Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Repo Niina merkityt tekstit.

Historiallisia tuulahduksia

Äänikirjoihin valikoitui syksyn tullen kuunneltavaksi historiaa eri kulmista. Tämänkertaisessa kirjanelikossa on esillä menneisyyttä niin tieto- kuin kaunokirjallisuuden muodossa. Suomalaisia oli Titanicilla tosiaan jo aiemminkin mainittu 64 kappaletta. Toki Titanicin täydelliset matkustajaluettelot menivät aluksen mukana, joten aivan täysin varmaa tietoa ei ole. Pitkään ajateltiin, että suomalaisia olisi laivalla ollut 63, mutta sitten löydettiin yksi rouva, joka oli suomalainen. Tämä 64. matkustaja oli syntymänimeltään Alina Backberg, joka oli vaihtanut nimensä jo tuossa vaiheessa Alice Johnsoniksi. Hän oli Helsingissä syntynyt suomenruotsalainen, joka oli jo aikaisemmin lähtenyt siirtolaiseksi. Amerikassa hän oli mennyt ruotsalaisen miehen kanssa naimisiin, heillä oli kaksi lasta, ja he olivat nyt käymässä Suomessa, koska Alicen isä oli vaikeasti sairas ja he halusivat päästä tapaamaan tätä vielä ennen tämän kuolemaa. Valitettavasti isä kerkesi kuolla ennen kuin he pääsivät Helsinki...