Lukupiirikirja: Kysykää Mialta

Jevhenija Kuznjetsova: Kysykää Mialta

Aula & co., 2022

alkup. Спитайте Мієчку, 2021

suom. Eero Balk

äänikirjan lukijana Mimosa Willamo

Luimme lokakuun lukupiirikirjana ukrainalaisen Jevhenija Kuznjetsovan ensimmäisen suomennetun romaanin Kysykää Mialta. Omalla lukulistallani se ehti jo jonkin aikaa olla ennen tätä, mutta alkuun ehkä hieman petyin koko kirjaan. Alkuun pidin vaikeana päästä kirjan mukaan, ja ilman äänikirjaa ja lukupiiriä tämä olisi varmasti jäänyt kesken. Lukupiirin keskustelun myötä innostuin kuitenkin eri tavalla ja kirja aukeni minulle paremmin, joten lopulta taidan kuitenkin pitää tästä.

Kysykää Mialta on juonivetoinen romaani yhden suvun naisista, jotka kokoontuvat viettämään kesää isoäiti Teodoran luo Ukrainan maaseudulle. Isoäidin talossa vallitsee hyvin vahva matriarkaatti. Miehet ovat siellä lähinnä vierailijoita tai välttämättömiä apukäsiä. Ei ole sanottua, että suvun naiset ottaisivat edes omia poikalapsiaan mukaan Teodoran taloon.

Teoksen keskiössä ovat siskokset Mia ja Lilia, jotka ovat toistensa vastakohtia ainakin mitä tulee harkitsevaisuuteen ja elämäntyyliin. Siinä missä Mia on vakaa ja harkitsevainen, on Lilia impulsiivinen heittäytyjäluonne. Vaikka yhteentörmäyksiltä ei aina voi välttyä, isoäidin talossa jokainen saa olla oma itsensä. Omanlaisiaan persoonia ovat myös siskosten äiti sekä heidän serkkunsa, jotka niin ikään saapuvat isoäidin taloon kesäksi.

Pidin tässä kirjassa välillä pilkahtelevasta huumorista, joka on toisaalta kuivan asiallista, mutta ehkä juuri siksi hersyvän hauskaa. Huumori rakentuu tilannekomiikan ympärille, mutta myös iskevässä dialogissa on jotakin huvittavaa. Pidän nasevasta sanankäytöstä, jota tässä kirjassa kyllä on.

Yksi hienoinen pettymyksen aihe minulle oli se, että tämä teos olisi voinut sijoittua periaatteessa ihan mihin tahansa. Ukrainalaisuus ei siis nouse siitä mitenkään erityisesti esiin, ja itse olisin mielelläni kurkistanut enemmänkin heidän kulttuuriinsa. Toisaalta jotkut lukupiiriläisistä pitivät juuri siitä universaaliudesta, että tällainen talo ja tällainen suku voisi olla missä tahansa.

Lukupiirien vetäjille vinkkinä: piirin keskustelun kannalta tämä oli ainakin meillä kaikin puolin otollinen kirja, sillä tästä kehkeytyi meillä vilkasta keskustelua.

Lukupiirikirja: Elämän evakkona

Eeva Kilpi: Elämän evakkona

WSOY 1983

kansi: Pekka Loiri

Lukupiirimme palasi kesätauoltaan parisen viikkoa sitten. Valitsin meille ensimmäiseksi kirjaksi Eeva Kilven romaanin Elämän evakkona, sillä useampi lukupiiriläinen oli toivonut käsiteltäväksi juuri hänen kirjaansa. Itse olen aiemmin lukenut Kilveltä vain yhden kirjan, Elämä edestakaisin, josta muistan pitäneeni. Pidin tästäkin, ja niin pitivät piiriläisetkin. Keskusteluun toi lisää sävyä se, että joillekin Kilven tuotanto oli hyvinkin tuttu ja ikisuosikkeja täynnä.

