Lukulamppu alkoi liikkua kohti lähintä kirjahyllyä. Jalat vilistivät aivan kuin se olisi uinut ilmassa. Hampaat tarttuivat hyllystä pilkistävän kirjan selkämykseen. Lukulamppu ravisti saalistaan kuin räsynukkea ja pudotti sen lattialle. Marko Hautala: Lauri Luu ja riivattu lukukoira Haamu 2021 Kuvitus: Broci 70 sivua Marko Hautalan lastenkirja Lauri Luu ja riivattu lukukoira kertoo Laurista, joka ei lainkaan pidä lukemisesta. Lukiessa kirjaimet muuttuvat muurahaisiksi eikä lukemisessa tunnu olevan mitään mieltä. Vierailut kirjastossa ovat pakkopullaa ja isä joutuu keksimään keinon jos toisenkin saadakseen jälkikasvunsa seurakseen kirjastoreissulle. Eräs kirjastokäynti muodostuu kuitenkin jännittävimmäksi ikinä. Kun isä jättää Laurin kirjastoon lukukoira Lukulampun kaveriksi, on hetken päästä koko paikka sekaisin, ja Lauri joutuu ottamaan käyttöön koko rohkeutensa ratkaistakseen kimurantiksi käyneen tilanteen. Luimme tätä kirjaa yhdessä seitsemänvuotiaan kanssa, ja hänen kommenttin...