Mustarastas

Inka Nousiainen: Mustarastas

149 s., WSOY 2019

kansi: Martti Ruokonen

 

Inka Nousiaisen kirjoittama Mustarastas perustuu näyttelijä Eeva Soivion monologiin Mustarastas - eli kadonnut veli. Monologi ja sitä myöten myös siihen perustuva kirja käsittelee Soivion kohtaamaa suurta tragediaa. Soivio oli 13-vuotias, kun hänen 17-vuotias isoveljensä Juha katosi risteilyalukselta. Mustarastas kuvaa perheen tuntoja järkytyksestä  toivoon, kaipuusta ja menetyksestä ja menetyksen hyväksymisestä, parantumisesta.

 

Inka Nousiainen on kirjoittanut todella herkkävireisen kirjan, joka käy sydämeen. Teos ei kuvaile suuria tunteita dramaattisin sanoin, mutta ne kytevät ihmisten eleissä ja ajatuksissa tukahduttavina ja tuskallisina. Voiko olla mitään pahempaa kuin epätietoisuus, joka ei pääty? Kaikki ne loputtomat kysymykset siitä, mitä oikein on tapahtunut, kiertävät kehää vailla vastauksia. Miten pystyy koskaan hyväksymään sen, että vastauksia niihin kipeisiin kysymyksiin ei koskaan saada?

 

Mustarastas on kirja, joka pitää itse kokea. On vaikea kuvata kaikkia niitä ajatuksia, joita lukiessa risteili pään sisällä. Vaikka kyseessä onkin romaani ja se suo kirjoittajalle vapauksia, on tämä silti mielestäni todella yhdenmukainen Soivion todellisen tarinan kanssa. Luin esimerkiksi Ylen artikkelia, jossa Eeva Soivio kertoo asioista juuri  samalla tavalla kuin Nousiainen on myöhemmin tähän romaaniin kirjannut. Tämä yhdenmukaisuus tekee kirjasta vielä koskettavamman. Tämän ohuen kirjan lukeminen ja sulattelu vaatii aikaa.

Nainen hytissä 10

Ruth Ware: Nainen hytissä 10

11 h 21 min., Otavan äänikirja 2018

alkup. The Woman in Cabin 10, 2016

suom. Terhi Kuusisto 

lukija: Mervi Takatalo

 

Olen pienen ajan sisällä kuunnellut Ruth Waren kirjoista kolme. Pidin kovasti niistä uusimmasta Rouva Westaway on kuollut ja vielä enemmän pidin Valhepelistä. Nainen hytissä 10 on minulle ensimmäinen hienoinen pettymys Waren suhteen. Tietysti kahden hyvän kirjan jälkeen saman kirjailijan muihin teoksiin alkaa ladata enemmän odotuksia, mutta ei kyse ole pelkästään siitä. Tämän kirjan tapahtumat lähtivät mielestäni kovin hitaasti liikkeelle ja juoni tuntui muutenkin hieman kiertävän kehää. Jännittäviäkin kohtia kyllä oli, mutta jokin terä tästä puuttui.

 

Kolmekymppinen Lo työskentelee matkailulehdessä ja saa lopulta odottamansa tilaisuuden, kun loistokas luksusristeilijä lähtee neitsytmatkalleen mukanaan joukko silmäätekeviä sekä toimittajan rooliin astunut Lo. Ennen kuin matka on kunnolla alkanutkaan, levottomasti nukkunut Lo herää keskellä yötä. Naapurihytistä kuuluneet äänet saavat hänet säntäämään parvekkeelle. Hän ehtii nähdä meren syvyyksiin katoavan käden ja naapurihytin verisen parvekkeenkaiteen. Säikähtänyt Lo hälyttää vartijan paikalle, mutta kukaan muu ei ole huomannut mitään eikä kukaan matkustajista ole kadonnut. Lo tuntee olevansa ansassa keskellä merta. Onko Lon mielenterveys alkanut horjua vai todistiko hän todella murhaa?

 

Juoniasetelma tässä teoksessa on hyvä: suljetussa paikassa tapahtuu rikos, johon syyllisen täytyy olla joku paikalla olijoista. Jännitys ei kuitenkaan mielestäni ota tiivistyäkseen kunnolla eikä juonikaan tunnu lopulta pysyvän kunnolla kasassa. Se leviää vähän joka suuntaan niin, että tapahtumat ja miljöö eivät muodosta todellista jännitystä. Täytyy myös sanoa, että mielestäni Mervi Takatalo oli lukijana hieman lattea, mikä varmasti vaikuttaa kokemukseeni tästä kirjasta.

