Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Cantell Saara merkityt tekstit.

Saara Cantell: Tuulensuojaan

Tällaisena aurinkoisena sunnuntaipäivänä, Saima ajattelee, koko Helsinki tuntuu hymyilevän. Eivät vain ihmiset, vaan itse kaupunkikin. Talojen ikkunoista leikkuvissa valoläikissä kaikuu lasten nauru, ja raitiovaunujen teräksiset kiskot iskevät ohikulkijoille iloisesti silmää. Saara Cantell: Tuulensuojaan Tammi 2024 kansi Laura Lyytinen 335 sivua Saara Cantellin Tuulensuojaan -romaanissa liikutaan kahdella aikatasolla. Nykyajassa Laura kohtaa valtavan pettymyksen, kun hän huomaa miehensä olevan eri linjoilla perheen perustamisesta. Samaan aikaan Kaislaniemessä, Lauralle ja hänen ukilleen tärkeässä kesäpaikassa, leviää kaivoshankkeen uhka. Seinäkellon viisarin naksahdus jää kaikumaan tuvassa. Laura on luullut turtuneensa lapsuudesta asti tutun kellon ääneen, mutta nyt se peittää alleen kaiken muun. Kellon huminan ja viisarin räpsähdysten vuoksi Lauralta on mennyt täysin ohi Henrin pari viimeistä lausetta. 1930-luvulla puolestaan elää apteekissa työskentelevä Saima, joka kohtaa elämänsä r...

Saara Cantell: Kaikki tuoksuu lumelta

Kaikista mahdollisista aluista päätän antaa sinulle sen, joka levittäytyy pehmeänä, kylmänä ja valkoisena. Haikeana siitä, ettet ehkä tule kokemaan sellaisia talvia, jotka vielä minun lapsuudessani olivat itsestäänselvyys, haluan tuoda sinut sisään tarinaan sillä hetkellä, kun kaikki tuoksuu lumelta. Saara Cantell: Kaikki tuoksuu lumelta Tammi 2021 323 sivua Kaikki tuoksuu lumelta -romaanin kehystarina muotoutuu siitä, kun Olivia kertoo nykyajassa sukunsa tarinaa omalle lapselleen. Olivian kerronnan kautta rakentuu tarina, joka kurottaa 1950-luvulle isoäiti Kertun ajoille saakka ja kuvaa sitä, missä Olivian ja hänen lapsensa juuret ovat. Taiteilijasielu Kerttu elää hyvin erilaisessa maailmassa kuin näyttelijän uralle hakeutunut Olivia. Heidän välissään on vielä Tuija, Olivian äiti ja Kertun tytär, joka elää nuoruuttaan 1970-luvulla ja etsii identiteettiään maaseudun ekoyhteisöstä. Kaikki tuoksuu lumelta  kuvaakin hyvin sitä, miten erilaisessa yhteiskunnassa kukin romaanin keskeisis...

Saara Cantell: Kesken jääneet hetket

Lapsi leikkii valokuvilla. Hän järjestää niitä riveihin kuin muistipelin kortteja ja yhdistelee kuvista kubistisia kokonaisuuksia. Leikin seuraaminen saa Virvan miettimään palapeliä, josta elämä rakentuu. Kuinka paljon mukana on eletyn ja koetun lisäksi myös toteutumatta jäänyttä? Vaihtoehtoja, mahdollisuuksia ja haaveita. Saara Cantell: Kesken jääneet hetket Tammi 2020 365 sivua Äänikirjan lukija Hannamaija Nikander kesto 11 t 6 min Virva on päähenkilö elokuvaohjaaja Saara Cantellin esikoisromaanissa Kesken jääneet hetket.  Hän on valokuvaaja, ja romaani rakentuu vahvasti kuvien varaan: valokuvat nostavat mieleen muistoja, ja koko tarina on voimakkaasti visuaalinen. Toisin kuin Virva, lapsi ei kuule toisiaan vasten kahisevien kuvien kuiskailuja. Romaanin nimi viitannee juuri valokuviin, jotka peilaavat yksittäisiä hetkiä vuosikymmenten ajalta. Kauniisti nimi kuvaa myös elämää, miten moni hetki jää usein kesken. Erityisen kesken jää Virvan isosisko Sallan elämä, joka ...