Sen sijaan hän kaipaa, siinä istuessaan pöydässä aterialta jääneiden ruokien ääressä – hän kaipaa talvea, itse talvea. Hän kaipaa talven heltymättömyyttä, ei tätä harmaan mitäänsanomattomuuden puolinaista vuodenaikaa. Hän kaipaa oikeaa talvea, jossa metsät ovat lumivaipassaan, puut piirtyvät esiin valkeudesta, joka korostaa niiden paljautta ja saa ne hohtamaan, luminen maa jalkojen alla on kuin jäätyneiden höyhenien tai repaleisten pilvien peitossa, siellä täällä kultaisia viiruja, joita puiden läpi siivilöityvä matala talviaurinko heittää hangelle, ja tuskin erottuvan tien päässä, painaumassa joka kielii puiden väliin piiloutuvasta polusta, metsä ja koko maisema avautuvat yhtäkkiä valoon, joka on koskematon, koskaan tahriutumaton, laaja kuin luminen meri, ja sen yllä on lupaus taas uudesta lumesta, joka odottaa aikaansa taivaankannen tyhjyydessä. Ali Smith:Talvi Kosmos 2022 alkuteos Winter 2017 suomentanut Kristiina Drews kannen suunnittelu Anna-Mari Tenhunen kannen kuva Eeva Kar...