Koljatti

Jari Tervo: Koljatti

7 cd-levyä, 8 h 45 min

WSOY 2009

lukija: Veikko Honkanen

Sain jo lähes viikko sitten kuunneltua Jari Tervon Koljatin, mutta jotenkin on taas päivät vierineet enkä ole oikein ehtinyt tietokoneen ääreen istahtamaan. Koljatti on ollut lukulistallani jo kauan, mutta jotenkin en ole vain saanut aikaiseksi tarttua kirjaan. Kun nyt kuitenkin äänikirjan työmatkaseurakseni valitsin, niin kieltämättä viihdyin kyllä hyvin ja monta kertaa nauratti ihan älyttömästi, sillä Jari Tervo on onnistunut luomaan Suomen fiktiivisestä pääministeristä Pekka Lahnasesta melko koomisen hahmon. Lukijana Veikko Honkanen tekee mielestäni eläväisen suorituksen, joka tehostaa tekstiä hyvin.

Koljatti on satiiri 2000-luvun Suomesta ja päähenkilö Pekka Lahnasen hahmon taustana on selkeästi entinen pääministeri Matti Vanhanen - joskin hyvin parodianomaisesti esitettynä. Tervo porautuu teoksessaan yhteiskunnallisten päättäjien erikoisuuksiin tai mahdollisiin salaisuuksiin sekä tekee hahmonsa ajatustoiminnasta niin hämärän, että lukijassa väkisinkin herää kyseenalaistus päättäjien järjenjuoksua kohtaan. Tervon tyyli kirjoittaa on hauska, mutta kyllä tässä silti mielestäni on nähtävillä yhteiskunnallista kritiikkiä ja ihan todellista kyseenalaistustakin, vaikka se huumoriin onkin verhottu.

En osaa sanoa mikä tässä teoksessa oli hauskinta, mutta tämä vain oli paikoitellen ihan todella huvittava kirja. Joissakin kohdissa tilanne alkoi kuitenkin mielestäni mennä jo vähän liian överiksi verrattuna todellisiin mahdollisuuksiin tapahtua jotain vastaavaa, ja ne kohdat hieman kyllästyttivät minua. Jos oltaisiin pysytty hieman tasaisemmin todellisuudessa mahdollisissa skenaarioissa, olisin todennäköisesti viihtynyt vielä hieman paremmin kuin nyt. Toisaalta satiiri nyt on laji, jossa esiintyy voimakkaitakin kärjistyksiä, joten sinänsä tässä ei ole mitään "poikkeuksellista" - minä vaan pidän todennäköisemmistä skenaarioista enemmän.

Yllätyin positiivisesti tämän kirjan suhteen, sillä pelkäsin tämän olevan jotenkin tylsä. Onneksi lopultakin sain aikaiseksi tutustua tähän enkä pidä lainkaan mahdottomana ettenkö joskus vielä lukisi lisääkin Tervon kirjoja. Olen vuosia sitten lukenut Tervon Laylan ja pidin siitä, joten kyllähän minun olisi pitänyt jo tietää, että Tervo osaa kirjoittaa. Jostain syystä kuitenkin edelleen on tainnut kyteä jotain ennakkoluuloja häntä kohtaan, mutta eipä kyde enää!

♠♠♠♠

Eläinten vallankumous

Orwell, George: Eläinten vallankumous
126 s., WSOY 1973, 5. painos
suom. Panu Pekkanen
alkup. Animal Farm, 1945

Aloitin tämän teoksen lukemisen hieman ristiriitaisin tuntein: blogeissa olen nähnyt tätä kehuttavan, kirjallisuushistoriat mainitsevat sen merkittäväksi ja entiset lukiokaverini inhosivat tätä. Heidän mielestään se oli outo ja huono. Lukiessani tajusin heti yhden asian; sen, että ainakaan huono tämä teos ei ole.

Eläinten vallankumous kertoo Kartano -nimisestä maatilasta, jolla eläimet toteuttavat vallankumouksen kyllästyttyään sortoonsa ja ajavat isäntäpari Jonesit pois. Tilan nimeksi tulee Eläintila ja eläimet laativat pelisäännöt tilalle. Asiat alkavat kuitenkin luisua pois raiteiltaan, kun yksi sioista, Napoleon, ottaa vallan itselleen ja ajaa häntä vastustaneen Lumipallo -sian pois.

Eläimet tekevät kovasti töitä ja vain muutama heistä kyseenalaistaa sen, mitä Napoleon on sanonut. Loppujen lopuksi asiat luisuvat siihen pisteeseen, että siat ilmoittavat olevansa "tasa-arvoisempia kuin muut eläimet" ja näin he saavat itselleen etuja. He asuvat päärakennuksessa, syövät eniten ja tekevät vähiten työtä. Kukaan ei kuitenkaan tohdi nousta heitä vastaan, kun lopulta tajuavat mistä on kyse: muuten heidät teurastettaisiin.

Eläinten vallankumous ei ole kertomus eläinten kokemasta vääryydestä, niin kuin kaverini sen ilmeisesti silloin käsittivät. Kysehän on satiirista, joka kertoo Venäjän vallankumouksesta ja kommunismista osuvalla ja mainiolla tavalla. Tämä on oivallisesti kirjoitettu teos, jolla on suora piikki ja se osuu. Pidin kirjasta paljon, ja eläinten näkökulmasta kerrottuna teos sai uusia ulottuvuuksia. Teos ei varsinaisesti ole hauska, mutta kuitenkin ehkä voisi sanoa kepeä. Teos kuvaa sitä, mihin vallan vääriin käsiin joutuminen ja sen väärinkäyttö voi pahimmillaan johtaa.

Toisaalta ei ole oikein sanoa, että tulkinta eläinten kokemasta vääryydestä olisi virheellinen, sillä minunkin eläintenystävän sydämessä se herätti voimakkaita tuntemuksia eläimiin kohdistuvista vääryyksistä. Orwellin ajatus teosta tehdessä on kuitenkin ollut kuvastaa omaa ideologista pettymystään.

♠♠♠½