Tripsteri-matkaopas: Skotlanti

Eeva Simola: Skotlanti, Tripsteri-matkaopas

Readme 2023, uusintapainos

Matkustimme puolisoni kanssa huhtikuun lopussa muutaman päivän lomalle Skotlantiin. Halusin tietyisti tutustua kohteeseen tarkemmin jo ennen matkaa ja koska kirjat ovat minulle ominaisia tiedonlähteitä, valitsin luettavakseni mahdollisimman tuoreen matkaoppaan. Tripsteri-sarjan Praha-opas oli viime keväänä mieluisa paketti, joten oli mukavaa, että samasta sarjasta löytyi oma kirja myös Skotlannille.

Kun matkaopas kantaa kattavaa nimeä "Skotlanti", on lukijalla lupa odottaa kattavaa lukupakettia. Sellainen tämä kirja todella on. Simola käy kirjassaan läpi olennaisimmat kaupungit ja jakaa niistä parhaat menovinkit ja ruokatärpit, tutustuttaa lukijan Skotlannin historian keskeisiin käänteisiin ja kuvaa luontoa ja elämänmenoa. Kokonaisuus on selkeästi jäsennelty ja todella monipuolinen.

Tutustuimme matkallamme Edinburghin lisäksi Stirlingiin ja Invernessiin, josta jatkoimme vuokra-autollamme matkaa edelleen Loch Nessille. Ylämaiden luontoa oli upea päästä näkemään livenä! Itselleni mieluisin näistä kaupungeista oli historiantäyteinen Stirling, jonne päädyimme etupäässä tämän kirjan ansiosta. Stirlingin linna on mielestäni huomattavasti elämänmakuisempi ja kiinnostavampi nähtävyys kuin Edinburghin linna, mutta kaupunki oli muutenkin viehättävä paikka.

Tässä kirjassa on kivasti erilaisia menovinkkejä, joten monenlaisille matkaajille löytyy kyllä tärppejä. Minulle ei jäänyt suurta paloa päästä uudelleen Edinburghiin, mutta kirjassa oli kyllä muutama aika kiinnostava museovinkki, jotka jäivät katsastamatta. Invernessissä kävimme tutustumassa kirjassa mainittuun antikvariaattiin, jossa on kuvattu Harry Potterin kirjastokohtauksia. Tuo kohde olisi luultavasti jäänyt näkemättä ilman tätä kirjaa. Jos joskus matkustamme uudelleen Skotlantiin, voisin napata tämän matkaoppaan jälleen mukaan.

Aaveiden Rauma

Saana Jaakkola & John Swallow: Aaveiden Rauma - Kummitustarinoita pitsikaupungista

kuvittanut Suvi Kari

Haamu 2021

mainos, kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta vuonna 2021

Sain vuonna 2021 Haamu-kustannukselta arvostelukappaleen Saana Jaakkolan ja John Swallow'n kirjoittamasta kirjasta Aaveiden Rauma: Kummitustarinoita pitsikaupungista. Kirja odotteli kuitenkin lukemistaan aina tähän vuoteen asti, vaikka muuten olen kyllä kaikki Haamu-kustannuksen julkaisemat "aavekaupunkikirjat" lukenut. Ehkä se johtuu siitä, että Rauma on minulle vieras kaupunki. Tiesin etukäteen lähinnä pitsit ja Rauman Lukon, mutta tämän kirjan jälkeen kaupunki on minulle hieman tutumpi.

Aaveiden Rauma esittelee 10 kohdetta, joissa perimätiedon mukaan kummittelee. Joidenkin kohteiden historia yltää jopa satojen vuosien taakse, mutta on mukana uudempiakin rakennuksia, joiden vaiheisiin liittyvät ihmiset eivät ole osanneet päästää niistä irti. Osa kummittelukokemuksista on aivan viime vuosilta, joten näyttää siltä, että jotkut eivät ole saaneet rauhaa vieläkään.

Raumalla on pitkä historia merellisenä kauppakaupunkina, mikä tulee selkeästi ilmi myös monista tähän kirjaan valikoituneista kohteista. Vaikka minua kiinnostaakin rajatieto ja erityisesti aaveet, pidän näistä aavekaupunkikirjoista erittäin paljon myös siksi, että niiden kautta perimätieto pysyy muistissa ja pääsee kurkistamaan kohteiden menneisyyteen. Historian kannalta pidänkin näitä kirjoja luotettavina, koska lähteet mainitaan kirjojen lopussa. Aaveista jokainen voi ajatella haluamallaan tavalla.

Erityisen kiinnostavia kummittelukohteita Raumalla ovat tämän kirjan perusteella mielestäni Pyhän Ristin kirkko, kaupparakennus Iso-Tolwane sekä Rustilan kartano. Minua kyllä todella kiinnostaisi käydä kurkistamassa kauppapuotiin ja tunnustella pystynkö itse aistimaan jotakin erikoista, vaikka samaan aikaan ajatus tuntuukin hieman hyytävältä. Kenties vielä joskus suuntaan kesälomareissulle ihmettelemään Raumaa ja sen historiallisia kohteita!

Hulluna kirjoihin: Mitä kirjahyllysi sinusta kertoo?

Annie Austen: Hulluna kirjoihin - Mitä kirjahyllysi sinusta kertoo?

Minerva 2020

alkup. Shelf respect

suomentanut Sirpa Saari

Hulluna kirjoihin on kevyt tietokirjallinen lukupaketti, joka sopii kaikille niille, jotka haluavat pesiytyä kirjahyllyjen katveeseen ja nauttivat olostaan kirjojen ympäröimänä. Kirjaa luonnehditaan "täpötäysien kirjahyllyjen puolustuspuheeksi" ja ehkä se sitäkin on.

Austen kirjoittaa kirjojen järjestämisestä ja kirjamieltymyksistä sekä tarjoilee kirjatriviaa populaarikulttuurista ja kirjailijoista. Tämä ei ole mikään tajunnanräjäyttävä lukukokemus, mutta kirjaihmiselle kuitenkin varsin mukavaa luettavaa. Vastausta alanimekkeen kysymykseen "Mitä kirjahyllysi sinusta kertoo?" minä en tästä löytänyt, mutta ehkä joku muu voi löytää enemmän samaistumispintaa. 

Jos jotakin, niin minut tämä sai ajattelemaan omaa kirjahyllyäni. Olen jo vuosia sitten omaksunut sellaisen ajatuksen, että kaikkia kirjoja minun ei ole pakko omistaa itse, koska meillä Suomessa on niin hyvä kirjastolaitos. On tietenkin kirjoja, jotka ovat muodostuneet erityisiksi, ja sellaisia haluankin omassa hyllyssäni varjella.

