Älä kerro kenellekään - Tylerin tarina

Estelle Maskame: Älä kerro kenellekään - Tylerin tarina

512 s., Gummerus 2019

alkup. Just Don't Mention It, 2018

suom. Sirpa Parviainen

 

Blogini laahaa armottomasti jäljessä luetuista kirjoista, mutta nyt vihdoin pääsen sanomaan muutaman sanan Estelle Maskamen uusimmasta nuorten aikuisten kirjasta Älä kerro kenellekään - Tylerin tarina. Teoksen juoni on sinänsä täysin tuttu supersuositun DIMILY-trilogian ensimmäisestä osasta, sillä tämä teos on Tylerin näkökulmasta kerrottu versio samoista tapahtumista. Minä pidin aikoinaan DIMILYn avausosasta ihan hurjasti, joten vaikka trilogian muut osat olivatkin hienoinen pettymys, halusin toki lukea tämän Tylerin tarinan.

 

Pääjuoni on siis tuttu: Eden Munro saapuu kesäksi Santa Monicaan isänsä luokse. Tarkoitus on, että Eden paitsi lähentyisi isänsä kanssa myös tutustuisi isänsä uuteen vaimoon ja tämän kolmeen poikaan. Tyler on siis Edenin "velipuoli" heidän vanhempiensa avioliiton kautta. Tyler on öykkäri, joka sekoittaa päänsä viikonloppuisin alkoholilla ja huumeilla, tekee mitä lystää eikä raota kovaa kuortaan kenellekään. Kun Eden saapuu kuvioihin, Tylerin kiinnostus herää ja samalla kova kuorikin alkaa vähitellen murtua ainakin Edenin läsnäollessa.

 

Niin, vaikka Tylerin ja Edenin suhteen kehitys on entuudestaan tuttu, oli tätä teosta silti mielestäni kutkuttavaa lukea. Hetket, jolloin Eden oli DIMILYssä aivan pihalla Tylerin mielenliikkeistä, saavat nyt selityksensä. Lisäksi Tylerin ja Edenin rakkaustarina vain on kerta kaikkiaan mukaansatempaavaa luettavaa vaikka sitten "kahteen kertaankin". Tyler on hankalasta olemuksestaan huolimatta hahmo, joka on yllättävänkin pidettävä. Edenistä olen myös pitänyt ihan alusta alkaen.

 

Tykkäsin. Suosittelen. Jos haluat lukea vetävän nuorten aikuisten kirjan, niin tässä olisi.

♠♠♠♠♠

DIMIMY - Kaipaan

Estelle Maskame: DIMIMY - Kaipaan

375 s., Gummerus 2016

alkup. Did I Mention I Miss You?, 2016

suom. Sirpa Parviainen

 

Vaikka Estelle Maskamen kirjoittaman trilogian toinen osa DIMINY - Tarvitsen ei lunastanutkaan täysin odotuksiani ja olin jopa hieman pettynyt, odotin mielenkiinnolla päätösosaa DIMIMY - Kaipaan. Valitettavasti tämäkin teos tuntui jotenkin lattealta verrattuna trilogian avausosaan, joka antoi odottaa paljon. Ei tämäkään huono teos ole, mutta mielestäni Maskame ei ole pystynyt pitämään yllä samaa tasoa kuin ensimmäisessä osassa.

 

On jälleen kulunut noin vuosi siitä, kun Eden Munro näki Tyler Brucen. Avioliiton kautta sisarpuoliksi päätyneet nuoret olivat viettäneet ikimuistoisen kesän New Yorkissa, ja kun heidän salasuhteensa paljastui heidän ystävilleen, he päättivät kertoa itse asiasta perheelleen. Vastaanotto ei ollut kaikilta osin lämmin ja Tyler lähti yllättäen omille teilleen jättäen Edenin selviytymään yksin heihin kohdistuneiden negatiivisten kommenttien keskelle. Eden jaksoi pitää yllä toivoa, että Tyler ottaisi yhteyttä ja selittäisi, mutta kun kuukaudet vierivät, hän päätti luovuttaa ja keskittyä opintoihinsa Chicagon yliopistossa. Kesälomalla Santa Monicaan palannut Eden ei kuitenkaan ole ainoa, joka on tullut takaisin - myös Tyler on palannut.

