Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Basam Books merkityt tekstit.

Sinikka Koyama: Joka kurjen laulua kuuntelee

Selasin sivuja, jotka näyttivät aivan yhtä tyhjiltä kuin kirjan kannettiin, mikä oli outoa, sillä kirja oli selvästi kulunut ja käytetty. Sytytin yöpöydän valon ja samassa katseeni kiinnittyi haaleaan kirjoitukseen toisella sivulla. Siirsin kirjan lähemmäksi valoa. Teksti oli kaunista, käsin kirjoitettua ja yllättävän helppolukuista. Se näytti jatkuvan myös seuraavilla sivuilla. Sinikka Koyama: Joka kurjen laulua kuuntelee Basam Books 2022 kansi Sinikka Koyama 294 sivua Sinikka Koyaman esikoisteos Joka kurjen laulua kuuntelee  kertoo 19-vuotiaasta Sofiasta, joka päätyy yllättäen salaperäiseen Villa Ruusuun vanhan ystävänsä Nanan johdattamana. Sieltä Sofia löytää erikoisen kirjan, joka tuntuu välillä olevan tyhjä ja seuraavassa hetkessä täynnä tekstiä. Löytämänsä kirjan myötä Sofia tutustuu Mein tarinaan. Mei on elänyt satoja vuosia aiemmin Japanissa, mutta hänen ajatuksensa ja kokemuksensa vievät Sofian mukanaan niin, että tämän on välillä on vaikea erottaa historiaa nykyhetkestä. ...

Terhi Forssén: sinä olet ääni minä olen hiljaa

 – – / kahdeksan halausta päivässä pitää kuolemanpelon loitolla / olen sanonut tämän ainakin sata kertaa // eikö hän kuule  Terhi Forssén: Sinä olet ääni minä olen hiljaa Basam Books 2022 kansi Nolo Design Factory Oy 66 sivua Terhi Forssénin esikoisrunokokoelma sinä olet ääni minä olen hiljaa  on ihastuttava. Se sisältää tilannekuvia, hetkiä ja yllätyksiä, jotka pitävät otteessaan. Runokokoelma on jaettu viiteen osaan. Erityisesti pidän ensimmäisestä ( hiutaleet ) ja neljännestä ( broadway ). Ensimmäisen osan runoista löydän jonkinlaista kaihoisaa melankoliaa, joka vetoaa. broadway  puolestaan vie New Yorkiin tavalla, joka saa tuntemaan kuin olisin matkalla mukana. Ihastelen raikkaita kielikuvia ja intensiteettiä, joka yhtä aikaa houkuttaa pysymään runoteoksen äärellä ja maistelemaan sanoja hitaasti, nautiskellen. istun penkkiin kuin oranssiin karkkikulhoon

Charles Dickens: Saiturin joulu

"Ääni oli pehmeä ja lempeä. Vaikka henki oli hänen lähellään, ääni tuntui tulevan kaukaa. - Kuka ja mikä te olette? Scrooge kysyi. - Olen menneisyyden joulun haamu." Charles Dickens: Saiturin joulu (Basam Books 2012) Englanninkielinen alkuteos A Christmas Carol  on julkaistu 1843 Suomentanut Tero Valkonen Kuvittanut Minna Alanko 111 sivua Charles Dickensin vuonna 1843 julkaistu klassikkotarina Saiturin joulu  tunnetaan myös nimillä Joululaulu, Jouluaatto ja Jouluilta. Tarina kertoo Ebenezer Scrooge -nimisestä miehestä, joka on äreä ja itara. Empaattisuus ja hellämielisyys eivät kuulu hänen hyveisiinsä, monet asiat sen sijaan saavat häneltä luonnehdinnan Humpuukia! - niin myös joulu. Teos on Minna Alangon kuvittama. Sitten sattuu niin, että Scroogen yhtiökumppani Marley kuolee. Scrooge on Marleyn ainoa surija, mutta eipä hänkään suuremmin sure vaan tekee hautajaispäivänä hyvät kaupat, liikemies kun on. Marley ei kuitenkaan jätä asiaa sikseen vaan tulee Scro...