Yleensä hankin kirjani vasta sitten, kun olen ne jo muualta lukenut tai äänikirjana kuunnellut. Näin ei tule tehtyä niin sanotusti hukkaostoksia. Viime vuosina olen myös alkanut aktiivisemmin laittaa kirjojani kiertoon. Jos on todennäköistä, että en johonkin oman hyllyn kirjaani enää palaa, joko myyn tai lahjoitan sen pois. Oman hyllyn lukemattomien kirjojen projektini tosin ei etene kovinkaan aktiivisesti, mutta toisaalta eipä uuttakaan hyllyyn juurikaan saavu. Vaakakupit ovat siis kutakuinkin hyvin tasan.

Meillä kirjoja on melkein jokaisessa huoneessa, vaikka yhteensä niitä onkin vain maltillinen määrä. Olohuoneessa on niin sanottu pääkirjahylly, jossa on tärkeimpiä teoksia. Työhuoneesta löytyy tietokirjoja ja pieni nuortenkirjakokoelmani sekä kirjaston lainakirjat, makuuhuoneessa on kesken olevia kirjoja ja vierashuoneen pikkuhyllyssä on muutama pokkari. Keittokirjojen paikka on puolestaan keittiössä. Loogista ainakin meille!

Tripsteri Praha

Siru Valleala ja Antti Helin: Tripsteri Praha matkaopas

Readme 2019

Olimme puolisoni kanssa maaliskuussa kevätlomalla Prahassa ja kiertelimme autolla myös lähikaupunkeja. Matkakohteeksi Tsekki valikoitui puolisoni toiveesta. Valmistauduin matkaan lukemalla Siru Vallealan ja Antti Helinin Praha-matkaoppaan, joka on ilmestynyt Tripsteri-sarjassa. On pakko myöntää, että en ennen tätä kokemusta tiennyt, että matkaoppaita voi todella lukea systemaattisesti kuin mitä tahansa muuta tietoteosta. Avartava kokemus siis kaikin puolin.

Tämä matkaopas osoittautui todella hyväksi paketiksi. Saimme tästä ideoita mm. ruokapaikkoihin ja käyntikohteisiin sekä passelin määrän tietoutta matkakohteesta. Kuten kuvasta näkyy, laputin kirjaa ahkerasti niiltä kohdin, jotka kiinnostivat matkan kannalta. Kirja on kuitenkin julkaistu jo 6 vuotta sitten, joten osa suositelluista kohteista oli jo ehditty sulkea pysyvästi. Siispä heitän vinkin Readmelle: ottakaa tästä uusi, päivitetty painos. Edelleen on meitä, jotka arvostavat sitä, että saavat kantaa kirjaa mukanaan.

Suuret turistimassat eivät olleet vielä saapuneet maalikuisen matkamme aikana, joten kaupungilla liikkuminen oli suhteellisen vaivatonta. Muutama kirjassakin suositelluista kohteista oli mielestäni suuresti yliarvostettuja, kuten esimerkiksi Prahan Juutalainen hautausmaa ja Kutna Horassa sijaitseva Sedlicen luukirkko, joka oli mielestäni lähinnä jokseenkin inhottava kokemus. Sen sijaan tuskin olisimme löytäneet Prahassa sijaitsevaa todella mielenkiintoista Alkemiamuseota ilman tätä matkaopasta, joten vähän tuntemattomampia vinkkejä oli löytyi yhtälailla.

Taskupainos: Anna-Leena Härkösen elämästä

Katja Kallio (kirj.) ja Anna-Leena Härkönen (haastateltava): Taskupainos - Anna-Leena Härkösen elämästä

Otava 2025

Anna-Leena Härkönen on kuulunut suosikkikirjailijoideni joukkoon jo ainakin 15 vuotta ja pidempäänkin, vaikka hänen viimeisimmät romaaninsa eivät olekaan olleet oikein minun makuuni. Muistan hänet jo lapsuudestani Liisa Metsolan roolista, ja se hänen rooleistaan on minulle edelleenkin tutuin, kun olen sarjan niin monta kertaa katsonut. Härkönen on monipuolinen taiteilija, sillä rooleja on riittänyt ja kirjoja on julkaistu tasaista tahtia.

Taskupainos on muistelmateos, jonka Katja Kallio on kirjoittanut Härkösen kanssa käymiensä keskusteluiden pohjalta. On hämmästyttävää miten selkeästi Härkösen oma ääni kuuluu tästä. Lukiessani saatoin hyvin kuvittelemaan hänet viereiseen nojatuoliin kertomaan tarinaansa minulle ääneen.

Heti ilmestymisen jälkeen ainakin iltapäivämediassa tästä tunnuttiin maalailevan jonkinlaista paljastuskirjaa ja revittiin lööppiotsikoita, joten itseäni kieltämättä pelotti sellaistako on luvassa. Mielestäni niin ei kuitenkaan käynyt. Sisältö on avointa ja suoraa, kuten Härkösen omissakin teksteissä yleensä, mutta asioita ei jäädä mässäilemään tai ketään ei ryvetetä tarkoitushakuisesti. Asiat vain kerrotaan siten kuin ne on koettu, toisinaan jopa hakien ymmärrystä muita ihmisiä ja omaa nuorta itseään kohtaan.

Pidin tästä kirjasta paljon. Tämä oli mukaansatempaava, kiinnostava ja monipuolinen teos. Vaikka olen Härkösen uraa jollakin tasolla seurannut jo pitkään, niin paljon oli uuttakin. Härkönen ei myöskään pelkää laittaa itseään likoon tai peittele omia pelkojaan tai herkkyyksiään, mikä tekee tästä mielestäni hyvin helposti lähestyttävän ja inhimillisen kokonaisuuden.

Reunalla: Tarinoita Suomen tyhjeneviltä sivukyliltä

Jenni Räinä & Vesa Ranta: Reunalla - Tarinoita Suomen tyhjeneviltä sivukyliltä

Like 2017

Toimittaja Jenni Räinän ja kuvaaja Vesa Rannan tarinallinen tietoteos Suomen tyhjeneviltä sivukyliltä on kiehtova lukupaketti.  He kiersivät yli kahden vuoden ajan maaseudulla dokumentoimassa maaseudun tyhjenemistä ja sivukylien elämää. Kirja pitää sisällään elämänmakuisia tarinoita sivukylien ihmisistä. Herää toivo siitä, että maaseutu pysyisi elävänä jatkossakin.

Kirjaa varten on haastateltu eri-ikäisiä maaseudulla asuvia ihmisiä, joilla on erilaiset elämäntilanteet ja toiveet tulevaisuudelle. Jotkut ovat nähneet eloisan yhteisön hajoavan ja hiljenevän, toiset taas ovat kasvaneet tyhjenevällä maaseudulla. Osa miettii muita vaihtoehtoisia asuinpaikkoja, osa taas on paluumuuttajia. Ja tietenkin on myös niitä, jotka toivovat saavansa olla kotonaan loppuun asti, vaikka etäisyydet palveluihin kasvavat ja osaltaan pitkät välimatkat heikentävät avun saantia ja turvallisuutta.

