Lukupiirikirja: Ikitie

Antti Tuuri: Ikitie

431 s., Otava 2011

kansi: Hannu Taina

itsenäinen jatko teoksille Taivaanraapijat ja Kylmien kyytimies

 

Antti Tuurin Ikitie oli yksi marraskuun lukupiirikirjoistamme. Kirja oli minulla piirin kokoontuessa vielä kesken, mutta halusin todellakin lukea kirjan loppuun. Olen aikaisemmin nähnyt Ikitie-elokuvan, joka oli vavisuttava ja mieleenpainuva kokemus. Kirjaan tarttuminen ehkä hieman jännitti, koska mietin millainen tunnehyöky sen mukana tulisi. Kirja on kuitenkin mielestäni sävyltään elokuvaa pehmeämpi, ehkä siksi että mielikuvituksen silmin voi pahimpia paikkoja pehmentää eikä kaikki iske silmien eteen kuten elokuvassa.

 

Ikitie alkaa elokuusta 1930. Jussi Ketola asuu maatilaansa Kauhavalla, mutta on joutunut Lapuan liikkeen hampaisiin sosialististen mielipiteidensä vuoksi. Kun keskellä yötä oveen jyskytetään, Ketola tietää jo ketkä siellä ovat. Hänet kyyditään halki Suomen rajalle saakka. Matkan aikana tilanne kehittyy suuntaan, jossa rajan ylitse pääseminen onkin hengenpelastus. Sitä Ketola ei vain tiedä, että häntä ei niin vain päästetäkään lähtemään takaisin kotiinsa, vaikka ei hän kyllä lapuanliikkeen pelossa sinne heti uskaltaisikaan. Ketola elää Venäjällä näennäisen vapaana, vaikka hänen tekemisiään jatkuvasti tarkkaillaankin. Hänen on rakennettava elämänsä uudelleen pala palalta.

 

Ikitie on tarina siitä, miten ihmistä voidaan isojen koneistojen pyöriessä heitellä minne tahansa eikä hänellä ole siihen mitään sananvaltaa. Ketolaa pyörittävät milloin valkoiset ja milloin punaiset, häneen ei luoteta täysin oikein missään. Vuosien vieriessä ja toisaalta hämmästyttävänkin helposti Ketola alistuu kohtaloonsa ja tarttuu siihen, mikä on elämää. Suomessa hänellä on perhe, mutta niin on neuvosto-Karjalassakin. Elämä alkaa sujua eikä Ketola enää oikeastaan edes haaveile Suomeen paluusta, vaikka ei paikoilleen täysin juurrukaan. Kun kommunistinen koneisto alkaa pyöriä myös Karjalassa ja muualta tulleet otetaan pihteihin, mullistuu Ketolan elämä jälleen. Kirjan loputtua ei voi kuin miettiä sitä, miten ihmeessä tuo mies pystyy enää nousemaan jaloilleen kaiken jälkeen.

 

Ikitie herättää kirjana ehkä vähemmän tunteita kuin elokuvaversionsa, mutta monenlaisia ajatuksia herää mieleen kirjaa lukiessa. Tarina tuntuu hyvin uskomattomalta, mutta pysäyttävintä on, että se on täysin mahdollinen tarina. Kirja kerrotaan Ketolan näkökulmasta ja vaikka tunteet eivät kirjasta oikein hahmon kautta välitykään, kyllä niitä on. Ketola kokee ja tuntee monenlaista, mikä myllertää mieltä. On myös kiinnostavaa ajatella mitä Sofia-vaimo ja lapset kotona Kauhavalla tuntevat ja kokevat. Ei liene helppoa pitää elämää yllä, kun puoliso ja isä on viety. Siinä lyödään samalla leima heidän kaikkien ylle.

 

Ikitie on hieno lukukokemus, vaikka tunnetasolla jääkin hieman etäiseksi. Ehkä elokuvan vahva vaikutus heijastuu lukukokemukseeni, sillä joku muu saattaisi kokea tämän kirjan paljon rankempana. Meidän lukupiirissä moni epäröi tähän tarttumista juurikin elokuvan takia, mutta minä sanoisin, että kannattaa kokeilla.

♠♠♠♠

Kylmien kyytimies

Antti Tuuri: Kylmien kyytimies

7 h 11 min., Otava 2015

alkup. 2007

lukija: Taneli Mäkelä

Kuuntelin aiemmin keväällä Antti Tuurin teoksen Taivaanraapijat, joka kertoo Jussi Ketolan vaiheista Amerikassa 1900-luvun alussa. Kylmien kyytimies kuvaa Jussin vaiheita tämän palattua Etelä-Pohjanmaan lakeuksille. On kulunut muutamia vuosia, Jussi on perustanut perheen ja hän on kolmen lapsen isä.

