Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Sitruuna Kustannus merkityt tekstit.

Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu

Kuunnellessani sinä yönä Đat-enon tarinaa tajusin, miten hirvittävä asia sota oli. Sen osalliset joko kuolivat tai menettivät osan sielustaan niin, etteivät enää koskaan tunteneet itseään kokonaisiksi. Nguy ễ n Phan Qu ế  Mai: Vuorten laulu Sitruuna 2022 englanninkielinen alkuteos The Mountains Sing suomentanut Elina Salonen 349 sivua Vuorten laulun mukana tulee matkanneeksi nykyajasta menneisyyteen. Romaani avaa 1900-luvun jälkipuoliskoa vietnamilaisten näkökulmasta, kun isoäiti kertoo H ươ ngille, lapsenlapselleen, elämäntarinaansa. Isoäiti  Diệu Lan  on eräänlainen suvun keskushahmo, joka pitää lankoja käsissään kriisistä toiseen siinä määrin kuin kykenee. Kriisejä nimittäin riittää. Jo kommunistinen vallankumous ajaa perheen ahtaalle, ja kun maanomistajat rinnastetaan riistäjiin, joutuu Diệu Lan pakenemaan lastensa kanssa kauas kotoaan. Pakomatkalla hän joutuu tekemään vaikeita ratkaisuja, mutta silti hän odottaa saavansa koota perheensä luokseen sitten, kun ajat ova...

Mark Sullivan: Kohti vihreää laaksoa

Vaunuissa viettämiensä pitkien päivien aikana Emil oli tajunnut, että oli elänyt suuren osan elämästään jonkun miehitysarmeijan ja diktaattorin vallan alla. Bolshevikit olivat syösseet tsaarin vallasta ja Stalin oli aiheuttanut Ukrainalle suurta hävitystä. Sitten Hitler oli vallannut Ukrainan, ja nyt se oli taas Stalinin hallussa. Emil päätti, että hän halusi sellaiseen paikkaan missä ei olisi ensimmäistäkään miehitysarmeijaa, ja hänen mielessään se paikka oli lännessä, valtameren takana, niin kaukana heidän lähtöpaikastaan kuin hän vain suinkin pystyi kuvittelemaan. Mark Sullivan: Kohti vihreää laaksoa Sitruuna Kustannus 2022 alkuteos The Last Green Valley suomentanut Arto Konttinen 585 sivua äänikirjan lukija Jukka Pitkänen kesto 19 t 58 min Emil ja Adeline Martel ovat etnisiä saksalaisia, jotka asuvat Ukrainassa. Vuonna 1944 he lähtevät neuvostoliittolaisten hyökkäyksen alta pakoon kohti unelmiensa vihreää laaksoa. Maailmantilanne on hyvin epävakaa ja pariskunnalla on vain vähän vai...