Tämä oli minulla lukulistalla pitkään, ja kun lopulta tähän tartuin, luin koko kirjan lähes yhdeltä istumalta. Teksti vie vastustamattomasti mukanaan ja kuvat täydentävät kokonaisuutta hienosti luoden visuaalista konkretiaa. On mielestäni ansiokasta, että Räinä ja Ranta ovat tarttuneet tähän aiheeseen ja dokumentoineet palan suomalaisen maaseudun nykytodellisuutta.

Lukuhaastet 2025: kirjassa ollaan maalla tai tietokirja maaseudusta

Sinun tähtesi täällä: Vuodet tasavallan presidentin puolisona

Jenni Haukio: Sinun tähtesi täällä - Vuodet tasavallan presidentin puolisona

WSOY 2023

Sauli Niinistön ollessa presidenttinä, en oikeastaan juurikaan seurannut mitä hänestä tai hänen puolisostaan mediassa kirjoitettiin. Tietysti jotain silti jäi mieleen, ainakin uutisoinnit Jenni Haukion puvuista Linnan juhlissa sekä presidenttiparin vauvauutinen. Kuitenkin melko puhtaalta pöydältä sain lähteä lukemaan Haukion itsensä kirjoittamaa muistelmateosta Sinun tähtesi täällä - Vuodet tasavallan presidentin puolisona.

Sinun tähtesi täällä on nimenomaan muistelmateos eikä omaelämäkerta. Jenni Haukio kertoo kirjassaan siitä roolista, jonka hän presidentin puolisona otti. Sen hän sai oikeastaan aika vapaasti luoda omannäköisekseen, koska mitään virallista roolia tai työ- tai virkasuhdetta presidentin puolisolla ei ole. Tämän kirjan myötä tunnen saaneeni uutta näkökulmaa paitsi presidenttiyden vaatimuksiin myös siihen, mitä tuohon tehtävään astuminen tarkoittaa puolisolle ja perheelle.

Jos jotakin, niin aivan erityisesti ihastelin sitä, miten laajasti sivistynyt kirjallisuus- ja kulttuuri-ihminen Jenni Haukio on. Hän kirjoittaa omalla äänellään hänelle tärkeistä asioista. Teoksessa on henkilökohtainen ote, vaikka tietty yksityisyyden raja onkin olemassa. Hänen arvomaailmansa ja näkemyksensä tuntuvat kumpuavan pitkälti juuri suomalaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta, jota hän laaja-alaisesti ja sisäsyntyisesti tuntee. Erityisesti ihailen hänen laajaa lukeneisuuttaan ja hyvää makuaan. Jenni Haukion sivistyneisyys ei rajoitu vain lukeneisuuteen, vaan hänellä tuntuu olevan myös sydämen sivistystä. Liikutuin ihan kyyneliin asti, kun hän kertoi surustaan Lennu-koiran menehdyttyä. En lainkaan ihmettele sitä, että hän oli niin pidetty roolissaan presidentin puolisona.

Minulle tämän kirjan mielenkiintoisimpia kohtia olivat kirjallisuudesta, taiteista ja kulttuuriperinnöstä kertovat osuudet, samoin kuin luonnon ja eläinten suojelusta kertovat kappaleet. Kiinnostavaa oli myös kuulla mitä kaikkea ja minkälaisia kohtaamisia Haukio pääsi puolisonsa presidenttivuosien aikana kokemaan. Mielestäni tämän teoksen erityinen ansio on siinä, että tuskin tulemme saamaan mitään vastaavanlaista luettavaksemme lähitulevaisuudessa. Tämä on siis ainutlaatuisen hieno katsaus presidentin puolison roolista. Kauniisti kirjoitettu, tuli sellainen sinivalkoinen mieli.

Lukupiirikirja: 10 haavaa Amerikan sydämessä

Anna-Sofia Berner: 10 haavaa Amerikan sydämessä

Otava 2024

Luimme jo joulukuun lukupiirikirjana Anna-Sofia Bernerin tietokirjan 10 haavaa Amerikan sydämessä, mutta kirjoittaminen siitä on jäänyt. Jotenkin halusin kovasti yrittää tehdä oikeutta tälle kirjalle, josta me piiriläiset olimme pitäneet ja joka tarjosi meille niin paljon aihetta niin omiin pohdintoihin kuin yhteiseen keskusteluunkin. Itse ihmettelin miten tämä ei ollut Tieto-Finlandiassa ehdokkaana, sillä mielestäni tässä olisi ollut siihen ainesta.

Helsingin Sanomien entinen Washingtonin-kirjeenvaihtaja Anna-Sofia Berner kuljettaa lukijansa amerikkalaisuuden ytimiin. Hän tekee perusteellista työtä kuvatessaan kirjaan valikoituneita aiheitaan. Niitä on 10, ihan kuten kirjan nimi antaa odottaa. Kuten yhteiskunnassa yleensä, mikään asia ei ole täysin irrallinen, vaan niillä on aina vaikutusta toisiinsa. Bernerin valikoimat aihepiirit ovat väestö, politiikka, raha, rasismi, uskonto, media, väkivalta, ilmastonmuutos, sota ja vapaus.

Käsittelimme tätä kirjaa lukupiirissä aiheosio kerrallaan tehden nostoja niistä asioista, jotka olivat yllättäneet tai herättäneet ajatuksia. Kuten viereisestä kuvasta näkyy, olin ahkerasti laputtanut omia huomioitani, sillä niitähän riitti niin, että osa olisi unohtunut ilman merkintöjä. Kun kyseessä on kirjastolaina, joudun haikein mielin keräämään lappuseni pois.

Bernerin teoksen suurimpia ansioita on mielestäni se, miten hän saa tavallisen amerikkalaisen äänen kuuluviin. Hän on tutkinut asioita ja peilaa niitä siihen vahvaan historialliseen viitekehykseen, joka amerikkalaisessa yhteiskunnassa on kaiken taustalla. Hän hallitsee lähteet, mutta ei tyydy pelkästään olemassaolevaan tietoon, vaan etsii lukuisia haastateltavia ja pyytää heitä kertomaan elämästään ja ajatuksistaan. Siihen Bernerillä onkin verrattain hyvät verkostot, onhan hän itsekin asunut Yhdysvalloissa ja kerryttänyt ensikäden tietoa sikäläisestä elämänmenosta. Haastattelut ja aito amerikkalainen ääni ovat mielestäni hyvin kiinnostavia.

Tämän kirjan myötä ymmärrän ehkä hieman paremmin amerikkalaista ajatusmaailmaa, jonne toki sinnekin mahtuu erilaisia näkökantoja ja elämäntyylejä. Niillekin Berner mielestäni antaa kirjassaan sijaa. Ehkä hieman huvittavia ristiriitaisuuksiakin tuli bongattua, kuten esimerkiksi se, miten väestörekisteri heikentäisi amerikkalaisten mielestä yksityisyyden suojaa. Samaan aikaan sosiaalinen media on monen arkipäivää ja asioita jaetaan siellä huoletta. Ei niin huvittavaa on puolestaan se, että hyvinvointivaltion tutut yhteiskunnalliset turvaverkostot auttavat eniten jo muutenkin hyvin pärjääviä esimerkiksi verohelpotusten muodossa.

