Handmaid's Tale  1985 Suomentanut Matti Kannosto Äänikirjan lukija Susa Saukko Kesto 12 t 33 min. Margaret Atwoodin Orjattaresi on klassikko, joka on viettänyt lukulistallani paljon aikaa. Kesällä katsoin Atwoodin romaanin pohjalta luodun televisiosarjan, joka Suomessakin kantaa nimeä The Handmaid’s Tale, ja häikäistyin. Samalla tosin mietin, rohkenenko kirjaan tarttuakaan, niin vaikuttavasti televisiosarja sukelsi ihon alle ja jäi mieleen. (Kuitenkin toisen kauden päätyttyä mietin, onko tarinaa enää syytä pitkittää kolmannelle kaudelle.) Parikin tuttavaa rohkaisi tarttumaan kirjaankin, joten...

Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin

"Kirjoitin sille osalle sinua, joka me menetettiin itsestämme. Sinun silmillesi, sinun huulillesi ja poskillesi, sinun kielellesi."  Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin S & S (2018) Alkuteos De kommer att drunkna i sina mödrars tårar  2017 Suomentanut Outi Menna 303 sivua Johannes Anyurun romaani He hukkuvat äitiensä kyyneliin  jättää jälkeensä hämmennyksen, johon sisältyy vaikuttuneisuutta, ehdottomasti. Se myös jättää tietyllä tapaa sanattomaksi: tuntuu vaikealta sanallistaa sitä, mitä kirjan parissa koin ja kohtasin. Jos tarinan jotenkin yrittää kiteyttää, voisi kai sanoa, että se on dystopia tulevaisuuden Ruotsista, jossa työnnetään sumeilematta sivuun ne, jotka eivät sovi valtavirtaan. Muslimit pakotetaan allekirjoittamaan kansalaissopimus, mikä tarkoittaa omasta uskonnosta luopumista ja valtavirran mukaan lähtemistä. Jos sopimusta ei allekirjoita, menettää oikeastaan kaikki kansalaisoikeutensa ja päätyy Kaningårdiin, alueelle, jonne sullotaan ...

Blake Crouch: Wayward Pines - Viimeinen kaupunki

"Ethan katsoi aidan taakse pimeään metsään. Hänen sydämensä hakkasi, mutta silti hän kuuli rääkäisyt, jotka olivat alkaneet kaikua metsässä. Abret olivat tulossa." Blake Crouch: Wayward Pines - Viimeinen kaupunki (Tammi 2016) Alkuteos The Last Town  2014 Suomentanut Ilkka Rekiaro 324 sivua Viimeinen kaupunki  on Wayward Pines -trilogian päätösosa, joka vie lukijan keskelle tapahtumien pyörremyrskyä. Ethan Burke on paljastanut Wayward Pinesin asukkaille kaupungin salaisuuden, ja sekasorto on valmis. Kaupungin perustaja David Pilcher kostaa avaamalla kaupunkia ympäröivän aidan portit ja päästämällä sisälle hirviöt, abret. David Pilcherin viimeiset sanat toistuivat hänen mielessään. Tuon helvetin tänne. Samalla, kun Ethan käy henkistä vääntöä siitä, tekikö hän oikein vai väärin paljastaessaan kaupunkilaisille salaisuuden, hän yrittää pelastaa sen, mitä pelastettavissa on. Tehtävä vaikuttaa toivottomalta, kun verenhimoiset abret ryntäävät laumoina kaupunkiin ja teura...

Hugh Howey: Kohtalo

"Miles nauroi, ja hänen äänensä kaikui rappukäytävässä, mutta Juliettelle tuli murheellinen olo. Ei vain siksi, että kaikki hänen tuntemansa ihmiset kuolisivat ennen kaukaista päivämäärää, vaan myös siksi, että tämän tiedon takia oli helpompi sulattaa kauhea ja iljettävä totuus: heidän päivänsä olivat luetut. Ajatus jonkin pelastamisesta oli mieletön, etenkin elämän pelastamisesta." Hugh Howey: Kohtalo (Like 2015) Alkuteos Dust  2013 Suomentanut Einari Aaltonen 392 sivua Kohtalo  on Hugh Howeyn Siilo -trilogian varsin komea päätös. Teoksessa palataan sarjan avausosan tunnelmiin: toinen osa Siirros  tarjosi tervetulleen hengähdystauon Siilon ja Kohtalon  vahvan ristiaallokon välissä. Kohtalo  nivoo edelliset osat luontevasti yhteen, ja parhaiten trilogia mielestäni toimii, jos kaikki osat lukee melko lyhyen ajan sisällä. Nyt minua vaivasi ajoittain se, että en kyennyt muistamaan kaikkia henkilöitä edellisistä osista. Kohtalon  päähenkilö on Siilon ...

