Ensitöikseen hän etsi käsiinsä kuolemantapausta koskevan raportin. Nuori nainen oli löydetty menehtyneenä pimeänä talviaamuna Reykjanesin niemimaalta, Vatnsleysinrannan kivikkoisesta rantavedestä. Siitä oli noin vuosi, ja koko juttu oli paljolti unohdettu. Edes tuoreeltaan kuolema ei ollut herättänyt median huomiota. Se oli tietysti tullut uutisoiduksi, mutta toimittajat olivat olleet kiireisiä muiden aiheiden paarissa eivätkä olleet jääneet seuraamaan asioiden kulkua. Ragnar Jónasson: Pimeys Tammi 2021 alkuteos Dimma 2015 suomentanut Vilja-Tuulia Huotarinen 238 sivua Pimeys on poliisi Hulda Hermannsdóttirista kertovan sarjan avausosa. Kiintoisaa on, että Ragnar Jónassonin luoma sarja kulkee ajassa taaksepäin: Pimeydessä Hulda on kuusikymppinen ja sarjan toinen osa, Saari , sijoittuu kymmenen vuotta varhaisempaan aikaan. Kolmas osa Sumu sijoittuu aikaan, jolloin Hulda on nelikymppinen. Tässä avausosassa Huldan työ Reykjavíkin poliisin palveluksessa on päättymässä...