 

DIMIMY kuvaa melko pitkälti paitsi Edenin ja Tylerin myös koko heidän perheensä yhteisiä välienselvittelyjä. Edenin ei ole helppo antaa Tylerille anteeksi sitä, että tämä lähti eikä edes ilmoittanut minne. Edenin isän taas ei ole helppo antaa anteeksi sen paremmin Edenille kuin Tylerillekaan sitä, että nämä menivät rakastumaan toisiinsa. Myöskään Tylerin veli Jamie ei suhtaudu tilanteeseen sopuisasti. Koko perhe on täysin sekaisin, eikä Tyler tunnu käsittävän millaisen myrskyn hän jätti taakseen lähtiessään.

 

Mielestäni DIMIMY ei ollut läheskään yhtä kiinnostava juonikuvioiltaan kuin etenkään ensimmäinen osa. Maskame onnistuu välittämään sinänsä hyvin perheriitojen turhauttavuuden, mutta jotenkin tuntui typerältä lukea kaikista uusista mutkista matkassa, kun kuitenkin koko ajan oli jotenkin ilmeistä, että kaikki asiat tulevat selviämään. Erityisesti Edenin ja Tylerin suhteen oli paikoin jopa pitkäveteistä lukea miten asiat eivät osa sujuakseen, kun kuitenkin koko ajan aavisteli, että kyllä se sopu vielä löytyy. Minua häiritsi myös Tylerin naiivius, sillä tyyppi tuntui vain odottaneen, että Eden odottaisi häntä vuoden ihan rennosti ja kaikki olisi ennallaan.

 

Jos minua häiritsi juonikuvioiden junnaavuus ja joidenkin hahmojen käytös, häiritsi minua myös  tekstissä vilisevät ylisanat. Kaikki on niin täydellistä koko ajan: täydelliset hampaat, täydellinen kroppa, täydellinen hymy (joka paljastaa täydelliset hampaat, tietenkin). En voi olla ihmettelemättä miten Maskame on jämähtänyt toistelemaan samantyyppisiä kuvauksia läpi kirjan, kun aikaisemmin hän on mielestäni kirjoittanut värikkäämmin.

 

Kokonaisuutena DIMIMY - Kaipaan oli ihan sujuvahko kirja, mutta kyllä tästä puuttui sitä kipinöintiä ja jännitystä, jota aikaisemmissa osissa on ollut. Olen kyllä tyytyväinen, että Edenin ja Tylerin tarina "päättyy" tähän, sillä välillä tuntui, että Maskamella ei enää ole hirveästi annettavaa heidän tarinalleen. Vaan kun trilogiaa ajattelee kokonaisuutena, niin kyllähän tämä oli selkeästi kahden nuoren kasvutarina, jossa heistä tuli aikuismaisia ja vastuullisia, joten sinänsä sama punainen lanka jatkuu kautta linjan.

 

♠♠♠½

DIMINY - Tarvitsen

Estelle Maskame: DIMINY - Tarvitsen

384 s., Gummerus 2016

alkup. Did I Mention I Need You?, 2015

suom. Sirpa Parviainen

 

Kun helmikuussa luin Estelle Maskamen esikoisteoksen DIMILY - Rakastan, sen jatko-osa pääsi heti eniten odottamieni kevään uutuuskirjojen joukkoon. Täytyy myöntää, että odotukseni tätä seuraavaa osaa kohtaan olivat tosi korkealla. Tästä syystä minä kyllä hieman petyin, sillä mielestäni tämä jatko-osa ei yltänyt ensimmäisen osan tasolle kiinnostavuudessa tai juonenkuljetuksessa.