 

♠♠♠

Risteily

Mats Strandberg: Risteily

517 s., Like 2016

alkup. Färjan, 2015

suom. Stella Vuoma

kansi: Kim Petersen

 

En yleensä juurikaan lue kauhukirjallisuutta, mutta nyt jostain syystä Mats Strandbergin Risteily herätti huomioni. Teoksen perusajatus tuntui kiinnostavalta: laivalla kehkeytyy ennennäkemätön katastrofi, jonka mittasuhteet osoittautuvat hyvin laajaksi, avun saaminen on vaikeaa ja pakoon ei pääse. Strandbergin teoksella on monia ansioita, mutta minua tämä ei kuitenkaan onnistunut erityisesti kauhistuttamaan. Nokkelasti hän on kuitenkin kehitellyt juonen ja loppuratkaisu on hyvin yllättävä, mutta jotenkin sellainen todellinen kauhun tuntu puuttui.

 

Baltic Charisma on varustamonsa entinen tähtialus, joka on vuosien kuluessa jäänyt uusien alusten varjoon. Kuitenkin matkustajia edelleen riittää ja niin on nytkin, kun tulevasta katastrofista autuaan tietämättömät ihmiset odottavat laivaan astumista: joillekin kyse on toiveikkaasta retkestä, joku taas haluaa vain hetkeksi pakoon arkitodellisuuttaan, toiset puolestaan haluavat viettää yhteistä aikaa perheensä kanssa. Pian kaikilla erilaisista taustoista tulevilla risteilymatkustajilla on paljon enemmän yhteistä kuin kukaan osasi odottaa. Kauhu täyttää mielet ja kuolemanpelko jyskyttää ajatuksissa. Laivaan on astunut myös nainen ja tämän poika, jotka molemmat tuntuvat muihin matkustajiin verrattuna hyvin erilaisilta, ehkä hieman pahaenteisiltäkin. Ennen kuin pojan äiti huomaakaan, katastrofi on jo saanut alkunsa.

 

Risteily on moniääninen romaani, jossa ääneen pääsee useita risteilymatkustajia ja laivan työntekijöitä. Kerrontaratkaisun ansiosta lukijalle syntyy laaja kokonaiskuva kaikesta mitä laivalla tapahtuu. Vähitellen paljastuu miten katastrofi etenee, miten joku välttää täpärästi sen tielle astumisen ja miten joku toinen taas joutuu sen pyörteisiin aivan sattumalta. Strandbergin hahmot tuntuvat jotenkin helposti lähestyttäviltä ja ehkä samaistuttaviltakin, sillä heistä kukin kaipaa milloin rehellisyyttä, muutosta parempaan, rakkautta, seikkailua tai edes hetken unohdusta. Sen on kai tarkoitus tehdä heidän kohtaloistaan tai laivalla riehuvasta katastrofista entistä ravistelevampi, tavallaan herättää lukijan empatiat ja sympatiat ja kauhistuttaa lukijaa sitä kautta. Minun mielestäni siinä ei kuitenkaan oikein onnistuttu.

 

Risteily on kirjoitettu sujuvalla kielellä, mikä tekee lukemisesta oikeinkin nautittavaa (kiitos myös suomentajalle), mutta pelkkä sujuvuus tai juoni-idean kekseliäisyys ei riitä. Miljöökin on loistavasti valittu, sillä risteilyissä ja risteilyaluksissa on monille tuttuja juttuja ja monella on selkeä käsitys siitä millaisia risteilyalukset tuppaavat olemaan sisältä. Itselleni ainakin tuli selkeitä mielikuvia autokannen alle jäävistä hyteistä, jollaisessa olen joskus itsekin yöni laivalla viettänyt, samoin taxfree ja buffet ovat tuttuja juttuja. Kaikesta tästä tuttuudesta huolimatta mielestäni tämä teos osoittautuu jotenkin ehkä hieman liian yliluonnolliseksi tai epäuskottavaksi. Minua laivalla riehunut katastrofi ei kauhistuttanut, lähinnä vain seurasin mielenkiinnolla mitä seuraavaksi tapahtuu. En oikestaan kokenut edes suurempaa jännitystä tätä lukiessani. Loppuratkaisu on kuitenkin yllättävä ja siitä annan kiitosta, joskin minua jäi hieman vaivaamaan mitä seuraavaksi tapahtuu, sillä lopun uhkakuvat antavat lukijan mielikuvitukselle runsaasti tilaa. 

 

Kokonaisuutena oikeastaan pidin lukemastani enkä ajattele aikani menneen hukkaan, vaikka en kauhunväreitä saanutkaan. Kuitenkin ehkä hieman peräänkuulutan sitä, että jos kyse on kauhukirjallisuudesta, niin kyllä minä sitten todella odotan ihoni nousevan edes kerran kananlihalle. Nyt niin ei käynyt.

♠♠♠½