Lukupiirikirja: Ei enää Eddy

Édouard Louis: Ei enää Eddy

Tammi 2019

alkup. En finir avec Eddy Bellegueule, 2014

suomentanut Lotta Toivanen

Luimme maaliskuun lukupiirikirjana Édouard Louisin omaelämäkerrallisen romaanin Ei enää Eddy. Se näkyi suomeksi ilmestyttyään paljonkin minun somesyötteissäni samoin kuin Louisin myöhemmin ilmestyneet teokset, mutta ei ole kyllä tullut ennen tätä tutustuttua yhteenkään niistä. Tämän kirjan perusteella voisin lukea häneltä muitakin teoksia, mutta en ihan heti perään. Ei enää Eddy ei nimittäin päästä lukijaansa helpolla.

Kyseessä on siis omaelämäkerrallinen romaani, joka kuvaa nuoren Eddyn kasvuvaiheita lapsesta teini-ikäiseksi. Teos lähtee liikkeelle kiinnostavasti, oikein nykäisee mukaansa. Teksti on hyvää ja alun teemat todella kiinnostavia. Eddy kokee jo varhain erillisyyttä omasta perheestään, sillä hänen arvomaailmansa on rakentumassa aivan toisenlaiseksi. Perhe elää köyhyydessä ja niin heitä kuin muitakin ihmisiä Eddyn lähipiirissä vaivaa tietynlainen näköalattomuus. Ylisukupolviset taakat estävät tavoittelemasta toisenlaista elämää. Kouluttamattomuus ja raskas tehdastyö ovat edessä jokaisella.

Eddy kokee erillisyyttä muista myös orastavan homoseksuaalisuutensa vuoksi. Se on tärkeä teema, mutta minun mielestäni seksuaalisen heräämisen kuvaus oli paikoin liiankin räikeää ja tarpeettoman suoraa ja yksityiskohtaista. Lukupiiriläisistä moni sanoi kokeneensa samoin. Nuori Eddy tekee kaikkensa "parantuakseen" homoudesta, mutta ei se tietenkään auta. Yksi lukupiiriläisistä totesi todella osuvasti, että tämä kirja pitäisi luetuttaa kaikilla niillä, jotka ajattelevat, että homoseksuaalisuus on asia, josta voi jotenkin parantua. Olen samaa mieltä.

On helppo nähdä miksi tämä teos on ollut niin kohuttu ja ravisteleva, mutta muuten tämä ei suinkaan ole mikään helppo lukupala. Alle 200 sivua, mutta niin mieleenpainuva ja ajatuksia herättävä. Minua kiinnostaisi kyllä lukea ainakin Louisin isästään ja äidistään kirjoittamat teokset.

Kosto

Kaisu Tuokko: Kosto

Eevi Manner 1

Otava 2023

Luin lokakuussa Kaisu Tuokon Kristiinankaupunkiin sijoittuvan Eevi Manner -sarjan ensimmäisen osan Kosto. Olin saanut tähän sarjaan vinkin veljeltäni jo liki vuotta aikaisemmin, mutta onneksi tartuin sarjaan vasta nyt. Kävimme nimittäin puolisoni kanssa kesällä Kristiinankaupungissa ja vietimme päivän kierrellen kujilla, söimme lounaan Jungmanissa ja piipahdimme kirjastossa ja kirkoissa. Oli hauska lukea kirjaa, jonka kartalle oli helppo päästä itsekin mukaan.

Eevi Manner on paikallislehden toimittaja, joka saa vinkin merestä löytyneestä ruumiista. Hän suuntaa paikalle, jossa hän joutuu heti silmäkkäin oman menneisyytensä kanssa. Vaasalaistunut rikostutkija Mats Bergholm on lähetetty tutkimaan juttua, mutta juuret hänellä on yhtä syvällä Kristiinankaupungin maaperässä kuin Eevilläkin.