Hämmästyin tätä kirjaa lukiessani sitä, miten sokeasti amerikkalaiset tuntuvat uskovan karismaattisia puheita, mikä näkyy eritoten politiikan saralla. Valtaan nousevat ne, jotka parhaiten vetoavat kansan syviin riveihin. Yllättävää oli myös huomata, miten kyselytutkimusten mukaan yli puolet amerikkalaisista on huolissaan ilmastonmuutoksesta. Toki monet myös luottavat Jumalan tahtoon siinä asiassa. Kiinnostavaa kuitenkin on, että huoli ylipäätään on olemassa, sillä monesti amerikkalaisista välitetään täysin piittaamatonta kuvaa.

Pysähdyttävin kohta puolestaan liittyi aborttioikeuteen. Bernerin haastattelema aborttioikeutta puolustava lääkäri Andrea Gallegos totesi (s. 148), että "Kyse ei ole elämän suojelemisesta -- koska jos olisi, Yhdysvalloissa olisi tiukemmat aselait, kattava terveydenhuolto ja pienempi äitiyskuolleisuus. Elämän sijaan kyse on vallasta ja kontrollista.". On lähes tyrmäävää kohdata näin suoraan se ristiriita, joka lainsäädännössä on.

Yhdysvallat on kiinnostava maa, ja 10 haavaa Amerikan sydämessä on kiinnostava kirja. Suosittelen tätä kirjaa paitsi lukupiireille myös kaikille niille, jotka haluavat lukea tiiviin mutta ansiokkaan peruspaketin amerikkalaisuuden ytimestä.

Tunturikettu: Pohjolan naalin tarina

Kimmo Ohtonen: Tunturikettu - Pohjolan naalin tarina

Otava 2023

äänikirjaksi lukenut Kimmo Ohtonen

Tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokas 2024

Kimmo Ohtosen tietokirja Tunturikettu: Pohjolan naalin tarina sukeltaa naalin historiaan ja nykypäivään. Se tarjoaa laajemman kuvan niistä olosuhteista ja yhteiskunnallisista ilmiöistä, jotka alunperin johtivat luonnonvaraisen naalin lähes täydelliseen katoamiseen. Ohtonen tekee perusteellista tutkimustyötä, lukee asiakirjoja ja tutkii muita lähdeaineistoja, onnistuu jopa löytämään virheen yleisestä historiankirjoituksesta.

Kyseessä on kaiken kaikkiaan hyvin mielenkiintoinen tutkimusmatka ja samalla toiveikas kuvaus lajin säilymisestä ja luonnonvaraisesta lisääntymisestä. Siinä missä ihminen oli aikanaan luomassa niitä olosuhteita, jotka johtivat lajin häviämiseen, tehdään nyt töitä lajin pelastamiseksi. Ohtonen kuvaa keskuksia, joissa naaleja tarhataan luontoon vapautettaviksi - ja se on ihan jotain muuta kuin miksi kettutarhaus yleensä mielletään. Naaleilla on tilaa elää ja olla mahdollisimman lajityypillisesti, mutta kuitenkin suojassa sitä uhkaavilta pedoilta.

Ensikosketukseni eläinlajiin nimeltä naali oli joskus lapsuudessa, kun Naali Napakettu seikkaili jouluisessa animaatiossa. En enää muista mitä naali siinä puuhasteli tai mikä animaation nimi oli, mutta tuo hieno valkoinen eläin jäi mieleeni suloisena otuksena. Naali on symboloinut minulle erityisesti suloista pörröturkkista eläintä, joka asustelee pohjoisessa ja kanta on pieni. Tämän kirjan kuunneltuani voin todeta, että en oikeasti tiennyt naalista mitään ennen tätä. Niin kiinnostavaa ja kiehtovaa, mutta myös surullista ja haikeaa kuultavaa. Vaan onneksi myös toiveikasta, sillä toimet lajin pelastamiseksi ovat alkaneet vähitellen tuottaa tulosta.

Marja-Liisa Vartio: kuin linnun kirkaisu

Helena Ruuska: Marja-Liisa Vartio - kuin linnun kirkaisu

WSOY 2012

Marja-Liisa Vartion syntymästä tuli syyskuun alkupuolella kuluneeksi 100 vuotta. Olen lukenut hänen tuotantoaan vähitellen keväästä lähtien ja samalla etsinyt ja lukenut tietoa hänen elämästään. Helena Ruuskan kirjoittama elämäkerta kuului itsestään selvästi lukulistalle, sillä Vartion elämä ja tuotanto ovat todella kiinnostavia. Viimeistään elämäkerran lukemisen jälkeen on selvää, että Vartio ammensi teoksiinsa paljon omasta elämästään tai elämänpiiristään, mikä tuo oman kiinnostavan näkökulmansa hänen kirjoihinsa.

Ruuska on tehnyt taustatyönsä huolella ja hän viittaakin useassa kohtaa haastatteluihin ja painettuihin lähteisiin sekä Vartion omiin päiväkirjoihin. Mielestäni Ruuska tekee oikeutta Vartion persoonalle, joka ei impulsiivisuudessaan ollut aina Vartiolle itselleenkään helppo. Osansa levottomuuteen toi varmasti myös sairaudet, jotka herättivät aitoa kuolemanpelkoa ja hätää. On mielestäni järkyttävää miten väärin esimerkiksi hänen kilpirauhassairauttaan hoidettiin. Kilpirauhasen liikatoimintaa hoidettiin vajaatoimintana, joten ei ihme, että Vartio oli kuin tikahtumaisillaan.

Ajankuva on hyvää, on helppo kuvitella aikaa ja yhteiskuntaa, jossa Vartio eli. Hänen elämänpiiriinsä kuului joukko kirjailijoita ja runoilijoita sekä muita taiteilijoita. Heidän joukostaan hän löysi myös toisen aviomiehensä Paavo Haavikon, jonka kanssa eli elämäkerran perusteella ilmeisen tasa-arvoisessa ja lämpimässä avioliitossa, jossa ammatillista tukea jaettiin puolin ja toisin. Perhe-elämästä ja Marja-Liisasta äitinä olisin mieluusti lukenut enemmänkin.

Tämä on hyvin jäsennelty kokonaisuus, mutta kirjallisuusanalyysiä tässä on paljon. Sinänsä se on Vartion kaltaisen omasta elämästään ammentavan kirjailijan kohdalla luontevaa, mutta jos ei ole kaikkia teoksia vielä lukenut, saa väkisinkin juonipaljastuksia. Siksi jouduin tietyistä kirjoista kertovat kohdat lukemaan hieman valikoiden ja poimimaan niistä lähinnä ne kohdat, jotka koskettivat Vartion omaa elämää.