Elämän evakkona kertoo tiiviisti vanhasta avioparista, Taunosta ja Hilmasta, sekä heidän viidestä tyttärestään perheineen. Keskeisenä hahmona nähdään myös Taunon sisar ja muistoissa elää vahvasti myös jo edesmennyt äitmuori. Yksi kirjan keskeisistä teemoista onkin ihmissuhteiden kuvaus. Suvun yhteys toisiinsa on vahva ja se on kuvattu hyvin inhimillisesti. Perheenjäsenten välillä löytyi ymmärrystä, mutta myös periaatteita. Kukaan ei voi alati miellyttää toista, mutta veri on vettä sakeampaa.

Ihmissuhdekuvauksessa on mielestäni erotettavissa useita eri kulmia: avioparin suhde toisiinsa, tyttäret suhteessa äitiinsä, tyttäret suhteessa isäänsä, tyttärien keskinäiset suhteet ja Taunon Ieva-sisaren yhteys muuhun sukuun. Nämä olivat tosi mielenkiintoisia, erityisesti tytärten erilainen suhtautuminen vanhempiinsa.

Muita vahvoja teemoja, jotka myös ovat Kilven tuotannolle leimallisia, ovat kotiseutu ja karjalaisuus. Tauno ja Hilma ovat Karjalan evakkoja, samoin heidän kolme vanhinta tytärtään. Koti Hiitolassa on edelleen vahvasti läsnä, menetettynä mutta kuitenkin aina sydämessä, kuten varmasti kaikilla juuriltaan reväistyillä on. Nuorimmat, sotien jälkeen syntyneet tyttäret, eivät aina oikein ymmärrä heitä, vaan kokevat jäävänsä ulkopuolisiksi.

Tykkäsin tosi paljon Kilven tavasta kirjoittaa. Minulta kesti hetken päästä kerrontaan kiinni, mutta sitten jotenkin upposin tekstin poljentoon ja tempauduin mukaan. Pidin hänen huumoristaan, joka pilkahtelee arjen tilanteissa ja monesti nimen omaan lempeänä ja leikkisänä kiusoitteluna tai ymmärtävänä luonnekuvauksena. Teksti on vivahteikasta ja murteen ryydittämää, mutta itselle vieraasta murteesta huolimatta kuitenkin luontevaa luettavaa. Olen nyt vaan kerta kaikkiaan ihastuksissani Eeva Kilvestä. Jossain vaiheessa ajattelin lukea häneltä muutakin.

Ökyrikkaat aasialaiset

Kevin Kwan: Ökyrikkaat aasialaiset

16h 41 min., Otavan äänikirja 2019

alkup. Crazy Rich Asians, 2013

suom. Jaana Iso-Markku

lukija: Maija Lang

Kirjaston Ellibsistä alkaa löytyä yhä vähemmän ja vähemmän suoralta kädeltä kiinnostavia äänikirjoja, joten otan joskus jotain kuunteluun vähän laimeammankin mielenkiinnon saattelemana. Ökyrikkaat aasialaiset on kirja, jota kohtaan minulla oli yllättävänkin voimakkaita ennakkoasenteita, mutta lopulta kuuntelukokemus oli ihan hyvä. Kirja viihdytti minua hioessani ja maalatessani ruokapöydän tuoleja ja työ sujui joutuisaan.

Ökyrikkaat aasialaiset kertoo aasialaistaustaisesta ja Amerikassa asuvasta Rachel Chusta, joka on jo pari vuotta seurustellut niin ikään aasialaiset sukujuuret omaavan Nick Youngin kanssa. Nickin ystävän häät Singaporessa lähestyvät ja Nick pyytää Rachelia lähtemään mukaansa. Samalla reissulla Rachel pääsisi tutustumaan Nickin perheeseen ja he voisivat matkustella kahdestaan myös muualla Aasiassa. Rachelilla ei ole aavistustakaan mitä odottaa Nickin perheeltä, mutta ainakaan hän ei osannut odottaa miesystävänsä perheen olevan ökyrikasta ja tarkasti suvun perinteitä vaalivaa sukua, joille tärkeintä on hyvä julkisivu.

