Kirjakaapin kummitus

"Sylvia, hurmaava, huikea, hujoppi Sylvia. -- Tuija, ihana, matala, pörheä Tuija." Heli Laaksonen: Sylvia, Tuija ja laulava patja (Kynälä 2016) 95 sivua Runoilija Heli Laaksosen uusi aluevaltaus on näytelmäkirjallisuus - ja kelpo aluevaltaus onkin. Sylvia, Tuija ja laulava patja  tutustuttaa nimensä mukaisesti Sylviaan ja Tuijaan, seniorikansalaisiin, seitsemänkymppisiin ikäihmisiin, jotka piilottelevat välttyäkseen perhejuhlalta, muistavat mennyttä ja katsovat tulevaan. Tähän syrämenkuva. Laaksoselle tuttuun tapaan teos on murteen juhlaa. Toki lounaissuomalaisen kielen lukeminen on välillä kankeaa, kun tämä lukija on enemmän savonkieliseen ilmaisuun kallellaan, mutta kyllä murre tuo tekstiin aivan oman säväyksensä ja luo näytelmän henkilöistä omanlaisiaan. Ja hupia, sitä kahden naisihmisen dialogi tarjoaa. SYLVIA Pitipiti meijä elämänmuutos tehrä, mut mää olin ajatellu jotta sivistyneemppä. TUIJA Juur ja juur kerkke alkoholisoituma, ko äkki alotta. SYLVIA ...

"Jos  mää olissi jänes, en ossais lukke. Jestas! Järki olis jääs!" Heli Laaksonen: Aapine (Otava 2013) Kuvitus Elina Warsta 72 sivua Heli Laaksosen Aapine  osui silmiini kirjaston aikuisten puolelta runojen joukosta. Sijainti oli yllättävä, sillä olin ajatellut kirjan kuuluvan lasten osastolle. Yhtä kaikki, värikäs ulkoasu houkutteli nappaamaan murrerunoilijan kirjan mukaan. Ja kirjan "paasausosiossa" Laaksonen toteaakin kirjan syntyneen "näystä, jossa ikioman kielen ilon kohtaisivat mummut ja mukulat" - siis niin lapset kuin aikuisetkin. Elina Warstan kuvitus on värikästä ja selkeää. Aapine  on nimensä mukaisesti aapinen, joka järjestyy aakkosten mukaan. Aakkosrunojen lisäksi kirjan lopussa on kolme lyhyttä tarinaa. Murre on tietenkin vahvasti läsnä ja murteen piirteitä käsitellään hauskasti D-kirjaimen kohdalla: runossa puhutaan ideoiden sijaan ireoista ja satujen sijaan saruista ja kysytään: "Ei teil mittä Riisseli-Lara olis?...