Kirjojen kaipuu

Heli Rantala, Jukka Sarjala, Janne Tunturi, Ulla Ijäs & Heidi Hakkarainen: Kirjojen kaipuu - Kirjakulttuuria 1800-luvun alun Suomessa

Gaudeamus 2024

1800-luvun alun Suomessa valtaosan kodista löytyi ehkä virsikirja tai Katekismus. Kirjojen julkaisu varsinkaan kansankielellä suomeksi oli vielä olematonta ja kirjat olivat arvokkaita eikä lukutaitokaan ollut monella parhaasta päästä, joten lukeminen ei ollut mikään yleinen harrastus. Kuitenkin jo tuolloin oli ihmisiä, jotka rakastivat kirjallisuutta ja lukemista. Alkoi muodostua verkostoja, jotka toivat samanlaisia ihmisiä yhteen. Kirjojen kaipuu avaa näköalan heidän pariinsa.

Olen gradussani käsitellyt lukupiiriaihetta, ja taustatyötä tehdessä muodostui kuva kirjallisesta elämästä laajemminkin. Se oli kuitenkin vain ohut pintaraapaisu tähän kirjaan nähden, mutta voi miten mukavaa oli tuntea se fiilis, kun aiempi tieto täydentyy uudella. Kirjojen kaipuu on perusteellinen teos, jossa käsitellään niin kirjojen liikkumista, hankkimista ja kokoelmien sijoittumista, kurkistetaan ajan kirjakauppoihin ja luodaan katsaus siihen, ketkä kirjoja tuolloin oikein lukivat. Esiin nousee muutamia varhaisia kirjanystäviä, jotka ovat jättäneet jälkensä historiaan kirjallisuusharrastuksen edistäjinä tavalla tai toisella.

Kirjojen kaipuu on helppolukuinen ja selkeä tietokirja, joka on jäsennelty hyvin, ja jonka lukeminen on siksi sujuvaa ja mukavaa. Aihe on kirjaihmiselle tosi kiinnostava ja avartava. Olen toki tiennyt, että tuohon aikaan lukuharrastus vaati niin vaivannäköä, kielitaitoa kuin rahaakin, mutta vasta nyt havahduin ajattelemaan miten rajatun väestön harrastus se oikein oikeasti olikaan. Onneksi olen itse syntynyt aikaan, jolloin yleiset kirjastot ovat tarjonneet pääsyn monipuolisten kirja-aineistojen ääreen aivan ilmaiseksi. Kirjastosta tämänkin kirjan sain luettavakseni.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille kirjallisuuden ystäville ja kirjakulttuurin kuluttajille.

Viimeiseen uneen: Surukirja lemmikkinsä menettäneille

Pia Puheloinen: Viimeiseen uneen - Surukirja lemmikkinsä menettäneille

omakustanne 2020

Lemmikin saatteleminen viimeiselle matkalleen on aina hirveän vaikea prosessi, johon liittyy suurta surua ja tuskaa. Ne ovat hinta siitä rakkaudesta, jota on lemmikiltään saanut ja lemmikilleen antanut. Aihe on omassa elämässäni ajankohtainen, sillä rakas kissamme Sulevi saateltiin viimeiselle matkalleen huhtikuun alussa. Sulevi eli miltei 16-vuotiaaksi, mikä on paljon, ja samaan aikaan ihan liian vähän. Ehdin viettää Sulevin kanssa lähes puolet tähänastisesta elämästäni ja meidän välille kehittyikin aivan erityinen side.

 

Olen menettänyt lemmikin useampaan kertaan, mutta se on sellainen asia, johon ei koskaan voi tottua. Joka ikinen kerta se sattuu yhtä paljon. Sanotaan, että lemmikin menettämisen tuskan voi todella ymmärtää vain sellainen ihminen, joka on kokenut saman. Siksi Pia Puheloinen on koonnut surukirjan vertaistueksi lemmikkinsä menettäneille. Viimeiseen uneen sisältää pieniä tarinoita lemmikkinsä menettäneiltä.

 

Valmistauduin etukäteen kyyneltulvaan ja surun purskahduksiin, mutta Viimeiseen uneen jäikin hieman etäämmälle. Se on oikeastaan vain hyvä asia, sillä pystyin keskittymään paremmin tarinoihin, joista tunnistin monta omista tuntemuksistani. Päätöksen teon vaikeus ja sitä seuraava nurkan takana odottava pian puhkeava suru, uuteen arkeen totuttelu ja kodin hiljaisuus sekä halu uskoa jälleennäkemiseen ajan tuolla puolen, kaikki ne ovat niin tutulta tuntuvia asioita. Myös se, että lemmikin menetystä seuraa ikuinen kaipuu, vaikka suurin suru aikanaan väistyykin.

 

Sulevi oli uskomattoman hieno kissa, niin kiltti ja tottelevainen. Sillä oli upea luonne ja maailman kauneimmat vihreät silmät, joiden lempeä katse on jäänyt ikuisesti sydämeeni. Koti tuntuu todella tyhjältä. Olavi etsii isoveljeään ja on ensikertaa ilman lajitoveria nyt 8-vuotiaana. Sekin surettaa, kun toinen jäi yksin. Lohdullista kaikessa kuitenkin on, että Sulevilla ei enää ikinä tule olemaan mitään hätää. Haluan uskoa, että äitini pitää Sulevista huolta siellä jossakin, sillä he olivat hyviä kavereita jo eläessään.

 

Suosittelen tätä kirjaa erityisesti niille, joilla ei välttämättä ole lähipiirissä vertaistukea saatavilla. Näitä kirjoja ei turhan paljoa ole olemassa, mutta toinen hyvä on Heidi Holmavuon ja Kyöstin äidin kirja Kyösti: Asioita elämästä ja surusta.

Lukupiirikirja: Islantilainen voittaa aina

Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina - Elämää hurmaavien harhojen maassa

WSOY 2015

Luimme huhtikuun lukupiirikirjana Satu Rämön teoksen Islantilainen voittaa aina - elämää hurmaavien harhojen maassa. Kirjassaan Rämö kertoo islantilaisesta yhteiskunnasta ja ihmisistä sekä tietenkin siitä millaista elämä on Islannissa ollut. Sain lukiessani aika nopeasti huomata, että en todella tiennyt Islannista juuri mitään. Kaikki uusi tieto ja mielenkiintoiset yksityiskohdat virittivät lukupiirissämme vilkkaan keskustelun, jossa nostettiin esille myös teoksen kirjalliset ansiot. Teksti on miellyttävää luettavaa ja kokonaisuus on hyvin jäsennelty, joten lukeminen oli ilo.