Teoksen alkuperäinen nimi Hullut rikkaat aasialaiset kiteyttää tästä kirjasta mielestäni kaiken olennaisen. Youngin ja muiden raharikkaiden elämäntapa on pöyristyttävä: on yksityiskoneita, suureellisia monen ruokalajin päivällisiä ja vain yhtä käyttökertaa varten ostettuja asukokonaisuuksia. Timantteja ostellaan taskurahalla ja kulutetaan aikaa turhanpäiväisyyksiin. Olenkin nähnyt kirjaa arvosteltavan mm. siitä, että sen arvomaailma ei kohtaa oman arvomaailman kanssa. No, ei tämä minunkaan arvomaailmaani vastaa. Kuvittelin mielessäni yksityiskoneiden ympäristökuormitusta, aterioiden ruokahävikkiä ja mm. Nickin Astrid-serkun ostokäyttäytymistä lievän pahoinvoinnin vallassa. Mutta yhtä kaikki tämä kirja on myös huvittava.

Ökyrikkaat aasialaiset yllätti minut olemalla absurdin humoristinen. Teos on viihdyttävä ja hahmoista löytyi särmääkin, mutta välillä teos tuntui hieman pitkänsitkeältä. Ei oikein huvittanut kuunnella miten Rachelia kerta toisensa jälkeen hienovaraisesti nöyryytettiin, vaikka teoksessa muuten olikin humoristisiakin kohtauksia. Teos oli kuitenkin varsin kiinnostava katsaus pieneen maahan nimeltä Singapore, paikkaan jota rikkaat kiinalaiset suosivat. Mannerkiinalaiset eivät ole Singaporen kiinalaisten silmissä kuin maan tomua.

Tälle teokselle on ilmestynyt tietääkseni myös ainakin yksi jatko-osa (suomeksi vasta tulossa), mutta en aio ottaa sitä lukulistalleni. Kerta annos tätä aihepiiriä riitti. Saavutan tällä kirjalla Singaporen Seinäjoen kirjaston lukuhaasteessa.

♠♠♠

Lopotti

Tommi Kinnunen: Lopotti

364 s., WSOY 2016

 

Tommi Kinnusen Lopotti on yksi niistä kirjoista, joiden vuoksi olen rikkonut itselleni asettamaani varauskieltoa, sillä minun oli vain pakko päästä tähän käsiksi niin pian kuin mahdollista. Lopotti kertoo Neljäntienristeyksestä tutuista hahmoista, etupäässä Helenasta ja hänen veljenpojastaan Tuomaksesta.

 

Helena on 9-vuotias, kun hänet lähetetään sokeainkouluun Helsinkiin. Tuolloin eletään 1950-lukua. Vähitellen juuriltaan temmattu tyttö oppii tuntemaan Helsingin kuin kotikylänsä kaukana pohjoisessa, mutta ikävättä uudelleen juurtuminen ei tapahdu. Helsingissä Helena kuitenkin opiskelee ja saa ammatin ja työtä sekä tutustuu hierojaksi opiskelevaan Kariin. Vuosikymmeniä myöhemmin Helenan veljenpoika Tuomas muuttaa etelään opiskelemaan, vaikka suku olisi toivonut hänen jäävän lähemmäs kotiseutuaan. Tuomaksella on kuitenkin salaisuuksia, joita hän ei halua perheelleen paljastaa. Samalla hän haluaa täyttää perheensä odotukset. Etelässä Tuomas tutustuu paremmin tätiinsä, jonka kanssa hänellä on yllättävänkin paljon samaa.

 

Helena ja Tuomas ovat kumpikin omalla tavallaan sivullisia - Helena on erotettu perheestään jo tyttönä, Tuomas taas on perheen kuopuslapsena aina jotenkin irrallinen, jota ennen on jo moni yhteinen muisto syntynyt. Helenasta on kuitenkin kasvanut sitkeä nainen, joka kieltäytyy elämästä sääliteltävän sokean elämää. Minuun Helena teki vaikutuksen, mutta välillä minua todella suretti kotiseudulleen vierailemaan palanneen Helenan irrallisuus ja se, miten hänet oli ikään kuin pyyhitty sieltä pois. Tuomas puolestaan lähti omasta halustaan, mutta muuttokaan ei tuntunut tuovan hänen elämäänsä sellaista muutosta, jota hän olisi kaivannut. Tuomaksen ja Helenan näkökulmasta kuvataan myös Lahjaa, Helenan äitiä ja Tuomaksen isoäitiä. Siinä missä Neljäntienristeys jättää Lahjasta hieman kalsean kuvan, Lopotti esittelee hänestä lopulta pehmeämmän puolen. Nyt Lahjaakin on jotenkin helpompi ymmärtää.

