Oksanen, Sofi: Kun kyyhkyset katosivat
361 s., LIKE 2012
Moni on odottanut innolla ja malttamattomuudella Sofi Oksasen uutukaisen Kun kyyhkyset katosivat ilmestymistä. Minäkin kävin sen jo hyvissä ajoin varaamassa kirjastosta ja sainkin sen sieltä ensimmäisenä käsiini. Vaikka Oksaselta on Puhdistuksen kaltaisen menestysteoksen jälkeen lupa odottaa paljon, suhtauduin maltillisesti tähän uutuuteen enkä oikeastaan kasannut sille minkäänlaisia odotuksia. Olen myös tarkoituksella jättänyt kaikki teosta koskevat lehtiarviot ja muut kirjoitukset lukematta. Hyvä niin, sillä olisin saattanut joutua pettymään: minusta tämä teos ei ollut yhtä kiinnostava ja käsinkosketeltava kuin Puhdistus, vaikkakin tämä on myös hyvin suunniteltu ja kirjoitettu romaani.
Kun kyyhkyset katosivat kertoo Viron lähimenneisyydestä 1940- ja 1960-luvuilla, aikana jolloin pieni maa joutui ensin saksalaisten miehityksen ("avustuksen") alle ja sittemmin Neuvostoliiton osaksi. Tuona aikana ihmiset tekivät valintoja vallitsevissa olosuhteissa ollen milloin kenenkäkin puolella, ja nuo valinnat saattoivat vaikuttaa ratkaisevasti heidän loppuelämiinsä. Osa oli rohkeasti Viron täyden itsenäisyyden kannalla ja liike harjoitti maanalaista toimintaa. Oksanen on istuttanut ihmiset hyvin tähän kuvioon, luonut heistä esimerkkejä eri tavoin ajattelevista ihmisistä. Hän kuvaa monipuolisesti ja aidosti eri tilanteissa olevien ihmisten elämää, kirjailijan selkeä perehtyneisyys aiheeseen näkyy heti.
En haluaisi paljastaa teoksesta liikaa, koska moni ei ole tätä vielä ehtinyt lukemaan tai käsiinsä saamaan. Sen verran voin kuitenkin turvallisesti juonipaljastuksia tekemättä sanoa, että oikeastaan kaikki teoksen henkilöhahmot liittyvät toisiinsa tavalla tai toisella. Oksanen avaa näitä suhteita hienosti pala palalta, teoksen kuuden eri osan myötä paljastuu aina uutta, joka nostattaa tapahtumia uuteen valoon. Myös tapahtumien kuvaus eri ihmisten näkökulmasta (eri ihmisten ollessa minäkertojina) monipuolistaa teoksesta saatavaa tulkintaa.
Minun täytyy tunnustaa, että aluksi olin hieman hämmentynyt henkilöhahmojen suhteista ennen kuin pääsin jyvälle miten kukakin liittyy mihinkin. Lisäksi vahvasti poliittinen ilmapiiri ja henkilöhahmojen liittyminen poliittisin tilanteisiin teki teoksesta hieman hankalaselkoisen aluksi, sillä en oikeastaan tiennyt miehityksenalaisen Viron vaiheista mitään kummempaa, vain sen mitä lukion kursseilla ehdittiin käsittelemään. Kuitenkin tämä teos kaunokirjallisesta genrestään huolimatta opettaa samalla Viron historiasta, niin taitavasti ja huolella Oksanen on tositapahtumia sijoittanut romaaninsa juoneen. Teos on jopa aika järkyttävä osoittaessaan, että loppuviimein monet ajoivat ensisijaisesti omaa etuaan jopa väärennetyin todistuksin ja dokumentein.
Kirjan ulkoasusta haluan mainita vielä erikseen. Sanon suoraan, että Mika Perkiökangaksen suunnittelema kansi on mielestäni luotaantyöntävä ja tylsä. Ymmärrän kansikuvan kontekstin juoneen, mutta jos totta puhutaan, kuinka moni lukisi tällaisella kannella varustetun teoksen, jos kirjailija olisi joku muu kuin Sofi Oksanen? Näköhään kannesta voi tehdä kuinka tylsän tahansa, jos kyseessä on Oksasen kaltainen "kotimaisen kirjallisuuden kirkkain tähti": teos myy silti kuin häkä.
Oksasen uutukainen herätti minut ajattelemaan ja pohtimaan asioita. Luinkin sitä epätavallisen kauan, koska se vaatii pureksimista ja pohtimista. Tämä ei ole mikään läpilukuromaani, jonka voi unohtaa heti kun takakansi sulkeutuu. Vaikka tämä teos ei mielestäni yltänytkään Puhdistuksen tasolle, ansaitsee tämäkin ehdottomasti useamman lukukerran. Voin sanoa, että ihmiset eivät ole odottaneet tätä turhaan.
♠♠♠♠