Kuningatar ei piristynyt kuullessaan hiuksesta. Hän ei piristynyt siitä ollenkaan. Nuori mies oli kuollut – kaamealla tavalla – ikivanhassa palatsissa, jonka piti olla moderni linnoitus. Silti oli kulunut jo yli kaksikymmentäneljä tuntia, eikä kukaan tuntunut päässeen kärryille siitä, mitä oli tapahtunut. Se sai hänet tuntemaan olonsa hiukan turvattomaksi. Ei kuitenkaan sopinut antaa sellaista vaikutelmaa, että olisi hermostunut ja järkyttynyt, joten hän jatkoi viikon edetessä töitään kuten tavallisesti, nyökäten tuikeasti aina kun Rozie tai Sir Simon välitti tiedon, että tutkinta polkee paikallaan. S. J. Bennett: Windsorin solmu WSOY 2021 alkuteos The Windsor Knot 2020 suomentanut Kaisa Haatanen 349 sivua Windsorin solmun asetelma on kutkuttava: dekkari sijoittuu Windsorin linnaan ja rikoksia ratkoo kukas muu kuin itse kuningatar Elisabet II. Hänen majesteettinsa tutkimuksia -sarjan avausosassa linnasta löytyy ruumis. Illalliskutsujen jälkeen yksi vieraista löytyy kuolleena...