Klara ja aurinko

Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko

Tammi 2021

alkup. Klara and the Sun

suom. Helene Bützow

lukija: Krista Kosonen

Kazuo Ishiguro on nykyään yksi suosikkikirjailijoistani, sillä hänen tapansa tarkastella yhteiskuntaa ja sosiaalisia suhteita ovat todella onnistuneita ja oivaltavia. Hänen kirjoistaan saa aina jotain uutta ajateltavaa, sillä Ishiguro osaa hienovaraisesta herätellä inhimillisiä tuntoja.

Klara ja aurinko sijoittuu jonnekin lähitulevaisuuteen. Klara on eräänlainen älykäs ja tunneälykäs robotti, keinoystävä jollaisen voi hankkia omakseen liikkeestä. Yleensä lapsille ja nuorille hankitaan keinoystäviä pitämään seuraa, tuomaan turvaa ja auttamaan arjessa. Yhteiskunta on muuttunut turvattomammaksi, sitä tuntuu leimaavan tietynlainen hektisyys ja vieraantuneisuus. Oikeat ihmiskontaktit ovat harvassa.

Klara on liikkeensä keinoystävävalikoimasta sosiaalisesti kaikkein taitavin. Hän tarkkailee ympäristöään ja janoaa uutta ymmärrystä erilaisista käytösmalleista ja toimintatavoista. Hän haluaa olla mahdollisimman hyvä keinoystävä, omistautua omalle ihmiselleen ja tehdä kaikkensa tämän puolesta. Klara tuntuu hämmästyttävän inhimilliseltä olennolta, vaikka onkin keinoälyn luomus. Oikeassa maailmassa älykäs Klara saa kuitenkin huomata, että hänen taidoillaan on rajoitteensa eikä sosiaalisia tilanteita juuri koskaan pysty ennustaa.

Jäin pohtimaan onko jossain ei niin kaukana tulevaisuudessa aika, jolloin keinoälyn merkitys korostuu samalla tavalla kuin Ishiguron luomassa todellisuudessa. Kiinnostava oli robotin näkökulma, josta maailmaa yritettiin tulkita. Tämä on sekä toiveikas että surullinen tarina uskollisesta ystävyydestä, joka kestää aikansa ja väistyy lopulta toisen eduksi ja toisen haitaksi. Krista Kososen ääni ja tapa lukea sopii tähän kirjaan todella hyvin ja täydentää kirjan tunnelmaa.

Teemestarin kirja

Itäranta, Emmi: Teemestarin kirja
266 s., Teos 2012

Alunperin minulla ei ollut aikomustakaan lukea Itärannan Teemestarin kirjaa, mutta kun se nyt sattui olemaan uutuushyllyssä, niin nappasin sen mukaani kirjastosta. Syy suhtautumiseeni on niinkin yksinkertainen kuin se, että en vain lue scifiä. En ikinämilloinkaan. Paitsi nyt. Myönnän auliisti, että minulla on hieman väärä käsitys scifistä, sillä ensimmäinen mielikuva siitä on joku robotti-avaruusseikkailu.

Täytyy sanoa, että onneksi lainasin Teemestarin kirjan, sillä pidin siitä kovasti. Tässä sen näkee, että ennakkoluulojen takia voisi hyvä kirja jäädä suotta lukematta. Mutta tämä ei ollutkaan mikään avaruusseikkailu.

Teemestarin kirja sijoittuu ajallisesti muutaman sadan vuoden päähän tulevaisuuteen, jolloin maailmasta on loppumassa vesi. Tapahtumapaikka on Uusi Qian, joka sijaitsee jossain nykyisen Suomen alueella. Ruotsi ja Norja ovat menetettyjä maita, sillä maailmassa on tapahtunut jonkinlainen katastrofi, jonka laatua ei suoranaisesti kerrota. Itse käsitin asian siten, että ilmastonmuutos on nostanut merenpintaa ja ihmisen ahneudella on ollut osansa elinolojen heikkenemisessä.

Teemestarin kirjan päähenkilö on teemestareiden sukuun kuuluva Noria, joka valmistuu teemestarin ammattiin. Teemestarit ovat veden vartijoita, ja hänen edeltäjänsä ovatkin varjelleet tarkkaan salaisuutta: tunturissa Norian kotitalon takana sijaitsee salainen lähde. Kun maailmasta on loppumassa vesi, veden kätkeminen on ankarasti rangaistava rikos ja teemestari joutuu väkisinkin suurennuslasin alle.

Pidin teoksessa erityisesti siitä, että Itäranta on pystynyt luomaan melko lyhyessä sivumäärässä kiinnostavan maailman. Välillä tuli melkein tunne, että tapahtumat ovatkin menneisyydessä eikä tulevaisuudessa, koska maailma tuntui tietyiltä osin taantuneen: ihmiset esimerkiksi kirjoittivat oikealla musteella ja vaatteet tuntuivat olevan jotenkin vanhanaikaisia. Silti teos on helposti paikannettavissa tulevaisuuteen laitteineen ja tekniikkoineen.

Itäranta käyttää teoksessaan mielenkiintoista nimistöä: Noria, Sanja, Minja, Mikoa... Nimet viittaavat itään, mutta ovat kuitenkin suomalaisittainkin sopivia. Myös suurin osa paikannimistä, esimerkiksi Xinjing, viittaa itään, mutta silti teos sijoittuu mielestäni nykyisen Suomen paikalle. Itäranta on pystynyt yhdistämään melko onnistuneesti suomalaista ja itämaista kulttuuria. Itse en kuitenkaan tästä yhdistelystä erityisemmin pitänyt, mielestäni niitä ei vain pitäisi sekoittaa.

Teeseremonia-perinne on teoksessa melko olennaisessa osassa, mutta kuitenkaan sitä ei käsitteenä avata oikeastaan juuri lainkaan. Mielestäni asiaa olisi hieman voinut pohjustaa. Muutenkaan maailman tilasta ei kauheasti puhuta, sen verran saa selville, että on muodostunut jonkinlainen Skandinavian unioni ja osa maista on menetetty. Olisi ollut mielenkiintoista tietää lisää hallinnosta, esimerkiksi että kenelle armeija työskentelee loppujen lopuksi ja onko olemassa usempia valtioita vai vain yksi. Toisaalta tällainen rakenne jättää lukijan mielikuvitukselle mukavasti tilaa.

Kaikenkaikkiaan Teemestarin kirja on kelpo teos, enkä ihmettele että se on voittanut Teoksen romaanikilpailun. Tämä teos ehkä avasi hieman silmiäni enkä ole enää aivan niin scifi-kriittinen kuin aikaisemmin. Olen hyvin vaikuttunut teoksesta, vaikka siinä joitakin puutteita onkin. Jos Itäranta kirjoittaa joskus lisää tämäntyyppistä kirjallisuutta tai jopa jatko-osan Teemestarin kirjalle, tulen varmasti tarttumaan teokseen.

♠♠♠♠