Suomalainen tonttukirja

Mauri Kunnas: Suomalainen tonttukirja

48 s., Otava 1985, 5.p.

 

Yleensä joka vuosi käy niin, että kun ajattelisin vihdoin tutustuvani Mauri Kunnaksen Suomalaiseen tonttukirjaan, on kaikki kappaleet kirjastosta menollaan ja varausta ei kannata tehdä, kun ei se jouluksi kuitenkaan ehdi. Mutta nyt tänä vuonna olinkin oikein vikkelä ja sain kuin sainkin Suomalaisen tonttukirjan käsiini!

 

Tämä teos sisältää kertomuksia suomalaisista tontuista. Mauri Kunnas esittelee erilaisiin asioihin erikoistuneita tonttuja, kuten navetta-, mylly- ja saunatontun. Kunnas kuvaa myös tonttujen avuliasta luonteenlaatua, mutta toisaalta myös arvaamattomuutta: tonttua ei sopinut loukata eikä siitä selvinnyt seuraamuksitta.

 

Mielestäni Kunnas on koonnut kiinnostavan teoksen, joka esittelee suomalaista kansanperinnettä. Hän kirjoittaa sadunomaisesti ja kuvitus on taattua Kunnasta, joka varmasti kiehtoo kaikenikäisiä lukijoita. Pidin siitä, miten tonttujen ohella esiin tuli myös tietoa siitä, miten Suomessa ennen vanhaan elettiin ja millaisiin asioihin uskottiin. Kyllä odotus kannatti, sillä minä viihdyin tämän hieman "tietokirjamaisen" tonttueepoksen parissa oikein hyvin.

Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä

Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä

127 s., Tammi 2009, 11.p., 1.p. 1993

kuvitus: Markus Majaluoma

Heinähattu ja Vilttitossu -kirjat ovat niitä teoksia, joita lainasin koulun kirjastosta melko ahkerasti ala-asteella. Pidin niistä, mutta jotenkin ne tuntuivat aika raskaslukuisilta, sillä tekstiä oli melko paljon ja jotenkin kuvitus ei oikein innostanut. Minulle onkin jäänyt Heinähatuista ja Vilttitossuista ristiriitainen kuva: tarinat olivat hauskoja, mutta itse kirjat tuntuivat jotenkin raskailta. Nyt kun vuosien tauon jälkeen luin tämän Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä -kirjan, huomasin, että eihän tämä ole ollenkaan raskaan tuntuista, vaan pikemminkin hyvin viihdyttävää, nopealukuista ja sujuvaa tekstiä. Käsitykseni muuttui nyt "vanhemmalla iällä" melko paljonkin.

Uusimmassa Onnimannissa (4/2014) oli artikkeli Heinähattu ja Vilttitossu -kirjoista. Siinä käsiteltiin teosten kerroksisuutta, siis sitä miten sillä on annettavaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Huomasin monta kertaa tässä teoksessa mielenkiintoisia juttuja, jotka ilmiselvästi oli suunnattu erityisesti aikuisemman lukijakunnan tietoisuuteen. Onkin aina ilo huomata, että kirjoilla on jotakin annettavaa eri-ikäisille lukijoille. Tästä kirjasta on muuten tehty myös joulukalenteri televisioon ja muistan sen nähneeni kahteenkin otteeseen. Se on hieman poikkeava kirjasta, mutta pääkohdat ovat samat.

Kattilakosken perheessä valmistaudutaan jouluun monin tavoin, mutta kaikki ei aina mene ihan putkeen. Kaiken lisäksi ruokaa alkaa kadota yhtäkkiä, melko pian sen jälkeen kun vaari saapui taloon ja kertoi lapsille tarinoita riihitontusta, jolle pitäisi toimittaa hyviä herkkuja, jotta se jaksaa suojella taloa. Hanna Kattilakoski pyytää jopa poliiseja tutkimaan asiaa ja osansa epäilyksistä saavat vaarin lisäksi myös naapurissa asuvat Alibullenin neidit. Lopulta totuus selviää, vaan ei ehkä ihan kaikille. Tontun tekosiako? Ota siitä selvää!

Voi että miten mukavaa oli palata Heinähatun ja Vilttitossun pariin näin joulun aikaan. Sisarusten hahmot ovat mielestäni mielenkiintoisia, mutta samaa voi sanoa myös muista kirjojen hahmoista. Jokainen heistä on hieman stereotyyppinen, aikuiset varsinkin. Lapsissa on enemmänkin särmää, enkä aina etenkään Vilttitossun kohdalla tiedä, mitä hänestä pitäisi ajatella. Heinähattu sen sijaan on selvä tapaus: kiltti ja hyväkäytöksinen. Tässä joulukirjassa on myös ilo huomata, että vaikka kaikki olisikin vähän niin ja näin, joulu tulee silti ja tunnelma on tärkeintä! Ihanan viihdyttävä kirja joulun aikaan luettavaksi, vaikkapa tauottamaan jouluvalmisteluja tai iltasaduksi perheen pienimmille.

♠♠♠♠♠