Hugh Howey: Siirros

Hän tarkasteli graffiteja, jotka oli raapustettu viime vuoden graffitien päälle ja ne vuosikausien aikana kerääntyneiden tekstien päälle. Täällä kerrostasojen välillä teräspalkit ulottuivat porraskuiluista betoniseinään, johon monet sukupolvet olivat kirjoittaneet iskulauseita. Loppu lähestyy... Hugh Howey: Siirros (Like 2014) Englanninkielinen alkuteos Shift 2013 Suomentanut Einari Aaltonen 528 sivua Hugh Howeyn Siilo  oli vaikuttava lukuelämys, joka tempasi mukaansa. Niinpä lisäsin trilogian seuraavan osan lukulistalleni saman tien, ja sainkin kirjan kustantajalta luettavakseni sen ilmestyttyä suomeksi. Siirros  sijoittuu aikaan ennen Siiloa  ja valaisee sitä, mistä kaikki oikein alkoi. Miksi ihmiskunnan rippeet päätyivät elämään maan alle rakennettuihin valtaviin siiloihin, joissa syntyvyyttä säännellään ja sääntöjä rikkoneita rangaistaan puhdistustuomioin? Tarina lähtee liikkeelle vuodesta 2110, kun Troy herää pitkästä unesta siilosta numero 1. Sitten pala...

Hugh Howey: Siilo

"Näkymä kuolleeseen maailmaan täytti koko sellin seinän niin kuin kaikkialla siilon ylimmällä tasolla, jokainen ikkuna tarjosi erilaisen siivun sumeasta, alati pahemmin sumenevasta joutomaasta." Hugh Howey: Siilo (Like 2013) Englanninkielinen alkuteos Wool  julkaistu 2013 Suomentanut Einari Aaltonen 575 sivua Hugh Howeyn dystopiaa Siilo  on blogeissa kehuttu niin paljon, että kirja oli pakko kirjastosta luettavaksi hakea, vaikken murheellisten tulevaisuudenkuvien suurystävä olekaan. Heti ensi riveiltä romaani tempaa mukaansa, sillä kirjan aloitus kuuluu näin: "Lapset leikkivät, kun Holston kapusi kohti kuolemaansa." Ja niin taitavasti Howey imaisee lukijan mielenkiinnon kirjansa puoleen, että teosta on vaikea laskea käsistään, vaikka kuinka silmiä illan tullen painaa. Siilo  sijoittuu aikaan, jolloin ihmiskunnasta on jäljellä vain rippeet. Ihmiset elävät maan alla valtavassa siilossa, jossa on kolme 48-kerroksista osaa. Elämä kerrostasoilla tuo mieleen Dan...

Johanna Sinisalo: Auringon ydin

"--kaadan jalapénoja suoraan suuhuni, annan liemen valua surutta naamalle ja rinnuksille ja pinkille sängynpeitteelle. Nielen lähes purematta. Tiedän että jalapénon scovillet ovat säälittävät, se maistuu suussani suunnilleen suolakurkulta, mutta pelkkä tieto siitä että noissa rouskuvissa viipaleissa on kapsaisiinia saa käsien tärinän lievenemään. Parin minuutin kuluttua Kellarin sysimusta vesi on vetäytynyt hivenen alemmas, se loiskuu juuri ja juuri aivojeni tulvarajan alapuolella." Johanna Sinisalo: Auringon ydin (Teos 2013) 337 sivua Tutustuin ensimmäistä kertaa Johanna Sinisaloon, kun luin hänen Finlandia-palkitun romaaninsa Ennen päivänlaskua ei voi . Se vaikutti voimakkaasti ja on edelleenkin mielestäni Sinisalon paras teos, joskin vakuuttavaa jälkeä kirjailija on tehnyt myöhemminkin. Niin myös käsillä olevassa teoksessa. Auringon ydin  on dystopia, joka sijoittuu 2010-luvulle. Eletään Suomen Eusistokraattisessa Tasavallassa, jossa elämä on tarkkaan säädeltyä....