Lasten juna

 Viola Ardone: Lasten juna
244 s., Aula&Co 2022
alkup. Il treno dei bambini, 2019
suomentanut Laura Lahdensuu
kansi: Laura Noponen

Ajattelin nyt kevään mittaan lukea minulla pitkään lainassa olleita kirjoja. Yksi niistä on Viola Ardonen Lasten juna, joka kertoo Italian sotalapsista vuonna 1946. Tuolloin maassa virisi hanke, jonka myötä köyhiä lapsia kuljetettiin Etelä-Italiasta maan pohjoisosiin perheisiin, jotka halusivat auttaa. Luvattiin ruokaa, vaatteita ja koti. Niitä saatiin, mutta paljon meni samalla rikki.

Teoksen päähenkilö on Amerigo Speranza, 7 vuotta. Hän asuu kaksin äitinsä donna Antoniettan kanssa. Uuden ikioman kenkäparin toivossa Amerigo taivuttelee äitinsä lasten junan kannalle. Uudet kengät hän saakin, ympärilleen uuden perheen, ruokaa ja elämäänsä aivan uusia mahdollisuuksia. Ensin on ikävä äitiä, siirtolaisuuden päätyttyä Benvenuteja, jotka ottivat hänet omakseen. Lasta repii kahtaalle velvollisuudentunto omaa äitiä kohtaan ja kaipaus oikeaan ja omaksi tulleeseen perheeseen.

Miten rakentuu sotalapsen identiteetti, siitä Ardone antaa oman kuvauksensa teoksen lopussa. Pidin kenkiin liittyvästä symboliikasta. Amerigo tarkkailee ihmisten kenkiä, uudet kengät ovat hänelle iso unelma ja tietynlainen onnellisen elämän mittari. Kuitenkin uudet kengätkään eivät aina tasaa tietä kaikkialle, vaan voivat hiertää kipeästi matkalla.

En ollut aiemmin tiennyt, että Italiassa sotalapsia siirrettiin maan sisäisesti parempiin oloihin sotien jälkeen. Suomalaisittain sotalapsien käsite oli toki tuttu ja Heikki Hietamiehen romaaniin perustuva saman niminen elokuva Äideistä parhain liikuttaa kerrasta toiseen. Eri suuntiin repivä kaipaus särkee sydäntä niin Hietamiehen kuin Ardonen kuvaamana. Sujuvalukuinen mutta monin paikoin surullinen kirja.

Avoimille vesille

Annika Thor: Avoimille vesille

237 s., Tammi 2008

suom. Marja Kyrö

alkup. Öppet hav 1999

Nyt sain päätökseen Annika Thorin mainion neliosaisen sarjan juutalaissiskoksista Steffistä ja Nellistä, jotka joutuvat sotalapsiksi Ruotsiin. Sarjan aikaisemmat osat ovat Saari meren keskellä, Lumpeenkukkalampi ja Meren syvyyksissä.

Avoimille vesille kertoo ajasta, jolloin sota on vihdoin ohitse ja juutalaisvainot päättyvät. Steffi kirjoittaa ylioppilaaksi ja elää rakkauselämänsä kannalta parasta aikaansa, mutta samalla huoli tulevaisuudesta painaa. Onko isä elossa? Minne hän nyt kuuluu, Ruotsiin vaiko Wieniin vai ihan jonnekin muualle? Tässä teoksessa myös Nelli-sisar siirtyy päähenkilön asemaan ja hänen tuntojaan kuvataan hyvin: lapsi joka on monen ristitulen välissä, ruotsalaiseksi kasvanut itävaltalaistyttö, joka ei tunne kuuluvansa oikein mihinkään. Steffi on jo melkein aikuinen nainen, hänellä ei ole hätää, mutta Nellin asema on epävarmempi.

Thor kuvaa onnistuneesti kahden maailman väliin lipsahtaneiden siskosten elämää ja tuntoja, heidän epävarmuuttaan, pelkoaan ja rakkaudenkaipuutaan. Nellin osuudet tuovat kirjaan aivan uuden ulottuvuuden aikaisempiin osiin verrattuna, se värittää siskosten tarinan vielä paremmin aistittavaksi. Thorin käyttämä kieli on edelleen yhtä hyvää kuin aikaisemminkin, samoin kiitosta voi jälleen antaa suomentaja Marja Kyrölle.