Eletään kevättalvea 1918. Jussi Ketola on kuljettamassa hevosellaan heinäkuormaa asemalle, kun valkoisen armeijan upseeri pakottaa hänet aseella uhaten hevosineen junaan, joka matkaa kohti Tamperetta. Jussilla ei ole vaihtoehtoja ja hän päätyy sisällissodan keskeisenä näyttämönä olevan Tampereen alueelle kylmien kyytimieheksi kuljettamaan kaatuneiden ruumiita.

Jussi Ketola on rauhallinen mies, joka kaihtaa aseellisia selkkauksia ja haluaa mielellään pysytellä tapahtumista sivussa. Sodassa kuitenkin tapahtuu paljon sellaista, joka jättää Jussiin pysyvät jäljet. Sota, Tampere, aatteelliset erimielisyydet ja mielivaltaisuus näyttäytyvät tässä kirjassa kirkkaassa valossa niin päähenkilölle kuin lukijallekin. Antti Tuuri on kirjoittanut vahvan teoksen, joka jää mietityttämään.

Uuden äärellä: e-äänikirjat Taivaanraapijat ja Punainen kuin veri

Olen viime aikoina harmitellut itsekseni sitä, että olen kuunnellut oikeastaan kaikki itseäni kiinnostavat äänikirjat kirjaston valikoimasta ja uudet ilmestyvät äänikirjat ovat yhä useammin mp3-levyillä, joita toistavaa laitetta en omista. Tai no kyllähän ne läppärillä kuuluisivat, mutta automaattitoisto ei jostain syystä onnistu, vaan joutuisin aina manuaalisesti klikkaamaan seuraavan raidan kuuluviin. Se on työlästä ja turhauttavaa, sillä usein kuuntelen äänikirjoja esimerkiksi ruokaa laittaessa tai siivotessa eli silloin, kun kädet ovat täynnä kaikkea muuta eikä huvittaisi pysähdellä läppärin ääreen. 

Maaliskuussa päädyin tutkimaan kirjaston e-äänikirjojen valikoimaa e-kirjastoon. Olen työni puolesta toki osannut käyttää e-kirjastoa, mutta en ole aiemmin perehtynyt mitä kaikkea itseäni mahdollisesti kiinnostavaa sieltä voisi löytyä, koska henkilökohtaisesti tykkään enemmän perinteisistä formaateista. Tai niin luulin, sillä tutkimusmatkani päätteeksi olen löytänyt vaikka ja mitä, ja olen aivan ihastuksissani siitä miten paljon uutta kuunneltavaa minulla nyt on! Ja kaikki tämä kirjastokortilla ihan ilmaiseksi käyttöön, ei mitään kuukausimaksuja mihinkään palveluun.

E-kirjaston äänikirjat  ovat valtavan käteviä siinä mielessä, että niitä pystyy kuunnella helposti eri laitteilla ja tarina jatkuu juuri siitä mihin jäit, vaikka olisit viimeksi kuunnellut läppärin kautta ja seuraavaksi kuuntelisit puhelimen kautta. Nettiyhteys pitää kuitenkin koko ajan olla toimiva, koska äänikirjoja ei pysty lataamaan omalle laitteelle kuten luettavia kirjoja. E-kirjaston aineistoa pystyy myös varaamaan ja minä olenkin jo ahkerasti klikkaillut itselleni varauksia sellaisista kirjoista, joita ei minun tietääkseni edes ole levyformaatissa tai ei ainakaan tavallisella cd-levyllä. Saan aina sähköpostiini ilmoituksen, kun äänikirja on vapautunut käyttööni ja laina-aikani alkanut. Kaksi kirjaa olen jo ennättänyt kuuntelemaankin varauksia odotellessa, ja niistä kirjoitan alempana lisää. Kaiken kaikkiaan e-äänikirjojen maailmaan sukeltaminen on ollut todella antoisaa ja kuka tietää, ehkä jossain vaiheessa innostunut muistakin e-kirjoista.

 ***

Antti Tuuri: Taivaanraapijat

6 h 25 min., Otava 2015

alkup. 2005

lukija: Taneli Mäkelä

 

Kävin syksyllä katsomassa Ikitien elokuvateatterissa ja mieleeni heräsi ajatus kyseisen kirjan lukemisesta. Tutkin asiaa ja oivalsin, että samasta Jussi Ketolasta kertoo jo muutama aiempikin teos, jotka haluaisin lukea ennen Ikitietä. Niinpä päädyin kuuntelemaan Taivaanraapijat, joka ei tosin ole sarjan ensimmäinen osa, kuten minulle myöhemmin valkeni. Se kuuluu laajempaan Äitini suku -sarjaan, mutta ymmärtääkseni aiemmissa osissa ei Jussi Ketola vielä ole niin keskiössä. Niin tai näin, Jussin matkaan pääsi hyvin mukaan tästäkin kohtaa.

