Alaskan taivaan alla

Kristin Hannah: Alaskan taivaan alla

WSOY 2021

alkup. The Great Alone, 2021

suom. Marja Helanen

äänikirjan lukijana Liisa Pöntinen

Kuuntelin joulukuussa Kristin Hannahin upean 1970-luvun Alaskaan sijoittuvan romaanin Alaskan taivaan alla. Pidin kirjasta aivan valtavasti ja se onkin minulle yksi vuoden 2024 mieleenpainuneimmista kirjoista. Teos on huikea tarina selviytymisestä, ei pelkästään Alaskan karun kauniissa ympäristössä vaan myös ihmismielen synkimpien sävyjen ottaessa vallan.

Ernt Allbright on Vietnamin sodan veteraani, joka on palannut kotiin traumatisoituneena. Hän ei ole enää se mies, johon Cora nuorena rakastui, mutta sekin puoli miehestä vielä löytyy. Ernt haluaa perheelleen uuden alun ja päättää muuttaa vaimonsa ja Leni-tyttärensä kanssa Alaskaan, halusivat nämä sitä tai eivät. Vastoin odotuksia Alaskan pitkä valoisa kesä saa paikan tuntumaan onnelliselta uudelta alulta, oikealta mahdollisuudelta muutokseen. Vaan siinä missä kesä on valoisa ja pitkä, on talvi sitäkin synkempi ja karumpi. Pimeydessä Erntin traumat heräävät ja saavat Coran ja Lenin pidättelemään hengitystään.

Vaikka perhe-elämä väkivaltaan taipuvaisen ja dominoivan isän kanssa on kaikkea muuta kuin turvallista, Alaskaa Leni rakastaa. Vastoin kaikkia odotuksiaan hän kokee olevansa siellä enemmän kotonaan kuin missään muualla aiemmin. Hän saa siellä jopa ystäviä, joista tosin kaikki eivät ole isän mieleen. Ei varsinkaan Lenin ikätoveri Matthew Walker, jonka isää Lenin isä inhoaa. Turvaa tuo kyläkauppaa pyörittävä entinen juristi Iso-Marge, joka osaa taitavasti auttaa Leniä ja Coraa loukkaamatta silti suoraan Erntiä.

Alaskan taivaan alla on ahdistava ja sydämeen käyvä tarina ja hieno lukuromaani. Käsittelemättömät sotatraumat vaikuttavat koko Allbrightien perheeseen dramaattisesti ja kauaskantoisesti heittäen varjonsa kaiken hyvän ja onnellisen ylle. Pidin Lenin hahmosta todella paljon ja Alaskan luonnon kuvaus on kerrassaan kaunista. Tämän perusteella haluan kyllä tutustua myös Hannahin muuhun tuotantoon.

Hiljaisuus

Laila Hirvisaari: Hiljaisuus

239 s. Otava 2016

kansi: Anna Lehtonen

a-kappale kustantajalta, kiitos!

Laila Hirvisaaren uutuusteos Hiljaisuus lukeutuu eniten odottamiini syksyn uutuuskirjoihin. Pyysin sen jo hyvissä ajoin alkukesällä arvostelukappaleeksi, ja olin kovasti iloinen, kun se sitten postilaatikkooni saapui. Hiljaisuus on mielestäni taattu Hirvisaarta henkilöhahmojen ja kerrontatyylin suhteen, mutta oli tässä jotain uudenlaistakin - kuten vaikka se, että tämä on hurjasti lyhyempi kuin Hirvisaaren teokset yleensä.

Hiljaisuuden päähenkilönä on Inga-niminen 9-vuotias tyttö, joka on jäänyt orvoksi ja asuu isovanhempiensa hoivissa. Eletään 1940-luvun loppua. Inga on yksinäinen tyttö, jota pilkataan koulussa eikä opettajalta heru tukea. Inga on mykkä, mutta asioista kiinnostunut tyttö kuitenkin kirjoittaa kysymyksiä esiliinantaskuvihkoonsa ja kuuntelee vastauksia kiinnostuneena. Ingan mykkyyden taustalla on järkyttävä muisto, joka vaiensi hänet vuosikausiksi. Vasta vuosien jälkeen Inga pystyy kohtaamaan muistonsa luotetun ystävän avulla.

Hiljaisuus on pituudeltaan pienehkö kirja, mutta tarina on tiivis ja siitä välittyy pienen tytön ahdistuneisuus. Välillä minua suorastaan kurkusta kuristi se, että tyttö ei saanut sanaa suustaan, mutta hänen näkökulmastaan kerrotuissa kohdissa vilisi ajatuksia ja viittauksia siihen, mikä häntä niin perin pohjin oli järkyttänyt. Tuskaisilta tuntuivat myös tytön kokemat pilkka ja kiusanteko, joilta hän ei voinut itse puolustautua. Tunnelmat välittyvät voimakkaina läpi kirjan.

Hirvisaari on luonut Hiljaisuudesta tarinan, joka yllättää toden teolla. Loppuratkaisu todella loksautti leukani, sillä en ollut odottanut mitään sellaista. Tämä teos jäi pohdituttamaan minua kovasti, vaikka teos itsessään olikin melko nopealukuinen. Mietin esimerkiksi sitä, miten Hirvisaari on osannut kirjoittaa pienen hyljeksityn tytön tunnoista näin uskottavasti. Mietin myös tarinan sisältöjä, sen yllättävyyttä ja tunnelmia. Mielestäni tässä teoksessa on jotain samaa kuin Hirvisaaren aiempaan tuotantoon lukeutuvassa Viipuri-sarjassa, josta myös pidin. Hiljaisuus oli minulle hieno lukukokemus, josta en löydä moitteen sijaa, vaikka ehkä hieman olisin Hirvisaaren kyvyt tuntien odottanut jotain lisää.

♠♠♠♠