Runotyttö, osa 3
WSOY 1982, 5.p.
1. suomenkielinen painos ilmestyi vuonna 1949
alkup. Emily's Quest, 1927
suomentanut Laine Järventaus-Aav
Neljä ja puoli vuotta siinä vain meni ennen kuin sain luettua Runotyttö-sarjan loppuun. En tiedä miksi olen venyttänyt tätä näin pitkään, etenkin kun kirjakin ehti olla lainassa kaksi vuotta. Nyt on kuitenkin luettu ja olipas mukavaa palata Uuteen Kuuhun.
Emilia Byrd Starr on varttunut nuoreksi aikuiseksi, jonka ympärillä parveilee kosijoita. Tädit Uuden Kuun kartanossa ovat vuoroin mieltyneitä ja vuoroin huolissaan kosijoista, mutta Emilia ei vaikuta aikovan vakiintua, sillä häntä kiinnostaa ennen muuta kirjoittaminen ja oman kirjallisen uran tavoittelu. Kun Emilialle tapahtuu onnettomuus, kaikki muuttuu. Sitä voisi kai sanoa jonkinlaiseksi etsikkoajaksi, sillä toipilasajan jälkeen Emilian suunnitelmat ovat muuttuneet. Hän on menossa naimisiin ja kirjoittaminen on jäänyt.
Olen koko sarjan ajan pitänyt kovasti Emilian hahmosta, mutta paljon on ollut myös sellaista, mistä en ole voinut pitää edes asettamalla niitä oman aikansa kontekstiin. Tästä kirjasta en löytänyt ihan niin räikeää epäoikeudenmukaisuutta, mutta toisaalta Emilian hahmoon onkin tullut uutta kypsyyttä ja lujuutta. Hän tekee itse omat päätöksensä, vaikka onkin edelleen tunteikas, haaveellinen ja herkkä ihminen.
Olen iloinen, että tulin lukeneeksi tämän sarjan loppuun, vaikka minulla ei kovin paljon olekaan tästä viimeisestä osasta sanottavaa. Emilia löytää paikkansa maailmassa ja hänen unelmansa toteutuvat, mikä oli odotettu mutta silti oivallinen päätös sarjalle. Seuraavaksi taidan tyttökirjallisuuden saralla jatkaa Montgomeryn Anna-sarjan parissa, sillä sitä olen tässä välillä jo ehtinyt lukemaankin.