Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Tamminen Petri merkityt tekstit.

Helena Juntunen & Petri Tamminen: Joskus liikaa, aina liian vähän

Mutta sitä minä en osaa, / säästellä, tunnetta on liikaa. / Liikaa, sitä minä olen: / kunnianhimo ajaa minua liikaa, / elämäni läpi kulkeneille miehille olen ollut aivan liikaa. / Siksi toisekseen olen aina liian vähän: / kunnianhimoa on maailmanmaineeseen liian vähän, / elämäni tärkeimmille ihmisille / olen ollut läsnä aivan liian vähän. / Liikaa, liian vähän. / Siinä välissäkin olisi varmasti elämää, / mutta minua siellä ei ole. Helena Juntunen & Petri Tamminen: Joskus liikaa, aina liian vähän – Oopperalaulaja Helena Juntusen elämäntarinoita Otava 2023 kannen suunnittelu Piia Aho 204 sivua Keskustelimme lukupiirissä oopperalaulaja Helena Juntusen elämäntarinoita kokoavasta teoksesta Joskus liikaa, aina liian vähän , jonka tekemisessä on laulajan itsensä lisäksi ollut kirjailija Petri Tamminen. Yhteistyön lopputuloksena on syntynyt upean omaääninen ja vaikuttava teos, josta riitti paljon puhuttavaa. En ole seurannut oopperaa (vaikka Savonlinnan oopperajuhlat haluaisin joskus kokea...

Antti Rönkä ja Petri Tamminen: Silloin tällöin onnellinen

Isä, kirjoittaminen ja siinä onnistuminen on minulle paljon tärkeämpää kuin se, onko minulla kavereita tai hyvä mieli. Yksinäisyys on yhdentekevää, jos osaan kirjoittaa. Identiteettini ja koko olemassaoloni oikeus seisoo kirjoittamisen varassa. Joten olen ilmeisesti ihan yhtä epäinhimillinen olento kuin sinä. Antti Rönkä ja Petri Tamminen: Silloin tällöin onnellinen Gummerus 2020 219 sivua Silloin tällöin onnellinen  on isän ja pojan, kahden kirjailijan, kirjeenvaihtoteos. Se ottaa hienolla tavalla oman paikkansa viime aikoina julkaistujen kirjekokoelmien sarjassa ja on kertakaikkisen upea kokonaisuus. Kirjan parissa ihastelin kerta toisensa jälkeen sitä, miten hyvin isä ja poika ajatuksiaan ilmaisevat, miten rehellisesti he toisiaan puhuttelevat ja miten he onnistuvat puhuttelemaan toistensa lisäksi myös lukijaansa. Niin paljon tärkeitä sanoja Silloin tällöin onnellinen  lukijalleen tarjoaa, että minulta tuntuvat loppuvan sanat kesken. Haluan jäädä poimimaan sivuilta...

Petri Tamminen: Meriromaani

"Hän oli purjehtinut suuremmillakin laivoilla, mutta tästä laivasta hän oli vastuussa. Laiva tuntui hänestä hyvin suurelta. Hän oli aina uskonut, että päällikön vastuun voisi kuvitella maistakin, mutta ihan toiselta se nyt kapteenina tuntui. Olo oli juhlava ja yksinäinen, ryhti kohosi kuin olisi suurikin herra mutta samalla säikähti pienuuttaan ja huimasi niin kuin lapsena kun löysi itsensä tikkaiden yläpäästä." Petri Tamminen: Meriromaani (Otava 2015) 74 sivua (e-kirja) Meriromaani  on Petri Tammisen pienoisromaani, joka kertoo surullisen hahmon ritarista, vastoinkäymisten sankarista, Vilhelm Huurnasta. Hän kuulee jo pikkupoikana äidiltään, että hänestä tulee jonain päivänä suuren laivan kapteeni, joka purjehtii valtamerillä. Äidin usko johtotähtenään Vilhelm suuntautuu merille ja upottaa laivan toisensa jälkeen. Ensimmäinen haaksirikko osuu kohdalle, kun Vilhelm on kuusitoistavuotias ja vie tohtorin venettä Pikisaareen. Vielä vuosia myöhemmin aina haaksirikon hetke...