 

Eletään vuotta 1907, aikaa jolloin tuhannet suomalaiset matkasivat Amerikkaan parempien tienestien ja paremman elämän toivossa. Myös Jussi Ketola on lähtenyt matkaan ja liittynyt niiden miesten joukkoon, jotka rahasta ovat valmiit tekemään töitä jopa vaarallisissa olosuhteissa, kuten korkeuksissa pilvenpiirtäjiä rakentaen ilman minkäänlaisia turvajärjestelmiä. Pilvenpiirtäjätyömaalle Jussikin päätyy, vaikka onnettomuuksia sattuukin usein. Työnsä ohella nuori mies viettää aikaa työtoverinsa ja eräänlaisen suojelijansa, Seppälän, kanssa raittiusyhdistyksen riennoissa ja tapaapa hän Amerikan mantereella myös nuoren naisen, jonka kanssa askeleita yritetään sovitella samaan tahtiin.

 

Mielestäni Taneli Mäkelä on juuri oikea mies Antti Tuurin kirjaa ääneen kertomaan. Hänen puheennuotissaan on sellaista jämäkkyyttä, joka sopii Tuurin kuvaamaan pohjalaismiesten joukkoon. Itse tarina kulkee koko ajan sujuvasti eteenpäin. Siihen mahtuu yllättäviäkin käänteitä, mutta ei mitään uskomatonta. Historian ajankuva välittyy kuulijalle hyvin ja itse tarinasta pystyy aistimaan niin iloa ja tulevaisuuden uskoa kuin myös epävarmuutta ja pettymyksenkin tunteita. Vivahteikas teos! Aion kyllä palata Jussi Ketolan pariin vielä tulevaisuudessa.

♠♠♠♠

***

Salla Simukka: Punainen kuin veri

6 h 27 min., Tammi 2014

alkup. 2013

lukija: Anna Saksman

Lumikki-trilogia, osa 1.

Kysäisin joku aika sitten kanssabloggaajilta vinkkejä kirjoista, jotka sijoittuvat Tampereelle, koska jostain syystä kaupunki on alkanut kiinnostaa minua. Yhtenä vinkkinä esiin nousi Salla Simukan Lumikki-trilogia, joka on muutenkin ollut kiinnostuslistallani. Kuuntelin trilogian avausosan Punainen kuin veri ja olin hämmästynyt siitä, miten erilainen teos oli kuin mitä olin odottanut. Minä nimittäin olin ollut siinä luulossa, että teoksessa liikuttaisiin yliluonnollisuuden rajamailla, mutta kyseessä onkin melkoinen jännitysnäytelmä huumemaailmasta, jonka liepeille päähenkilö Lumikki Andersson päätyy sattumalta.

 

Lumikki Andersson on lukiolaistyttö, joka on tottunut olemaan mahdollisimman huomaamaton ja poissa kaikkien tieltä. Eräänä kouluaamuna hän sulkeutuu hetkeksi koulun pimiöön miettimään omiaan ennen ensimmäistä oppituntia ja löytää pimiöstä paljon rahaa, jotka on ripustettu kuivumaan kuin kehitysaineesta nostetut valokuvat. Lumikki kiirustaa tunnille, mutta jää miettimään asiaa. Nuorempana kokemansa koulukiusaamisen vuoksi hän on oppinut tarkkailemaan muita ihmisiä huomaamattomasti, ja pian hän huomaakin mikä on toisin. Ennen kuin hän arvaakaan, hän on sotkeutunut asiaan, jonka jäljet näyttäisivät johtavan huumebisnekseen.

 

Punainen kuin veri on todella jännittävä trilleri, joka piti minut tiukasti otteessaan. Kovan pakkasen kurittama kevättalven Tampere on miljöönä toimiva ja tarinan käänteet nostattavat välillä jännityksen niin huippuunsa, että lukija saattaa tuntea jopa hienoista kauhua niiden vuoksi. Odotan mielenkiinnolla mitä trilogian seuraavissa osissa tapahtuu, sillä tämä teos näytti minulle miten hyvä kirjailija Simukka onkaan. Olen nuorempana lukenut hänen teoksiaan, silloin hyvinkin kohahduttavilta tuntuneet Minuuttivalssin ja Kun enkelit katsovat muualle, mutta vasta nyt Simukan tarinankertojankyvyt todella näyttäytyivät minulle. Suosittelen!

♠♠♠♠