Häivähdys purppuraa

Alice Walker: Häivähdys purppuraa

WSOY 2021, 1. suomenkielinen painos 1986

alkup. The Color Purple, 1982

suomentanut Kersti Juva

 

Alice Walkerin klassikon asemaan noussut teos Häivähdys purppuraa yllätti minut. Kiinnostuin tästä, kun näin alkuvuonna trailerin tuoreesta elokuvaversiosta, mutta en silti osannut odottaa mitään tällaista. Kirjeiden muotoon kirjoitettu ja pitkälti hyvin puhekielinen teos hätkähdytti voimakkailla henkilöhahmoillaan ja sivuilta ulos puskevalla ajankuvallaan.

Häivähdys purppuraa sijoittuu pääasiassa Yhdysvaltain etelävaltioihin. Tarina alkaa 1930-luvun loppupuolelta, jolloin etelävaltioissa oli edelleen voimassa rotuerottelulait. Päähenkilö Celie on nuori tummaihoinen nainen, joka varttuu aikuiseksi rasismin ja riiston ilmapiirissä monin tavoin hyväksikäytettynä. Äitinsä kuoleman jälkeen Celie haluaa tehdä kaikkensa suojellakseen pikkusiskoaan Nettietä samanlaiselta kohtalolta.

 

Teoksen teemoissa pureudutaan rasismiin ja esille nousee myös taloudellinen eriarvoisuus, mutta minä koin tämän ennen kaikkea yhden naisen rohkeana kasvutarinana, jossa varsinaiset teemat jäävät jopa hieman taka-alalle.

Pidin Celien hahmosta paljon. Hänet on kuvattu uskottavasti, ja mielestäni tekstin keinoin tuota uskottavuutta on onnistuttu vahvistamaan hienosti, sillä Celien kirjeet ovat sanavalintoineen ja yhdyssanavirheineen juuri sellaisia kuin hänen taustastaan tulevalta kouluja käymättömältä ihmiseltä voisi olettaakin.

Häivähdys purppuraa on mielestäni kaunis nimi kirjalle. Tarinassakin on oma kaunis puolensa, kun Celie lopulta löytää sen verran rohkeutta, että uskaltaa nousta alistajiaan vastaan. Paljon hän kuitenkin joutuu kokemaan alistumista, kurjuutta ja epäoikeudenmukaisuutta ennen kuin pystyy nousemaan, mutta se nousu on sitten sitäkin uljaampi. Teoksessa on myös paljon rakkautta ja ilon pisarointia, mikä itse asiassa elokuvan trailerissa kiinnittikin huomioni.

Huckleberry Finnin seikkailut

Mark Twain: Huckleberry Finnin seikkailut

322 s., WSOY 1976, 12.p.

alkup. The Adventures of Huckleberry Finn 1884

suom. Yrjö Kivimies

Olen ensimmäistä kertaa elämässäni törmännyt pakkoluettamiseen koulussa. Kyllä me seiskalla luettiin Sacharin Paahde koulussa, mutta sitä ei tarvinnutkaan viedä kotiin. Ja toki aikaisemminkin on pitänyt kirjoja lukea, mutta niihin on aina annettu edes kaksi vaihtoehtoa, usein enemmänkin. Nyt korkeakoulussa meille on world literature -kurssilla annettu lista kirjoista, jotka luetaan. Ja tämä oli ensimmäisenä listalla.

Täytyy myöntää, että Huckleberry Finnin seikkailut oli monin verroin parempi kirja kuin odotin. Juuri tuo pakkoluettaminen oli yksi epäilyksen syy, mutta myös se ettei kirjastosta löytynyt tämän uudempaa painosta kyseisestä  teoksesta. Nyt luettani tämän ajattelen, että on oikeastaan aika surullista, että tällainen poikakirjallisuuden merkkiteos on jäänyt unholaan.

Huckleberry Finn on 13-14-vuotias poika, joka karkaa kotoaan ja naamioi oman murhansa. Poika päätyy kulkemaan lautalla pitkin Mississippiä seuranaan karannut orja Jim, jolla on alituisena pelkona kiinni jääminen ja takaisin joutuminen, tai jopa vielä pahempaa: myynti orjakauppiaille. Nämä kaksi ystävystyvät ja kokevat matkan varrella hurjia seikkailuja: lautta törmää höyryalukseen, seuraan lyöttäytyy huijareita, Jim saadaan kiinni ja Huckleberry pyrkii hänet vapauttamaan.

Minulla oli ehkä hieman vaikeuksia saada luotua silmieni eteen se miljöö, jossa Huck ja Jim liikkuvat. Minua välillä suorastaan värisytti ajatus leveästä joesta ja ties mistä kaikesta sen mukana ajelehtivasta. Luonnonvoimat jylläsivät ja piti liikkua yöllä, mikä oli minusta hieman karmivaa: säkkipimeydessähän voi tapahtua mitä tahansa. Luontoa pidin hyvin rehevänä kasvillisuuden puolesta, mutta en oikein siitäkään saanut selvää kuvaa. Talot sentään pystyin hahmottamaan. Miljöö toisaalta loi myös hyvin poikakirjallisuuteen sopivaa seikkailun ja jännityksen tuntua.

Vaikka tämä teos eteneekin verrattain sutjakkaasti, niin minua ärsyttivät jatkuvat vastoinkäymiset, jotka uhkasivat koko ajan tehdä kaiken turhaksi. Se toki nostatti jännitystä ja herätti tiedonjanon, mutta silti se oli turhauttavaa. Toisaalta ilman näitä jatkuvia vastoinkäymisiä tämä teos tuskin olisi ollut näin jännittävä.