Rämö kertoo elämästä Islannissa eri osa-alueiden kautta, mutta kuitenkin yhtenäisenä kokonaisuutena. Hän kuvaa ihmisiä ja sosiaalisia normeja, työkulttuuria ja yhteiskuntaa, taloutta, luontoa ja vapaa-aikaa. Minusta oli hyvin kiinnostavaa kuulla, että Islannissa kirjallisuudella on vahva asema ja muihin taiteisiin nähden jopa jonkinlainen erityisasema. Siinä missä Suomessa kirjakauppaverkko sen kuin harvenee, on Islannissa ainakin kirjan kirjoitusaikaan kirjakaupat olleet tyypillisesti auki jopa iltakymmeneen. Kirjastot mainittiin lähinnä sivulauseessa ja olisikin ollut mielenkiintoista kuulla millainen on kirjastolaitoksen rooli Islannissa.

Kirjasta piirtyy kuva Islannista maisemallisesti upeana kohteena, mutta samalla myös vaarallisena. Tulivuorenpurkaukset harvemmin aiheuttavat isompia ongelmia, mutta jyrkänteiset kalliot ja arvaamattomat jäätiköt voivat koitua kokemattoman retkeilijän kohtaloksi. Yllättävää kyllä Islannin pelastustoimi on kokonaan vapaaehtoisvoimin järjestetty eikä valtion ja kuntien järjestämä, sillä harvaan asutussa maassa sellainen kävisi liian kalliiksi.

Islantilaiset ovat ihmisinä kovin toisenlaisia kuin suomalaiset ainakin siinä, että heillä on rajaton usko onnistumiseen ja omiin kykyihinsä, kun taas suomalaisten peruspessimistisyys laittaa epäilemään vähän kaiken sujumista. Islantilaiset ovat lapsirakasta kansaa ja lapset kulkevat mukana melkein missä vaan, kun taas Suomessa on ehkä hieman maltillisempi suhtautumistapa. Islantilaisten vanhempainvapaat ovat yhteiskunnallisesti kiinnostavia, sillä niillä on työmarkkinoihin tasa-arvoistava vaikutus: lapsen syntymää seuraa pakollinen 3 kuukauden mittainen isyysloma siinä missä äitiyslomakin. Ei ole siis sen suurempi riski palkata hedelmällisessä iässä olevaa naista kuin ihan minkä tahansa ikäistä miestäkään. Aika metkaa!

Näiden lisäksi kirjassa oli monta muutakin mielenkiintoista faktaa, joten suosittelen kyllä tämän kirjan lukemista. Itse ainakin aion lukea seuraavatkin islantilaista elämää kuvaavat kirjat Islantilainen kodinonni ja Talo maailman reunalla.

Väärän auton kyytiin

Päivi Hannula: Väärän auton kyytiin

Tammi 2024

MTV:n uutispäällikkö ja rikostoimittaja Päivi Hannula on koonnut suomalaisia katoamistapauksia käsittelevään kirjaansa Väärän auton kyytiin mysteeriksi jääneitä kohtaloita. Poikkeuksen tekee Ilpo Härmäläisen tapaus, joka luo uskoa siihen, että ehkä muidenkin kohtalot voisivat vielä selvitä, ehtihän Härmäläinen olla kadoksissa lähes 30 vuotta ennen läpimurtoa. Kaikkia tapauksia yhdistää se olettama tai fakta, että henkilöt ovat nousseet väärän auton kyytiin kohtalokkain seurauksin.

Väärän auton kyytiin on laadukas teos. Siitä näkee, että kirjoittaja on asiantunteva rikostoimittaja. Toisinaan tuli olo kuin lukisin laajaa laadukasta reportaasia tai artikkelia, mutta se ei ole suinkaan huono asia. Pidin siitä, että Hannula ei hae lisädramatiikkaa tai keksi villejä teorioita, vaan pohjaa tekstinsä saatavilla olleisiin poliisin asiakirjoihin ja tekemiinsä haastatteluihin. Hän on pureutunut myös tapausten uutisointiin lähinnä poliisitiedotuksen näkökulmasta.

Hannula on kriittinen tutkija, joka kysyy ja kyseenalaistaa eikä pelkää nostaa esiin virheitä, joita poliisityössä on tehty ja jotka ovat olleet ratkaisevia tapausten pimeäksi jäämisessä. Oli pysäyttävää todeta miten monen tapauksen kohdalla poliisi on kuitannut omaisten hädän lähinnä kohauttamalla olkiaan ja toteamalla "kyllä routa porsaan kotiin ajaa". Näin on hukattu ratkaisevia ensimmäisiä tunteja ja päiviä, jolloin kadonneen jäljet ovat päässeet kylmenemään. Edes kadonneen löytyminen ei ole välttämättä tuonut selvyyttä tapahtumien kulusta saatikka syyllisestä.

Vaikka Hannula nostaa esiin epäkohtia, niin ei hän unohda myöskään onnistumisia. Ilpo Härmäläisen tapaus on hyvä esimerkki siitä, että jo varsin epätoivoiselta näyttänyt tapaus ratkesi alun virheistä huolimatta. Myös aikanaan tehdyt viisaat valinnat voivat myöhemmin tuoda apua, vaikka juuri sillä hetkellä ratkaisua ei löytyisikään. Hannula kiittää myös yksittäisiä tutkijoita tai tutkinnanjohtajia, kun he sen ansaitsevat.

Väärän auton kyytiin on mielestäni true crimea parhaasta päästä. Esiin pääsee myös suurelta yleisöltä hieman tuntemattomammiksi jääneitä tapauksia, mikä lisäsi ainakin omaa mielenkiintoani tätä kirjaa kohtaan. Suosittelen kaikille genrestä kiinnostuneille ja myös niille, jotka arvostavat laadukasta toimittajantyötä.

Fredrika Charlotta o.s. Tengström - Kansallisrunoilijan vaimo

Merete Mazzarella: Fredrika Charlotta o.s. Tengström - Kansallisrunoilijan vaimo

Tammi 2007

käsikirjoituksesta suomentanut Raija Viitanen

Kun puhutaan Runebergista, valtaosan ensimmäinen ajatus on: hän on se kirjailija, jonka vaimo leipoi torttuja! Fredrika Runeberg tosiaankin muistetaan parhaiten kuuluisiksi nousseista tortuistaan, joilla suomalaiset herkuttelevat 5. helmikuuta, mutta harva tietää Fredrikan itsensäkin olleen kirjailija.

Luimme lukupiirin helmikuun kirjana hänen esikoisromaaninsa Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä, jonka jälkeen halusin lukea lisää myös Fredrikan elämästä. Merete Mazzarellan kirjoittama elämäkerta nostaa esiin tuotteliaan kirjoittajan, jonka arkea värittivät taloustyöt ja lastenhoito. Fredrikalle kirjoittaminen tarjosi hengähdystauon kaikesta muusta, vaikka usein hän pystyikin kirjoittamaan vain pienen hetken muiden vielä nukkuessa.

Pidin tästä kirjasta. Mielestäni Mazzarella on kirjoittanut Fredrika Runebergin elämästä kiinnostavasti ja suorastaan vetävästi, vaikkakin Fredrikan kirjallisten teosten analyysiin keskittyvät luvut olivat mielestäni hieman kuivia. Toki niissäkin nostetaan esille asioita, jotka Fredrikan elämässä heijastuivat hänen kirjoituksiinsa, mutta paljon myös ihan puhtaasti analysoidaan niiden kirjallisia ansioita. Niistä puuttuu se sama elämänmaku, joka on Fredrikan elämää kuvaavissa luvuissa.

