Shell's Angles ja Kalajoen hiekat

Jyri Paretskoi: Shell's Angles ja Kalajoen hiekat

413 s., Karisto 2014

 

Kirjoitin aiemmin tällä viikolla Jyri Paretskoin esikoisteoksesta Shell's Angles. Ihastuin teokseen niin paljon, että heti tekstin kirjoitettuani iski kauhea hinku päästä lukemaan seuraavaa osaa, joka onneksi odottelikin jo kotona. Shell's Angles ja Kalajoen hiekat on - mikäli mahdollista - vieläkin parempi kuin edeltäjänsä, joka jo ansaitsi minulta täydet pisteet. Nyt jonotan kirjastosta sarjan kolmatta osaa, enkä malttaisi millään odottaa!

 

Poikien kesäloma on lopuillaan ja kouluun pitäisi palata viikon kuluttua. Kolmikon kesä kului lähinnä kotikulmilla, mutta vielä olisi aikaa lähteä kauemmaskin seikkailemaan, onhan heillä mopot. Syyn lähteä he saavat, kun Rudi vihdoin rohkaistuu puhumaan ihastukselleen Hannalle ja saa kuulla, että tyttö lähtee nyt kesätöidensä päätyttyä Kalajoelle. Rudi ylipuhuu Hanen ja Samun mukaansa, ja niin saa alkunsa mahtava roadtrip kaikkine kommelluksineen ja käytännönpiloineen.

 

Tässä teoksessa keskeisimmäksi hahmoksi nousee "rakkauden riuduttama" Rudi, jolla on tapana höpöttää outoja ja muutenkin häslätä koko ajan jotakin. Tiiviisti mukana kulkee kuitenkin myös kaveri Hane ja Samu, sillä poikien ystävyys on kestävää laatua ja ystäviä pitää tukea, vaikka heillä olisi kuinka pähkähullu idea mielessään. Matkallaan kohti Kalajokea pojat kuvaavat videoita, joilla heidän on määrä saada monta peukutusta netissä ja voittaa karkkipussi opettajalta koulun alettua. Videot perustuvat pääasiassa Rudin yllyttämiseen ja niinpä pojat tekevät kaikenlaista yllytyshullua. Erityisen hauskaksi kokonaisuudeksi jäi mieleeni Rudin tyylikkääseen ilmalentoon päätynyt seikkailu lehmälaitumella.

 

Mielestäni Paretskoi osaa todellakin asettua nuoren pojan asemaan ja ajatusmaailmaan. Hän kirjoittaa reipasta nuorisokieltä ja kirjoittaa niistä asioista, joita teini-ikäiset pojat oletettavasti oikeastikin puhuvat: tytöistä ja tisseistä - niin ja mopoista tietysti myös. Rudi, Hane ja Samu ovat jotenkin niin vilpittömän aidon oloisia poikia, että ei heidän seurastaan voi olla pitämättä. Dialogi on hyvin eläväistä ja hauskaa, kuten aikaisemmassakin osassa. Tämän Shell's Angles ja Kalajoen hiekat luettuani olen entistäkin iloisempi siitä, että vihdoin tutustuin tähän sarjaan.

 

♠♠♠♠♠

Tyttö elää kesäänsä

Tuija Lehtinen: Tyttö elää kesäänsä

267 s., Otava 2014

kansi: Linda Yolanda/iStock

Tuija Lehtinen on aina ollut minulle sellainen kirjailija, jonka teoksista olen jollakin tavalla aina pitänyt, vaikka olisinkin niistä löytänyt ties mitä nokan koputtamista. Viimeisimmästä sarjasta, Rebekasta, löysin paljonkin sanomista, joten suhtauduin hieman jännityksellä tämän uutuusteoksen Tyttö elää kesäänsä lukemiseen. Tämä teos kuitenkin yllätti positiivisesti, sillä minä todella pidin tästä kirjasta hyvin sinisilmäisesti ja ilman kritiikin häivää. Nyt tulee mieleen asia jos toinenkin, josta tekee mieli mainaista. Mutta lukiessa ja heti lukemisen jälkeen päällimmäinen fiilis oli: m a h t a v a a !

Teoksen päähenkilö on 17-vuotias Julia, joka päättää jättää tylsän elämänsä taakseen ja lähteä katselemaan maailmaa. Pitkin Suomea seikkaileva tyttö esiintyy milloin milläkin nimellä, sillä kaikkein vähiten hän haluaa saada ketään jäljilleen. Kesän aikana hän joutuu mummovahdiksi, päätyy kommuuniin ja löytää lopulta omat vahvuutensa. Matkalla hän kohtaa mitä erilaisimpia persoonia ja kuvioissa on aina joku poika, ei tosin välttämättä romanttisessa mielessä. Mutta kyllä tästä kirjasta silti löytyy myös muutakin kuin kaveruutta.