 

Hämmästelin Lopotissa toistuvasti sitä, miten hyvin Kinnunen on onnistunut kuvaamaan Helenan maailmaa. Voisi ajatella, että näkevän on kovin vaikea kuvata uskottavasti sokean maailmaa, mutta mielestäni Kinnunen onnistuu siinä hyvin. Jotenkin se miten Kinnunen kuvaa Helenan tapoja hahmottaa ympäristöään, on hyvin vaikuttava. Välillä se pimeys ja avuttomuuskin tuntuivat tulevan niin aistittaviksi, että minua miltei ahdisti. Juuri siksi Helena tekikin minuun vaikutuksen, sillä hän onnistui pysymään itsevarmana ja reippaana kaikesta huolimatta. Vaikka Helenasta pidinkin, oli ahdistavuudesta välillä helpottavaa palata Tuomaksen pariin, vaikka nuorella miehellä olikin omat kipupisteensä.

 

Minulle Lopotti oli huikea lukukokemus, jonka kaksi kertojanääntä luovat hyvin toisiaan täydentävän kokonaisuuden. Kyse ei ole pelkästään siitä, miten kaksi eri kertojaa kokevat sukulaisensa ja kuvaavat heitä, vaan myös siitä, miten eri tavalla he maailman kokevat: Helena huomioi maailmaa tunto-, haju- ja kuuloaistinsa avulla, Tuomas taas näkee ympärillään häikäiseviä asioita. Ero kahden maailman, pimeyteen suljetun ja näkevän, välillä oli todellakin välillä häikäisevä, ikään kuin olisi astunut valoistasta pimeään huoneeseen tai yhtäkkiä napsauttanut valot keskelle pimeyttä. Mielenkiintoista tässä on myös se, miten Tuomas huomaa kuinka paljon merkitystä on sanoilla, joilla kuvata kaikkea aistittua.

 

Neljäntienristeyksen jälkeen Kinnunen asetti itselleen riman niin korkealle, että minua epäilytti pystyykö hän ylittämään sen. Nyt mietin, miksi epäilin, sillä kyllä hän onnistuu ja vieläpä kirkkaasti. Suosittelen!

 

♠♠♠♠♠

Mustikkasoppa

Katariina Romppainen: Mustikkasoppa

178 s., Karisto 2011

 

Harrastan nykyään ihan liian harvoin "kirjastoshoppailua" eli sitä, että menisin vain etsimään lainattavaa ilman sen tarkempia suunnitelmia. Nyt kuitenkin päätin tehdä niin - olenhan varauslakossa - ja eteeni osui teos, jonka kannen muistan kyllä aiemmin nähneeni, mutta en ole aiemmin kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Nyt otin teoksen käteeni suositushyllystä ja tarina vaikutti heti mielenkiintoiselta sekoitukselta ihmissuhdekuvioita sukulaisuudesta ystävyyteen ja parisuhteeseen, vastuun ottamista, huumoria ja elämässä etenemistä. Ja Mustikkasoppa todella oli mukaansatempaava romaani, joka tosiaan piti sisällään kaikkea sitä mitä odotinkin.

 

Sini-Marja on 29-vuotias opiskelija, joka on jämähtänyt graduvaiheeseen. Työ ei etene ja työpaikalla ja baareissa viihtyy paljon paremmin kuin gradun parissa. Sini-Marjan eli Mustikan miessuhteetkin ovat jääneet junnaamaan paikoilleen, eikä mistään kehkeydy lyhyttä suhteenpoikasta enempää. Mustikka tulee usein verratuksi sisareensa, joka on uusperheen äiti ja kaikin puolin aikaansaapa ihminen. Perhe asettaa Mustikalle omat odotuksensa ja luo hänestä mielikuvia, jotka eivät pidä paikkaansa. Vaan lopulta keitettyään aikamoisen ihmissuhdesopan Mustikka yllättää kaikki, jopa itsensä.

