Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Giordano Paolo merkityt tekstit.

Paolo Giordano: Jopa taivas on meidän

Kun pohjoistuuli laantui, ympäristöön laskeutui osittainen rauha. Kuistilta lankeavassa valossa näin poikien huojahtelevat päät, kaksi tummempaa päätä, kolmannen, joka kimmelsi kuin hopea. Ikkunasta katsottuna he olivat lähes toistensa kopioita, kaikki kolme tekivät käsivarsillaan ympyräliikettä. Sitten yksi heistä asettui altaan keskelle kellumaan selällään. Tuo odottamaton näky vedestä pilkistävästä alastomasta vartalosta kuivasi kurkkuani, vaikka se oli oikeastaan vain varjoihin kätkeytynyt mielikuva, joka oli noussut alitajunnastani. Paolo Giordano: Jopa taivas on meidän Aula & Co 2021 italiankielinen alkuteos Divorare il cielo suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä kansi Laura Noponen 586 sivua Paolo Giordanon romaani Jopa taivas on meidän  vie Italiaan, maaseudulle nuoruuden huolettomiin kesiin ja vuosiin, joiden aikana romaanin henkilöistä kasvaa aikuisia. Romaani kertoo paitsi kasvusta ja muutoksesta, myös unelmista ja ystävyydestä. Romaanin minäkertoja on Teresa, joka o...