Tietyllä tavalla Julian seikkailut ja perheasetelma tuntuvat uskomattomilta: voiko olla. Mutta oikeasti who cares, minä ainakin nautin tämän kirjan lukemisesta täysin siemauksin, sillä päähenkilö on sangen supliikki nuori nainen. Julia-Maila-Anni-tiesmiltä löytyy kyllä aina taito luovia tilanteessa kuin tilanteessa ja yleensä vieläpä selvitä parhain päin, mikä kyllä on Lehtisen hahmoille melko tyypillistä. Julia oli oikein mukava hahmo, sellainen mukaansatempaava ja hauskakin.

Lehtisen teksti oli hyvin sujuvaa ja nokkelaakin, dialogia oli ilo seurata ja useammin kuin kerran erilaiset sanavalinnat nostivat virneen naamalle. Pidin myös siitä, että nyt Lehtinen suuntaa teoksensa selkeästi enemmänkin nuorille aikuisille, mille osastolle kirja onkin kirjastossa sijoitettu. Tämä mahdollistaa sen, että teokseen voi sijoittaa ehkä hieman rohkeampia käänteitä.

Olisin voinut viihtyä Julian parissa vielä pidempäänkin. Koko hahmokavalkadi oli hyvin mieleenpainuva, mutta etenkin pidin myös Sessestä ja Morasta, joissa oli aika monta särmää. Olisi kiva kuulla millaiseksi Julian elämä vielä kääntyy, joten toivon todella, että Julia pääsisi vielä edes sivuosaan Lehtisen tulevassa tuotannossa!

♠♠♠♠½

Jäämeri, jäähyväiset ja minä

Rannela, Terhi: Jäämeri, jäähyväiset ja minä
216 s., Otava 2010

Valikoin Rannelan teoksen kirjaston hyllystä, koska olen lukenut trilogian aiemmat osat ja pitänytkin etenkin ensimmäisestä osasta. Jostakin syystä X olen tämän unohtanut, enkä voi sietää sitä, että jokin sarja jää "kesken", jolloin en saa tietää mitä sitten lopulta tapahtui.

Jäämeri, jäähyväiset ja minä kertoo 17-vuotiaasta Ilarista, joka lähtee roadtrip-matkalle Lappiin ja Norjaan. Matkaseurana on Valtteri-veli sekä ystävä Mira tyttöystävänsä Kertun kanssa. Trilogian ensimmäinen osa etenee Kertun ja toinen Miran näkökulmasta.

Roadtripin tarkoitus on mennä tapaamaan Ilarin netti-ihastusta Hetaa. Matkalla on myös muita tarkoituksia: silittää poroa, kalastaa Jäämerellä ja nähdä maailmaa. Matkaan lähdetään Tampereelta, Valtteri ajaa ja toimii myös Ilarin avustajana, sillä hän on pyörätuolissa. Kilpisjärveltä mukaan otetaan myös Heta. Matka ei ole pelkkää auvoista lomanviettoa, vaan mukaan mahtuu riitoja, rahapulaa ja autostakin puhkeaa rengas. Lisäksi kyydissä on myös yksi salaisuus..

Rannela kirjoittaa eloistasti ja kirjan painosasu on hyvä. Pidän kovasti siitä, että teokseen on liitetty kartta, sisällysluettelo ja soundtrack. Ne tekevät kirjasta erilaisen ja mieleenpainuvamman. Myös tarinan henkilöt ovat omaa luokkaansa, en esimerkiksi tiedä tai muista ketään muuta kirjailijaa, joka olisi kirjoittanut pyörätuolissa istuvasta nuoresta. Seksuaalinen suuntautuminen (Kertun ja Miran lesbous) sen sijaan ei ole niin uutta, mutta hän tuo sen esiin painottamatta sitä liikaa, mikä on hyvä asia. Juoni etenee joutuistasti, mutta kuitenkin kaikki tarinan kannalta oleellinen on mukana.

Kirjan nimeä en täysin ymmärrä. Kukaanhan ei loppujen lopuksi jätä jäähyväisiä eikä minulle oikein tule edes sellaista tunnetta, että joku tekisi niin. Ehkä jotain pientä kaihoa on havaittavissa, mutta ei kuitenkaan lopullisia jäähyväisiä ole ilmassa.

♠♠♠