Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Piilola Tiina merkityt tekstit.

Tiina Piilola: Taivaanmerkit

"Saturnus-kuviosta oli tietenkin hirveää kuulla, varsinkin kun kaikki, mitä Korpiranta Saturnus-kurssipäivänä luetteli, osui häränsilmään. Hänen mukaansa pelkotaipumus oli todennäköisesti näkynyt jo vauvana: matala ärsyyntymiskynnys, yliherkkä elimistö - varsinkin vatsa - sekä selittämättömiä kauhuntunteita. Kuvaan saattaa kuulua myös fobioita, antisosiaalista käyttäytymistä, depressiota ja itsemurhataipumusta kuten Sylvia Plathilla, kuuluisalla Saturnus-kahdennessatoista-huoneessa-piruparalla." Tiina Piilola: Taivaanmerkit (S&S 2016) 292 sivua (e-kirja) Tiina Piilolan romaanin Taivaanmerkit  päähenkilö on Emma, joka tulkitsee taivaan merkkejä, jotka kertovat, että elämä on muuttumassa. Ilmassa on uhkaavia merkkejä, kun näyttelijäpuoliso Jarkko saa työparikseen hemaisevan Anniinan ja kotona arki on omiaan tukahduttamaan romantiikan. Väitöskirjaakin pitäisi saada tehtyä samalla, kun huolehtii parisuhteesta ja perheen tyttärestä. Emman ponnistelut eivät rajoitu vai...