Opin tämän kirjan kautta valtavasti uutta Runebergien vaiheista ja erityisesti Fredrikan elämästä. Tiesin Mauri Kunnaksen Koiramäen Martta ja Ruuneperi -kirjan tiimoilta, että Fredrikalla oli heikko kuulo, mutta nyt sain tietää myös syyn siihen (ankara nokkoskuume). Huono kuulo jätti Fredrikan vuosien myötä yhä ulkopuolisemmaksi, koska keskustelu ja sosiaaliset tilanteet muodostuivat haastaviksi. Siitä syystä joillakin aikalaisilla saattoi olla hänestä aivan väärä mielikuva.

Runebergeja kohtasi suuri suru, kun heidän esikoistyttärensä menehtyi pienenä. Mazzarella valottaa kirjassaan, että ainakin aviomies uskoi Fredrikan toivovan tyttölasta ja taisi se tottakin olla, mutta sen sijaan he saivat sarjan poikia. Heidän kanssaan Fredrika kävi myöhemmässä vaiheessa laajaa kirjeenvaihtoa, etenkin kun he aviomiehensä halvauksen jälkeen olivat entistä sidotummat kotiin. Tuona aikana muu kirjoittaminen jäi, mitä hän suri kirjeissään elinikäiselle ystävälleen Augustalle.

Runebergien avioliitto ei ollut aina aivan helppo, sillä Johan Ludvigilla oli tunnetusti useampia avioliiton ulkopuolisia suhteita ja ihastuksia. Tämä kaikki satutti Fredrikaa, mutta oli avioliitossa myös hyviä hetkiä. Fredrika esimerkiksi sai mieheltään tukea ja rohkaisua kirjoittamiseensa, mikä ehkä kertoo siitä, että puolisot olivat tietyissä asioissa varsin tasa-arvoisia. Suuren yleisön silmissä Fredrika kuitenkin jäi miehensä varjoon, mutta kuten Mazzarellakin herättelee lukijoitaan pohtimaan: olisiko Fredrika Runeberg julkaissut teoksiaan ja nauttinut aikanaan arvostusta, jos hän ei olisi ollut myös Runeberg?

Kiinalainen juttu: 33 Kiina-myyttiä, jotka vaativat kumoamista

Mari Manninen: Kiinalainen juttu - 33 Kiina-myyttiä, jotka vaativat kumoamista

Atena 2018

äänikirjan lukija: Sari Haapamäki

Kuuntelin joitakin vuosia sitten Mari Mannisen tietokirjan Yhden lapsen kansa, joka kertoo Kiinan yhden lapsen politiikasta. Teos oli todella silmiä avaava ja mieleenpainuva, niin sanotusti täyden kympin tietokirja. Siksi alunperin kiinnostuin myös tästä Kiinalaisesta jutusta, mutta täytyy sanoa, että tämä ei ainakaan äänikirjana noussut ihan samalle tasolle kuin Yhden lapsen kansa. Täydensinkin kirjakokemustani vielä palaamalla joihinkin kohtiin fyysisen kirjan kautta.

Mari Manninen on tietokirjailija ja toimittaja, joka on myös asunut Kiinassa ja on siis saanut ensikäden kokemusta kiinalaisesta yhteiskunnasta ja elämänmenosta. Hän on valikoinut kirjaansa 33 Kiina-myyttiä, jotka hänen mielestään vaativat kumoamista. Myyttejä murretaan niin ruokakulttuurin ja sosiaalisten normien kuin teknologian ja ympäristöasioiden saralta. Kirjan lopussa myytit vielä kerrataan ja lukija saa myös testata tietonsa pienen testin avulla, mikä oli mielestäni hauska idea.

Koska aihe on laaja ja eri elämänaloja kattava, äänikirjakokemus muodostuu osin hieman sirpaleiseksi. Kielellisesti tämä on mielestäni yhtenevä ja eheä kokonaisuus, samoin asioita käsitellään samalla tavalla faktoihin perustuen, joten ongelma tai haaste on lähinnä formaatissa. Arvioisinkin, että tämä toimii paremmin itse luettuna.

Kiinalainen juttu toi eteen monta sellaista asiaa, joita itsekin on tottunut pitämään totuuksina sen kummemmin kyseenalaistamatta. Tapakulttuurin avaaminen, tilastotiedon esiin nostaminen ja yhteiskunnallinen laajempi kuvaus saivat minut ajattelemaan asioita uudella tavalla eli myytit todella murtuivat. Tällainen kirjallisuus on tärkeää, jotta väärän tiedon ja mielikuvien leviäminen saataisiin katkaistua. Itseeni kuitenkin eniten osui lause, joka ei murra myyttiä, mutta herättää miettimään syy-seuraussuhteita:

-- Kiina on maailman suurin hiiliodioksidipäästöjen lähde, ja ilmastonmuutosjutut kuvittuvat oikeutetusti Pekingin harmaudella. Kiinan päästöt ovat länsimaalaisille myös omantunnon kysymys, sillä Kiina valmistaa meidänkin kulutustavaramme kännyköistä farkkuihin ja joulukuusenkoristeisiin. Olemme ulkoistaneet ympäristöongelmamme kiinalaisten hengitettäviksi. (s. 142) 

Niinpä niin, meidän tulee sittenkin kantaa kortemme kekoon myös täällä Suomessa, jotta ilmasto voisi paremmin. Olen lopen kyllästynyt siihen argumenttiin, että miksi meidän suomalaisten pitäisi esimerkiksi hillitä kulutustamme tai miettiä ekologisesti kestäviä valintoja, kun suurin ongelma on Kiinassa/Intiassa/Aasiassa. Vastaan: siksi, että me olemme osa tämän ongelman syntyä tai vähintäänkin ylläpitoa.

Martta: Nainen joka kuoli eläessään

Jenni Pääskysaari: Martta - Nainen joka kuoli eläessään

Storytel Original äänikirja 2024

lukijana Jenni Pääskysaari

Jenni Pääskysaaren uusin kirja Martta herätti kiinnostukseni äänikirjapalvelun mainosklipin perusteella. Kirja kertoo 1970-luvulla työpaikkansa hissiin jumiin jääneestä Martasta, joka odotti apua kahden viikon ajan. Samalla kirja kertoo Pääskysaaren arjesta ja Martan tarinaan liittyvästä selvitystyöstä. Pääskysaari pohtii elämäänsä ja hidastamisen tarvettaan ja puhuu samalla toisenlaisen elämän eläneelle Martalle.