Tuokko on luonut dekkariinsa tiukan kontrastin aurinkoisen kesäkaupungin ja synkän henkirikoksen asetelmalla. Miten mitään niin raakaa ja monisyistä voi tapahtua Kristiinankaupungin kaltaisessa lintukodossa, jossa ihmiset tuntevat toisensa ja ovia lukitaan lähinnä muodon vuoksi? Nopeasti käy ilmi, että Eevin ja Matsin on yhdistettävä voimansa, jotta sekä poliisin saamat vihjeet että Eevin saamat yhteydenotot paikallisilta nuorilta saadaan koottua yhteen selkeäksi kokonaisuudeksi.

Pidin paljon tämän kirjan miljööstä, joka on yhtä ihastuttava kuin kaupunki todellisuudessakin on. Dekkarijuonena tämä on ehkä yllättävänkin terävä ja tapaus itsessään nojaa pitkälti ihmisen psykologiaan. Minua kiinnostaa kyllä jatkaa sarjan parissa ja luultavasti sen jossain vaiheessa teenkin, vaikka minun on myönnettävä, että alkuun en oikein pitänyt itse tekstiä vetävänä.

Saakelin satanen

Mikko With: Saakelin satanen

195 s., Myllylahti 2021

Luen säännöllisen epäsäännöllisesti nuortenkirjoja niin ammatillisesta mielenkiinnosta kuin ihan puhtaasta lukemisen halustakin. Mikko Within ensimmäinen nuortenkirja Saakelin satanen vaikutti kiinnostavalta, sillä takakansi lupaili "hersyvän hauskaa, jännittävää ja helppolukuista nuortenromaania". Helppolukuinen tämä ainakin oli, paikoin ihan hauskakin, mutta kaikista juonenkäänteistä huolimatta minulle tässä ei riittänyt jännityskertoimia.

Peruskoulunsa päättävä Uuno Turhanen asuu Pyhäharjun pikkupaikkakunnalla äitinsä ja pikkuveljensä kanssa. Perheen tilanne ei ole helpoin mahdollinen, sillä perheellä on taloudellisia huolia ja muutamaa vuotta aikaisemmin kuollut isäkään ei aina ainakaan Uunon muistoissa näyttäydy hyvässä valossa.

Uunon kesätyöpaikka rautakaupassa osoittautuu huomattavasti jännittävämmäksi kuin mitä hän alunperin kuvittelee. Yllättäen kesken tavallisen työpäivän hän tulee tempautuneeksi tapahtumasarjaan, johon liittyvä yksi saakelin satanen johtaa aina vain uusiin pulmiin. Pian tilanne on se, että Uunolla ja hänen kaverillaan Heikkisellä on vain pari tuntia aikaa suunnitella lähikaupan ryöstö. Eikä ongelmat vielä siihenkään lopu...

Uuno on hahmona ihan hauska tyyppi, niin että pari kertaa taisin naurahtaa ihan ääneen asti hänen ajatuksilleen ja suunnitelmilleen. Jotenkin kuitenkin en kauheasti pitänyt tästä kirjasta, ja luulen sen johtuvan suurimmaksi osaksi siitä, että koin juonen todella epäuskottavana. Kaikenlaista kohellusta voi kirjassa olla, mutta tässä tapahtumasarjassa on niin uskomattomia käänteitä, että en oikein missään kohtaan täysillä tempautunut tarinan vietäväksi. Minua myös aika paljon häiritsi se, miten epäloogisesti Uuno eri tilanteissa toimi, sillä hän vaikuttaa muuten nuoresta iästään huolimatta sangen kätevältä, fiksulta ja ikäisekseen kypsältä nuorelta.