 

On kulunut vuosi siitä, kun kalifornialaistunut Eden Munro hyvästeli New Yorkiin vuodeksi lähtevän Tyler Brucen. Vuosi on ollut pitkä aika selvitellä mitä Eden oikeastaan tuntee velipuoltaan kohtaan. Kun Tyler kutsuu Edenin kesällä kuudeksi viikoksi New Yorkiin, Eden ei epäile suostua - ei, vaikka poikaystävä ei suhtaudu viikkokausien eroon kovin myönteisesti. Vaikka Eden seurustelee ja Tylerkin on muuttunut vuoden aikana paljon, on varsin pian molemmille selvää, että mikään ei ole muuttunut heidän välillään. Niin Eden kuin Tylerkin joutuvat pohtimaan voisiko heidän jutullaan koskaan olla tulevaisuutta, sillä epäilemättä sen julkitulo saisi aikaan kohun huolimatta siitä, että heistä sisarpuolia tekee vain Tylerin äidin ja Edenin isän välinen vihkisopimus.

 

New York on Edenin haaveiden kaupunki, jonne hän todella on odottanut pääsevänsä. Kaupunki onkin keskeinen osa kirjaa, sillä sen eri paikkoja metroasemista kahviloihin mainitaan useasti ja luodaan samalla ikäänkuin kaupungin karttaa, jotta lukijakin tietäisi missä päin ja kuin lähellä Tylerin asuntoa mikäkin paikka on. Miljöön kuvausta ei mielestäni kuitenkaan ole liikaa, vaan juuri sopivasti antamaan puitteet tarinalle ja välittämään Edenin ihastusta kaupunkia kohtaan. Tässä asiassa Maskame onnistuukin mielestäni yhtä hyvin kuin trilogian avausosassa.

 

Juoni sen sijaan ei mielestäni ole tässä teoksessa niin vetävä kuin ensimmäisessä osassa. Toki Edenin ja Tylerin välinen kipinöinti tuo mukavaa värähtelyä tarinaan ja heidän suhteensa onkin tarinan keskeinen juttu, mutta mielestäni jotenkin juoni oli tässä teoksessa pitkän aikaa aika pysähtynyt. Ensimmäisessä osassahan päästiin seuraamaan heidän suhteensa kehitystä pala palalta, nyt vain seurataan pitkään miten mukavaa heillä toistensa seurassa on. Kunnolla alkaa tapahtua oikeastaan vasta sitten, kun kaupunkiin pelmahtaa Santa Monicasta kalifornialaiskolmikko, jonka yhden jäsenen näkemisestä ei ilahdu Eden sen enempää kuin Tylerkaan. Silloin alkaa kuohua eikä se kuohunta lopu ennen kuin kirjakaan loppuu. Teoksen loppupuoli sisältääkin melkoisesti epätietoisuutta, itkua, rohkeutta, helpotusta ja ehkä turtumustakin.

 

Kokonaisuutena DIMINY - Tarvitsen oli myös ihan kiva lukukokemus, vaikka minun odotukseni eivät oikein täyttyneetkään. Toivottavasti trilogian kolmas osa olisi sitten hieman kiinnostavampi ja vetävämpi, sillä aion edelleen lukea sen, vaikka tähän osaan hieman petyinkin. Täytyyhän minun saada selville miten Edenille ja Tylerille käy!

 

♠♠♠♠

DIMILY - Rakastan

Estelle Maskame: DIMILY - Rakastan

409 s., Gummerus 2016

alkup. Did I Mention I Love You?, 2015

suom. Sirpa Parviainen

 

Tammikuussa kuulin uudesta nuortenkirjatrilogiasta, joka on saavuttanut suurta menestystä maailmalla. Estelle Maskame aloitti trilogian kirjoittamisen 13-vuotiaana julkaisten tarinaa pala palalta netissä. Tarina saavutti nopeasti suosiota ja niin Maskame solmi kustannussopimuksen ja alkuperäistekstit poistettiin netistä. Kirjojaan varten Maskame on kirjoittanut tarinaa uudelleen.

 

Kuultuani tästä trilogiasta ajattelin aluksi, että ihan kiva, mutta ei varmaan minun juttuni. Päädyin kuitenkin nappaamaan avausosan lainalle ajatuksella "kokeilen tätä ekaa osaa", mutta en vieläkään uskonut tämän olevan minun juttuni. Kuitenkin melko nopeasti lukemisen aloitettuani tajusin, että nyt minulla on käsissä todella koukuttava nuortenkirja ja odotankin jo huhtikuuta, jolloin seuraava osa ilmestyy. Maskame yllätti minut täysin!