Nyt kun sarja on lopussa, tuntuu vähän haikealta hyvästellä nämä siskokset, joiden vaiheista olen nyt lyhyen ajan sisällä mielenkiinnolla lukenut. Tämä viimeinen osa oli tietyllä tavalla pettymys lopun suhteen: se vain yhtäkkiä hyökyi yli täysin valmistelematta ja käänsi asiat kuperkeikkaa päälaelleen. Olin pettynyt asioiden saamasta käänteestä, sillä vaikka kaikki kääntyy parhain päin, etenkin Nellin asema tuntui tukalalta ja velvollisuuden sävyttämältä. Tuntui kuin kirjailijalle olisi tullut kiire kirjoittaa kirja loppuun tai että hän olisi kyllästynyt vitkutteluun ja päättänyt viedä sen ripeästi eteenpäin: kuin aikaa olisi jo kulunut tarpeeksi.

♠♠♠½

Saari meren keskellä

Annika Thor: Saari meren keskellä

233 s., Tammi 2001

suom. Marja Kyrö

alkup. En ö i havet 1996

Ja nyt lukuvuoroon pääsi Annika Thorin Saari meren keskellä. Kahmaisin tämän eilen illalla oikeastaan yhdeltä istumalta. Tämä piti ainakin minua hyvin vahvasti otteessaan ja halusin tietää mihin suuntaan asiat vielä kallistuvat.

Thorin nuortenromaanissa nousee esille kaksi hyvin vahvaa teemaa, jotka yhdistetään tässä hyvin. Teemat ovat juutalaisvainot ja sotalapset toisessa maailmansodassa. Päähenkilönä on 12-vuotias wieniläistyttö Steffi, joka joutuu lähtemään pikkusiskonsa Nellin kanssa sotalapseksi Ruotsiin. Nelli tuntuu sopeutuvan hyvin uuteen elämäänsä, hän oppii kielen nopeasti ja saa kavereita. Steffin laita on toisin, häntä pilkataan ja kiusataan eikä hänen kasvatusäitinsä ole sieltä lempeimmästä päästä. Steffi kokee itsensä yksinäiseksi ja huoli Wieniin jääneistä vanhemmista vaivaa tyttöä.

Täytyy sanoa, että en ole koskaan ajatellut, että sotalapseksi lähdettiin muualtakin kuin Suomesta. Kai se tieto on jossain alitajunnassa ollut, mutta nyt se oikeastaan vasta aukesi minulle. Tämä teos osoittaa myös sen, että ei Ruotsissakaan asiat koko ajan hyvin olleet, vaikkei se sotatoimiin osallistunutkaan: yhtälailla ruokaa säännösteltiin ja merillä sai pelätä miinoja. Kun mukaan ympätään vielä juutalaisvainot, teoksesta tulee uskomattoman vahva ja se vaatii hieman sulattelemista ja pohtimista.

Mielestäni Thor on mainiosti onnistunut tavoittamaan 12-vuotiaan ajatukset ja tuntemukset, joista hän kirjoittaa koskettavasti ja lämpimästi. Steffin ei ole helppoa olla "iso tyttö", jonka pitäisi huolehtia pikkusisarestaan ja pärjätä kuin aikuinen ainakin. Tyttö joutuu astumaan liian aikaisin liian isoihin saappaisiin.

Yksi lempielokuvistani on Äideistä parhain, joten lienee sanomattakin selvää, että sotalapsiteema kiinnostaa minua. Tässä kirjassa on muutamia samoja piirteitä kuin elokuvassakin, mutta on tämä kuitenkin hyvin erilainen. Teoksen loppu jää odottavasti auki, ikään kuin se antaisi toivoa siitä, että kaikki vielä järjestyy. Minua se kyllä jäi hieman vaivaamaan: miten käy tyttöjen vanhempien, kuinka kauan tytöt joutuvat olemaan sotalapsina ja pystyvätkö he pitämään kiinni juuristaan yrittäessään sopeutua uuteen elämäänsä?

♠♠♠½