Totuus Harry Quebertin tapauksesta

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta

809 s., Tammi 2014

alkup. La vérité sur l'affaire Harry Quebert, 2012

suom. Anna-Maija Viitanen

 

Totuus Harry Quebertin tapauksesta on kirja, jonka lukeminen on kutkutellut mielessäni jo pitkään. En ole tainnut lukea yhtäkään arvostelua kirjasta, mutta silti tiedän, että teos on ollut todella pidetty ja kiitetty. Tuon tiedon perusteella olinkin jo ennen lukemista täysin vakuuttunut siitä, että tulisin pitämään tästä kirjasta. En oikein tiedä mistä tuo ennakko-odotus lopulta kumpusi, mutta siitä huolimatta taisin hieman pettyä. Totuus Harry Quebertin tapauksesta on hyvä kirja, loppua kohti todellinen page-turner, mutta ei kuitenkaan ihan niin hyvä kuin odotin.

 

Totuus Harry Quebertin tapauksesta kertoo nuoresta kirjailijasta, Marcus Goldmanista, joka on opiskeluaikoinaan ystävystynyt professorinsa Harry Quebertin kanssa ja tuo ystävyys on kantanut läpi vuosien. Harry on ollut Marcukselle todellinen tuki ja ystävä, joka itsekin kirjailijana on kyennyt antamaan hänelle arvokkaita neuvoja. Kun Harry yllättäen pidätetään syytettynä 33 vuotta sitten kadonneen 15-vuotiaan Nola Kellerganin murhasta, Marcus rientää ystävänsä tueksi. Marcus ryhtyy selvittämään Nolan tapausta vapauttaakseen Harryn syytteistä. Hän saa selville paljon sellaista, minkä poliisi on aikanaan painanut villaisella. Nolan tapaus onkin paljon sotkuisempi vyyhti kuin ikinä voisi kuvitella.

 

Totuus Harry Quebertin tapauksesta on kirja, jossa kuvataan paitsi kirjan kirjoitusprosessia Marcuksen kirjoittaessa teostaan Harry Quebertin tapauksesta myös tarkka kuvaus rikostutkinnan monisyisyydestä ja siitä, mikä kaikki voi mennä pieleen. Teos on miljööltään kiinnostava, sillä Auroran pikkukaupungissa tapahtunut sittemmin murhaksi osoittanut katoamistapaus jättää väistämättä jälkensä koko alueeseen. Mielenkiintoinen kudelma muodostuu myös Nolan tunteneista ihmisistä, joiden kertomusten kautta henkilökuva Nolasta rakentuu - ja lopulta myös pirskahtaa rikki kirjailijan yllätettyä lukijansa.

 

En oikeastaan koskaan lue näin paksuja kirjoja kuin tämä. Jotenkin pelkkä ajatuskin hirvittää, vaikka kirja muuten kiinnostaisikin. Kuitenkin vaikka Totuus Harry Quebertin tapauksesta lähti liikkeelle hieman hitaammin ja vaisummin kuin odotin, en kertaakaan harkinnut jättäväni kirjaa kesken. Tarina on kiinnostava, vaikka ei niin huikean vetävä kuin odotin. Minulle se todellinen lukukoukku iski vasta jossain 700 sivun tienoilla ja sitten luinkin yhtä kyytiä malttamatta lopettaa. Punnitsin mielessäni vaihtoehtoja nukkumaan käymisestä kirjan loppuun lukemiseen, mutta lopulta minulla ei oikeastaan ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin lukea kirja loppuun saakka. Tuo viimeiset reilu 100 sivua olikin sitten huikeaa kyytiä, kääntelin sivuja eteenpäin valppaan uteliaana ja odotin mitä tapahtuukaan. Huikean loppusuoran ansiosta olen lähes valmis unohtamaan sen, että kirja oli odottamaani hidastempoisempi. Tylsä tämä ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut, niin ei pidä kenenkään luulla.

 

Tämän kirjan luettuani olen ajatellut, että luen Dickeriltä myös hänen kaksi muuta teostaan, tosin siihen voi mennä lähes yhtä paljon aikaa kuin tämänkin teoksen lukemisen toteuttamiseen. Baltimoren sukuhaaran tragedia kiinnostaa erityisesti. Olen ymmärtänyt, että monet, jotka ovat pitäneet tästä kirjasta hurjasti, ovat olleet hieman pettyneitä Baltimoren sukuhaaran tragediaan. Ehkä minun kohdallani sitten käykin toisin päin ja se onnistuu täräyttämään minulta jalat alta. Nähtäväksi jää selviääkö se jo ensi vuonna.