 

Tämän kirjan hahmoista pidin eniten dementoituneesta Rauha-mummusta, joka osoittautuu yllättävän tarkkanäköiseksi sairaudestaan huolimatta. Rauha laukoo valikoituja totuuksia ja hän taitaa olla perheestä ainoa, joka kannustaa Mustikkaa missään asiassa. Pidin myös Mustikasta, joka ei antanut välillä jopa raivostuttavan ärsyttäviksi osoittautuvien perheenjäsentensä lannistaa itseään, vaan teki kuten itsestä tuntuu hyvältä. Mustikan sisko Suvi-Tuuli sen sijaan onkin ihan toinen juttu, ja ihan oikein on, että joku joskus hänetkin palauttaa maanpinnalle!

 

En ollut aikaisemmin tutustunut Katariina Romppaisen teoksiin, mutta Mustikkasopan perusteella tykästyin hänen tapaansa kirjoittaa. Teksti on sujuvaa, osin nasevaakin, ja siinä on hyvää huumoria. Tämän teoksen parissa on helppo viihtyä, etenkin kun Mustikkakin löytää elämälleen suunnan ja astuu askeleen eteenpäin, eikä jää harhailemaan päättömästi. Juoni oli ehkä hieman ennalta-arvattava joiltakin osin, mutta se ei paljoa haitannut: kyllähän tällaisen viihdyttävän kirjan pitääkin päättyä hyvin. Kyllä vain kirjastoshoppailu taas kannatti!

 

♠♠♠♠½

Risto Räppääjä ja Sevillan saituri

Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja Sevillan saituri

kuvitus: Christel Rönns

108 s., Tammi 2014

 

Kuten olen jo aiemmin Risto Räppääjästä kirjoittaessani todennut, ei kyseinen kirjasarja ole oikein koskaan ollut minun juttuni. Olen kuitenkin tämän lukuvuoden ajan lukukerhon vetäjänä ja siellä valitsimme jatkokirjaksi Risto Räppääjä ja Sevillan saituri -uutuusteoksen, jota luin aina vähän matkaa kerrallaan lapsille ääneen. Heitä tämä kirja hauskuutti kovasti ja samalla huomasin itsekin, että onhan tämä nyt aika hauska kirja ja hahmot aika hulvattomia stereotyyppisyydessään. Kokemus oli herättelevä!

 

Kirjan tapahtumat saavat alkunsa, kun Räppääjien kaukaiselta sukulaiselta, Ernesti Ohraselta, tulee kirje, jossa hän kertoo olevansa vakavasti sairas ja perillisiä vailla. Hän aikoo matkustaa Sevillasta Suomeen katsomaan, josko Risto olisi sopiva perijä. Rauha ja Elvi puunaavat ja kouluttavat Riston esittelykuntoon, mutta tapaaminen menee hieman mönkään. Käy ilmi, että Ernestin palvelijalla, Arnold Rätvänällä, ei ole puhtaat jauhot pussissaan. Pian Risto ja hänen paras ystävänsä Nelli ovat keskellä vauhdikasta salajuonta, johon puuttuvat pian myös Rauha, Elvi ja Lennart Lindberg-parka.

 

Pidin tätä teosta todella nokkelana ja hauskana, siinä on vauhdikkaita juonenkäänteitä ja sopivasti jännitystä sekä arvoitus ratkaistavanaan. Risto ei edelleenkään ole suosikkihahmojani, mutta siitä huolimatta tarina vei myös minut mennessään. Teoksen dialogi on mielestäni onnistunutta, tosin välillä ääneen lukiessa sitä tuntui olevan hieman liikaa ja olisin kaivannut enemmän ihan oikeaa kerrontaa. Dialogin avulla hahmoihin tulee kyllä syvyyttä ja heidän oma luonteensa kuvastuu repliikkien kautta, mikä on positiivinen asia. Kokonaisuutena tämä kirja oli oikein toimiva ja lasten mielestä muun muassa "hauska", "hyvä" ja "vauhdikas". Olen samaa mieltä.

 

♠♠♠♠