Kun kaupunki suljettiin

Fang Fang: Kun kaupunki suljettiin - Wuhanin kohtalonhetket

13 h 3 min., Into Kustannus 2021

alkup. Wuhan fengcheng riji

suom. Rauno Sainio

lukija: Krista Putkonen-Örn

Kuuntelin jo ihan alkuvuodesta Fang Fangin päiväkirjaan perustuvan kuvauksen Wuhanista koronapandemian alussa vuonna 2019. Samaan aikaan kotikunnassani koronatilanne oli heikko ja useampi lähipiiriini kuuluva sairastui tautiin ja joutui olemaan pitkäänkin karanteenissa - nyttemminhän karanteenikäytäntöjä on muutettu. Kuuntelukokemus oli melkoisen ahdistava ja siksi siitä kirjoittaminenkin on jäänyt.

Jos joku kuvittelee, että koronapandemian alkupisteenä tunnetussa Wuhanissa ei olisi yritetty pysäyttää taudin leviämistä, hän on väärässä. Kun Wuhanin kaupunki suljettiin täysin tammikuussa 2020, ryhtyi paikallinen kirjailija Fang Fang kirjoittamaan sosiaaliseen mediaan päiväkirjaa eristyksestä. On hätkähdyttävää ja ahdistavaa lukea silminnäkijän kuvausta kaupungista, jonka asukkailta vietiin kaikki vapaus. Kaiken tuoksinnassa tapahtui myös käsittämättömiä ylilyöntejä, kun viruksen kulku pyrittiin pysäyttämään inhimillisyyden kustannuksella.

Jälkikäteen on helppo sanoa ja nähdä monen Wuhanissa tehdyn toimenpiteen hyödyttömyys viruksen edessä. Tietoa on nykyään enemmän kuin tuolloin, mutta siitä huolimatta osa toimenpiteistä tuntuu hyvin mielivaltaisilta. Pahinta on se, miten kaupungin johtoporras yritti piilotella totuutta asukkailta. Kun Fang Fang kyseenalaisti asioita eikä kaunistellut mitään, joutui hän mustamaalaamisen uhriksi. Hänet pyrittiin leimaamaan, koska hän ei suostunut vaikenemaan. Onneksi hän piti pintansa, sillä tämä lienee melko ainutlaatuinen kuvaus eristetystä kaupungista.

Jos tässä teoksessa kaiken kamalan keskellä jotain kaunista on, niin aito lähimmäisenrakkaus ja välittäminen vaikeina aikoina. Fang Fang kuvaa miten naapurit ja perheenjäsenet auttoivat toisiaan sen minkä pystyivät. He pyrkivät pitämään toivoa yllä suljetussa kaupungissa, vaikka ajoittain he kokivat olonsa varmasti hyvin epätoivoisiksi. Inhimillisyys tuo lohtua, lukijallekin.

Rutosti hevosia

Luiz Ruffato: Rutosti hevosia

159 s., Into 2014

alkup. Eles eram muitos cavalos, 2014

suom. Jyrki Lappi-Seppälä

Seinäjoen kirjaston nojatuolimatkailuhaaste on edennyt osaltani muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Eurooppaan painottuen. Halusin päästä matkaamaan myös vielä merkintöjä vailla olleeseen Etelä-Amerikkaan, joten valitsin luettavakseni brasilialaisen Luiz Ruffaton teoksen Rutosti hevosia. Ennen lukemisen aloittamista hieman epäröin, sillä teos vaikutti silmämääräisesti todella polveilevalta. Sitä se olikin, mutta omaksi yllätyksekseni viihdyin hyvin.

Rutosti hevosia sijoittuu Brasilian suurimpaan kaupunkiin São Pauloon. Sen väestöstä iso osa muodostuu siirtolaisaaltojen tuomista vierasmaalaisista, joista isoin ryhmittymä on Wikipedian mukaan italialaiset. Heitä on kaupungissa yli puolet sen väestöstä, 6 miljoonaa. São Paulo on kaupunki, jossa on niin vaurautta kuin köyhyyttäkin. Varakkaiden ja köyhien asuinalueita on saatettu eristää jopa sähköaidoin ja rikollisuus kaupungissa on maailman kärkiluokkaa. Rikollisuus ei olekaan mitään pieni näpistyksiä, vaan tehtyjen rikosten kärjessä ovat Wikipedian mukaan ryöstöt, murhat ja kidnappaukset. Väkivaltaa ei kaihdeta.

Rutosti hevosia on moniääninen yhdenpäivänromaani. Siinä näyttäytyy niin hyvinvointi kuin kurjuuskin. Varovaistakin toiveikkuutta tuntuu kuitenkin aina varjostavan pelko. Köyhiin kohdistuu jopa ihan suoranaista mielivaltaa ja kaupungissa harhautuu helposti rikoksen poluille tai ajautuu vahvempiensa vallan alle. Varakkaatkaan eivät voi elää huolettomasti, sillä väkivallan uhka on todellinen. Kaupungissa jyllää myös kaikkinainen keplottelu ja jokaisen tulee katsoa eteensä ja ajatella ensin omaa etuaan. Tämä näyttäytyy esimerkiksi pimeän työn tekemisenä ja rikollisuutena.

En yleensä juurikaan pidä moniäänisistä teoksista. Tässä teoksessa pääsee ääneen kymmeniä eri asemassa olevia henkilöitä. Osa teksteistä on silkkaa tajunnanvirtaa vailla välimerkkejä. Lukemiseen joutui paikoitellen oikein todella keskittymään, mutta siitä huolimatta teos on todella hyvä. Se on hengästyttävä, vimmainen ja rehellinen. Välillä mietin miten tuollaisessa paikassa voi elää. Tuli vähän toivotonkin olo. Osa tarinoista kulki ihan iholle asti. Huh! Seuraavaksi luen kyllä jotain vähän kevyempää.

♠♠♠♠