Kuuntelin tämän kirjan yhtenä aamuna ennen iltavuoroon lähtöä. Jenni Pääskysaaren ääntä on miellyttävä kuunnella ja tarina soljuu sujuvasti eteenpäin. Jos tätä erehtyy luulemaan Martan elämäkerraksi, tulee pettymään. Kyllä tämä toki pitkälti Martan tapauksen ympärille rakentuu, mutta enemmän tässä on mielestäni yhteiskunnallista pohdintaa. Miten on mahdollista, että joku unohdetaan kahdeksi viikoksi hissiin? Miksei kukaan huomaa mitään erikoista? Miksi ihmiseltä nykyään vaaditaan niin paljon, että sitä mielellään haluaisi päästä kahdeksi viikoksi eristyksiin? Ei nyt ehkä hälytysmerkkiä huutavaan hissiin, mutta jonnekin omaan rauhaan.

 

Vilkkumaa

Maija Vilkkumaa & Miina Supinen: Vilkkumaa

Gummerus 2023

Kaikkien aikojen suosikkiartistini on epäilemättä Maija Vilkkumaa. Ei ole toista artistia, jonka biisien sanoitukset olisivat kolahtaneet samalla tavalla. Maijan lyriikat ovat niin oivaltavia, niissä on särmää ja samastuttavuutta. Ihailen hänen lahjakkuuttaan, onhan hän paitsi taitava sanankäyttäjä myös säveltäjä ja esiintyjä.

Kun Maija Vilkkumaan ja Miina Supisen yhteistyössä kirjoittama elämäkerta Vilkkumaa ilmestyi, halusin tietenkin lukea sen. Lopulta kallistuin kuitenkin äänikirjan puolelle, vaikka kirjaa lehteilinkin samalla. Äänikirjan etuna on se, että se on Maijan itsensä lukema ja tarjoaa siten eri tavalla syvyyttä tekstiin.

Minun tekee mieli kuvailla tätä ihanaa riemastuttavaa kirjaa sanoilla vivahteikas ja täyteläinen, vaikka silloin tuleekin vähän sellainen olo kuin puhuisin juustosta tai viinistä. Mielestäni nuo sanat kuitenkin parhaiten kuvaavat tätä kirjaa, sillä siitä jää tunne täyttä elämää elävästä monipuolisesta taiteilijasta. Erityisesti pidin Maijan konstailemattomuudesta ja inhimillisyydestä. Oli kiinnostavaa kuulla biisien taustoista ja synnystä, upean uran etenemisestä ja elämänpiirin tärkeistä tapahtumista ja ihmisistä. Elämäkerta on samalla sekä hyvän maun mukainen että avoin kertomus. Mielestäni tosi hieno kokonaisuus, mutta mitä muuta se olisi voinutkaan olla.

Aaveiden Vaasa

Tiina Hautala: Aaveiden Vaasa - Kummitustarinoita Suomen aurinkoisimmasta kaupungista

kuvitus: Suvi Kari

Haamu-kustannus 2023

arvostelukappale kustantajalta

Olen lukenut lähes kaikki Haamun kustantamat eri kaupunkien aaveista kertovat kirjat. Ne ovat mielestäni todella kiinnostavia ja avaavat uusia näkökulmia tuttuihin paikkoihin, kun outoja ilmiöitä avataan historian kautta. Kummitteluun ja henkimaailman asioihin tietysti uskoo ken tahtoo, itse olen taipuvainen uskomaan, mutta voi näitä lukea ihan kiinnostuksesta historiaan. Tämä teos on jatkoa Hautalan aiemmalle Vaasa-kirjalle Aaveiden kaupunki: kummitustarinoita Vaasasta, joka oli muuten ensikosketukseni Haamu-kustannukseen.

Aaveiden Vaasa sai asiaankuuluvat kuvauspuitteet, sillä olimme juuri joulukuun alussa yhden yön reissulla Vaasassa ja kävimme kiertämässä Vanhan Vaasan kirkonraunioilla. Sattumalta ensimmäisen tarinan päätähti madame Bladh lepää kyseisen rauniokirkon alla, mitä en tiennyt kuvanottohetkellä.

Hautala tekee perusteellista työtä kuvatessaan Vaasan historiaa. Erityisesti kaupungin historiaa värittänyt aktiivinen kulttuurielämä nousee isosti esiin, mutta myös hovioikeuden vaiheet, kirkolliselämä, palokuntatoiminta ja hallinto näkyvät kokonaisuudessa. Itseäni kiehtoivat kohteina erityisesti Alkulan tila, hovioikeus, Kultsa ja Vähänkyrön kirkonmäki. Näiden lisäksi esitellään kuusi muuta aavemaista kohdetta.

Aaveiden Vaasa on mielestäni taattua Hautalan laatua. Taustatyö on tehty hyvin, teksti on selkeää ja kerronta mielenkiintoista.

Paluumatkalla

Aino Huilaja & Jerry Ylkänen: Paluumatkalla

Otavan äänikirja 2023

lukija: Aino Huilaja

Luin pari vuotta sitten keväällä Aino Huilajan ensimmäisen kirjan Pakumatkalla, jossa hän kuvaa pariskunnan ja Arska-koiran vaiheita Euroopassa pakettiautolla matkustaen. Pidin kirjasta, joten myös Paluumatkalla meni lukulistalle. Tässä kirjassa Huilaja kuvaa koti-Suomeen paluun jälkeisiä vaiheita, kun he Jerryn ja Arskan kanssa majoittuvat talven yli erämaakämpälle ja myöhemmin palaavat pakumatkailun pariin.

Siinä missä Pakumatkalla oli mielestäni monellakin tapaa onnistunut teos, jää Paluumatkalla mielestäni hieman hajanaiseksi. Samaa on Huilajan taitava tekstintuotto, arjen tilannekomiikka ja peruspositiivinen vire, mutta jotenkin selainen tietty yhtenäisyys puuttuu. En tiedä teki äänikirjaformaatti osansa, mutta jotenkin minusta tuntui, että tässä ei ollut samanlaista kronologiaa kuin edellisessä ja niinpä aukkoja syntyi. Ne eivät sinällään haittaa mitään juonellisesti, jos tietokirjaksi luokiteltavan teoksen kohdalla voi juonellisuutta hakea, mutta jättivät välillä hieman hölmistyneen olon. En oikein tiennyt missä milloinkin mennään.

Paluumatkalla kyllä kuljettaa kiinnostaviin paikkoihin ja samalla kirjailija tuntuu havaitsevan, miten on itse muuttunut sitten ensimmäisen matkan ja koronapandemian. Varmaan monikin voi tunnistaa itsestään samanlaisia asioita, kuten vaikka suhtautumistyylin muutosta joihinkin arkisiinkin asioihin. Kiva oli myös tämän kirjan myötä havaita, miten maailma lähti totaalisulun jälkeen vähitellen avautumaan ja matkailu elpymään. Monenlaisia kohtaamisia Huilajan Paluumatkallekin mahtuu, kun eri kansallisuudet kohtaavat. Ihan mukava, vaikkei samalla tavalla mukaansatempaava kokemus kuin Pakumatkalla.