Tässä teoksessa on mielestäni paljon enemmän tai vähemmän kätkettyjä viittauksia rasisminvastaisuudesta. Rasismiin suhtaudutaan hieman "ivallisesti" ja monin tapahtumien kautta pyritään osoittamaan, että orjakin on ihminen ja että pitäisi pyrkiä tasa-arvoisuuteen ihmisten kesken. Konkretisoituman näille kuvauksille antaa Jim. En tiedä kuinka moni yläkoululainen sen kykeneen sieltä hahmottamaan, lukevatko he tätä vain seikkailukertomuksena, mutta mielestäni se on yksi tämän teoksen tärkeimmistä sanomista ellei jopa tärkein.

Vaikka tämä teos olikin mielenkiintoinen ja siinä oli hyvä sanoma, niin nämä minua ärsyttäneet asiat ajavat ohi enkä kykene niitä pisteytyksessä täysin sivuuttamaan. Siksi:

♠♠♠½

Puhdas valkoinen

Terhi Rannela: Puhdas valkoinen

145 s., WSOY 2004

"Puhdas valkoinen" on nuortenkirjailija Terhi Rannelan esikoisteos, jolle on nyttemmin olemassa myös jatko-osa. En ole aikaisemmin lukenut tätä esikoisteosta tai sen jatko-osaa, joten nyt oli korkea aika aloittaa: Rannela on hyvä kirjoittamaan ja kuuluukin suosikkinuortenkirjailijoihini.

Tämä teos kertoo 14-vuotiaasta Reijasta, joka pääsee työharjoitteluun paikallislehteen. Tytön silmissä siintää ura toimittajana, joten hän paneutuu työhönsä innolla. Reijaa pyydetään tekemään juttu paikkakunnalla vallitsevasta muukalaisvihasta, mikä on päähenkilölle kasvun ja itsetutkiskelun paikka: onko hän niin suvaitsevainen kuin luulee olevansa? Juonessa kulkee mukana myös Reijan seurustelusuhde Tuukkaan, joten teos ei ole liian painottunut työhön ja kirjoittamiseen.

Tästä teoksesta mielestäni huomaa melko selkeästi, että kyseessä on esikoisteos. Jotenkin Rannelan teksti on vain uudemmissa teoksissa sujuvampaa ja kekseliäämpää, nyt hän takertuu ehkä enemmän kuvailuun ja teksti on osin kulmikasta. Päähenkilöstä on luotu ehkä hieman liiankin kunnollinen hahmo, joka panostaa jo täysillä tulevaisuuteen ja on jotenkin liian tönkkö. Tai en oikein osaa selittää sitä, mutta hahmo on vain jotenkin liian kiltti ja kunnollinen, perinteinen tietyllä tavalla. Ja se on asia, mikä ei minua kauheasti viehätä nykynuortenkirjoissa. Lisäksi tämä Reija on ollut jo kesätöissäkin, mikä pani minut miettimään: eihän se ole mahdollista, eikös kesätöihin pidä olla vähintään 15-vuotias? Onko kyseessä asiavirhe vai poikkeustapaus, mene ja tiedä, mutta se oli minua häiritsevä seikka.

Tässä teoksessa käsitelty muukalaisviha puhuttelee edelleen, liki kymmenen vuotta ilmestymisensä jälkeen, sillä asiahan on yhä melko kuuma peruna eri puolilla Suomea. Rannelan teos on tietyllä tavalla hyvin kasvattava ja opettava, se voi ohjata nuoria suvaitsevaisuuden suuntaan ja kohtaamaan omat epäluulonsa, kuten päähenkilökin tekee. Tässä on otettu erityisesti esille venäläistaustaiset maahanmuuttajat, joka on mielestäni hyvinkin ajankohtainen viime aikaisten huostaanottokohujen ja venäläisiin kohdistuneen epäluulon vuoksi. Edelleenkin valittevan moni (nuori) käyttää halventavaa ilmaisua venäläisistä ja ajattelee, että "saisivat painua sinne minne pippuri kasvaa", ja samalla vaalitaan sota-aikana syntynyttä vihaa ja katkeruutta. Siksi on hienoa, että Rannela käsittelee aihetta juurikin toimittajantyön kautta, koska siinä maahanmuuttaja Nadja pääsee ääneen. Lisäksi Rannela nostaa esille sen tosiseikan, että nykyvenäläiset eivät ole vastuussa edellisten sukupolvien teoista niin kuin ei suomalaisetkaan ole vastuussa meidän edellisten sukupolviemme teoista. Mielestäni Rannela on tarttunut aiheeseen rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mikä on hieno asia.

Myös kirjan nimi on mielestäni hyvä ja moniulotteinen tai -selitteinen. Sen voi ajatella tarkoittavan joko puhdasta valkoista paperia, joka odottaa tekstiä tai sitten teoksessa käsiteltyä ajatusta "puhtaasta suomalaisesta (valkoisesta) ihmisestä". Toisaalta nimi ei ole järin houkutteleva, ainakaan minun mielestäni, mutta aukeaa lukijalleen kuitenkin hyvin.

Aion kyllä lukea tämän jatko-osan varmasti melko piankin, sillä Reijan kasvu ihmisenä alkoi kiinnostaa.

♠♠♠½