♠♠♠♠

Kiekkokaupunki

Fredrik Backman: Kiekkokaupunki

e-äänikirja, 14 h 56 min.

Otava 2017

alkup. Björnstad, 2016

suom. Riie Heikkilä

lukija: Aku Laitinen

 

Kiekkokaupunki on teos, jonka otin kuunteluun lähinnä siksi, että e-kirjastossa ei ollut vapaana muutakaan edes hieman kiinnostavaa eikä yksikään varaamistani äänikirjoista ollut vielä vapautunut. Sattumien summa siis kaikin puolin. Olin kyllä kuullut kehuja tästä, mutta kuten jo etukäteen hieman ounastelin, ei tämä oikein ollut minun kirjani. Kiekkokaupunkin on sarjan avausosa, mutta en aio sarjan parissa jatkaa, ellei sitten tule eteen toista samanlaista sattumien summaa kuin tämän kanssa.

 

Kiekkokaupunki kertoo Björnstadin pikkukaupungista, jossa kaiken keskipiste on jääkiekko. Hiipuvassa kaupungissa on kasattu suuret toiveet juniorijoukkueen harteille, sillä menestys jääkiekossa voisi tuoda Björnstadiin taas elämää - uusia asukkaita, yrityksiä, työpaikkoja, asuntojen arvo nousisi, Björnstad alkaisi kukoistaa kaikin tavoin. Keskiössä on niin nuoret kiekkoilijat kuin joukkueen johtoryhmän jäsenet perheineen.

 

Kiekkokaupungissa on monta päähenkilöä, joista jokaisella on tai on ainakin ollut jonkinlainen unelma. Toisten unelmat vielä versovat, toisten omat ovat kuivettuneet ja kuihtuneet pois. Björnstad onkin mielestäni hieman surullinen ja kaksijakoinen kaupunki, joka toisaalta pursuaa nuorten elinvoimaa ja suuria odotuksia, mutta jossa toisaalta asuu myös haaveidensa toteutumattomuudessa kyynistyneitä, hieman jo yleisestä ilmapiiristä ulkopuolisiksi jääviä henkilöitä. Kaupunki kuitenkin kuin herää eloon sinä päivänä, jolloin juniorijoukkue varmistaa pääsynsä isoihin kisoihin. Voisiko toiveet todella toteutua?

 

Tätä teosta on luonnehdittu tragikoomiseksi kertomukseksi ("teinityttöjen välisestä kuolemattomasta ystävyydestä, teinipoikien harteille kasatuista odotuksista, urheilusta ja perheestä", kuvailuteksti), mutta minun mielestäni tässä kirjassa ei ollut mitään tragikoomista tai hauskaa. Mielestäni on lähinnä surullista se, miten ihmiset olisivat olleet valmiita sivuuttamaan anteeksiantamattomia tekoja (rikoksia!), jotta jääkiekkojoukkueen menestyksen turvaamiseksi. Viis siitä, että jonkun muun elämä on särkymäisillään. Vaikka oikeus tavallaan lopulta voittaakin, ei mikään ole kuitenkaan kuin ennen.

 

Kiekkokaupunki on kokonaisen pikkukaupungin, sen kaikenlaisten asukkaiden tarina. Tarina ei kuitenkaan puhutellut minua mitenkään erityisesti. Hahmojen kirjojen laajuudesta sen sijaan löytyy pari hahmoa, joista jotkut jäivät positiivisesti mieleen, mutta siitä huolimatta minusta tuntuu, että hahmotkaan eivät oikein kunnolla puhutelleet minua. Eikä edes miljöö tuntunut oikein miltään. Harvinaista, että kirja, josta todennäköisesti kyllä riittäisi ammennettavaa, jättää näin lattean jälkifiiliksen.