 

Teos kertoo 16-vuotiaasta Eden Munrosta, jonka vanhemmat ovat eronneet tytön ollessa 13-vuotias. Isä jätti vaimonsa ja tyttärensä Portlandiin ja lähti rakentamaan uutta elämää pitämättä lainkaan yhteyttä Edeniin. Yllättäen isä kutsuu Edenin viettämään kesää Santa Monicaan, jotta tämä voisi tutustua myös äitipuoleensa ja kolmeen velipuoleensa. Ajatus kesästä vihaamansa isän luona ei erityisemmin houkuttele Edeniä, mutta suostuttuaan tuumaan Eden huomaa, että tämä kesä todella muuttaa hänen elämänsä. Syynä on hänen vanhempi velipuolensa (avioliiton kautta) Tyler Bruce, joka on melkoinen öykkäri. Eden ei voi sietää Tyleriä ja tunne on molemminpuolinen. Yllättäen Eden huomaa ihastuneensa velipuoleensa, jonka kovan kuoren alla on myös herkempi puoli. Edenin täytyy todella hallita tunteensa paitsi "sukulaisuussuhteen" myös Tylerin tyttöystävän ja yleisen moraalikäsityksen vuoksi.

 

Mistähän minä nyt aloittaisin tämän positiivisten kommenttien tykityksen? Ensinnäkin mielestäni Maskamen teksti on todella hyvää (kiitos myös suomentajalle) ja sikälimikäli juoni noudattelee aiempia netissä julkaistuja tekstejä, niin hänellä on kyllä ollut jo 13-vuotiaana todella hyvä mielikuvitus. Itse hieman epäilin aluksi, että tämä on varmaan joku vähän kliseinen teiniräpellys, mutta olin väärässä, sillä teos on kyllä mielestäni laadukas ja onnistuu naulitsemaan myös aikuisen lukijan paikoilleen. Tietysti Tylerin hahmo on melko perinteisellä pahan pojan imagolla varustettu ja Edenin ihastuminen aluksi inhoamaansa tyyppiin myös melko nähty juttu, mutta uutta maustetta tuo velipuoli-sisarpuoli -asetelma. Opin itsekin pitämään Tylerista, mutta ennen kaikkea pidin lujasta ja päättäväisestä Edenistä, joka tuntuu kykenevän sopeutumaan melkein mihin tahansa. Eden on ihan yksinkertaisesti mukava likka.

 

Vaikka Maskame ei mielestäni juurikaan keskity kalifornialaisen miljöön kuvailemiseen vaan enemmänkin ihmissuhteisiin, niin mielestäni miljöö välittyy lukijalle hyvin. Minulle miljööstä tulee mieleen sekoitus hohdokkuutta ja uutuudenviehätystä, mutta myös kodikkuutta. Kodikkuuden tunne syntyy varmasti myös siitä miten yllättävän sopeutuvaisesti Eden solahtaa uuteen kotiinsa ja uuteen kaupunkiin. Itse alunperin epäilin myös hieman vierastavani rikkaiden kalifornialaisnuorten maailmaa, mutta viihdyinkin yllättävän hyvin, mikä varmasti johtuu myös Edenin "tavallisuudesta".

 

Kaikille varmaan kävi nyt selväksi, että pidin tästä kirjasta. Olen todella vakuuttunut tästä avausosasta ja iloinen siitä, että päätin päihittää ennakkoluuloni. Uskon kyllä, että tästä trilogiasta tulee hitti myös Suomessa, sillä kaikki ainekset siihen on olemassa: teoksessa on nuoruuden eloisuutta, kokeilunhalua ja ihastumista ja ne aiheet kiinnostavat yleensä nuoria. Ainut negatiivinen kommentti minulta tulee teoksen loppupuolelta, sillä silloin yhtäkkiä paljon tapahtumia vyöryi yli, myös Portlandin päässä kuohui ja kaikesta tunnemyrskystä huolimatta tunnelmasta tuli vähän turhan seesteinen. Onneksi ihan lopussa saatiin vinkki siitä, että pinnan alla kytee edelleen!

 

♠♠♠♠½