Punainen noita

Jenna Kostet: Punainen noita

Aula & co. 2024

äänikirjan lukijana Mimosa Willamo

Luin noin 2,5 vuotta sitten Jenna Kostetin romaanin Margaretan synti, joka nostatti vankisellin kylmänkosteuden lukijankin iholle asti. Mielestäni romaani ei ollut vetävin mahdollinen, mutta jätti positiivisen kuvan Kostetista kirjailijana. Siksi päätinkin nyt kuunnella hänen uusimman romaaninsa Punainen noita, joka kertoo fiktiivisen mutta kuitenkin tosipohjaisen tarinan noitana tuomitusta Valpuri Kinnistä (Kynistä). Valpuri eli Suomessa 1600-luvulla ja hän on tiettävästi ainut Suomessa noituudesta syytettynä vesikokeeseen joutunut henkilö.

Punainen noita on hurjan mielenkiintoinen kirja! Tarina alkaa vuoden 1627 Tukholmasta, jonne Kinnin perhe on asettunut väliaikaisesti asumaan matkallaan kohti Suomea. Suomessa odottaa vanha tila, johon Valpurin Tuomas-veljellä on perintöoikeus. Valpurin suhde äiti Mariaan on vaikea, vaikka heitä yhdistääkin verenperintönä tullut parantamisen taito. Velikään ei ole helpoin mahdollinen ihminen, sillä hän on aina valmis uskomaan äidistään ja sisarestaan kaikkein pahinta. Hän häpeää heidän taitojaan, mutta onhan toisaalta sellainen aika, jolloin mikä tahansa erityislaatuinen kyky saattoi johtaa noituussyytöksiin. Ehkä Tuomas myös pelkää.

Elämänsä aikana Valpuri joutui monta kertaa syytetyksi noituudesta ja hän sai ankaria tuomioita, myös kuolemantuomion, jolta kuitenkin välttyi. Perimätiedon mukaan hänet lopulta poltettiin noitana Hämeenlinnassa 1660-luvulla. Kostetin tarinassa Valpuri näkee etiäisiä kohtalostaan ja osaa aavistaa pahaa, mutta siitä huolimatta hän astelee vakaasti parantajan tietä, jonka kokee kutsumuksekseen ja kohtalokseen, ihan kuten äitinsäkin.

Mielestäni kirjassa on todella onnistuneet ajankuvaus ja henkilökuva. Tarina on mukaansatempaava ja tarina tarjoaa monta pysäyttävää hetkeä. Kirjassa kuvataan kauniisti Valpurin erityinen yhteys eläimiin ja harvinaiseksi jäävä ystävyyssuhde Liisan kanssa. Pidin myös siitä, miten vaikea äitisuhde tarjoaa heille molemmille kuitenkin myös ymmärrystä: ei toista parantajaa voi ymmärtää kuin toinen samanlainen, joka joutuu jatkuvasti olemaan vähän varuillaan. Niin harvinaiseksi jäävä hyvyys kuin myös pelosta kumpuava ilkeämielisyys jäävät mieleen. Valpurin tarina on hyvä osoitus siitä, miten julmiin lopputuloksiin epätietoisuus ja pelko voivatkaan johtaa.

Muualla blogeissa:

Amman lukuhetki

Kirjojen kuisketta

Näkijän tytär

Kristiina Vuori: Näkijän tytär

20 h 52 min., Tammen äänikirja 2016

alkup. 2012

lukija: Kirsti Valve

 

Näkijän tytär on Kristiina Vuoren esikoisteos. Olen kuunnellut ennen tätä 5 Vuoren kirjaa äänikirjoina ja valtaosasta olen pitänyt kovasti. Näkijän tytär olikin tietyssä mielessä hienoinen pettymys, sillä kesti todella pitkään ennen kuin tarina oikeasti kietoi minut mukaansa. Kun se sitten tapahtui, pidin teoksesta, vaikkakaan en kaikista sen juonellisista ratkaisuista.

 

Näkijän tytär kertoo Eirasta, joka kuuluu äitinsä puolelta Starkin mahtisukuun. Tyttö on kuitenkin saanut alkunsa ryövärin käytyä hänen äitinsä kimppuun eikä hänen virallinen isänsä ole häntä koskaan tunnustanut. Äidittömäksi jäävähän tytön elämässä hän on saanut lähinnä hyljeksintää ja torjuntaa kaikkien muiden paitsi isoisänsä ja kasvinveli Rikhardin tahoilta. Ei riitä, että Eiraa hyljeksitään hänen syntyperänsä vuoksi, sillä lisäksi tyttö leimataan pahan hengen merkitsemäksi, kun hänen näkijän- ja shamaanintaitonsa alkavat paljastua. 

 

Lauttian emäntä Talvikki ottaa Eiran siipiensä suojaan, sillä mitä ilmeisimmin Eira on hänen sukuaan. Talvikin suku on tunnettu shamaanisukuna, joten Eira oppii vähitellen hallitsemaan ja käyttämään taitojaan. Aikuistuvan neidon mieli askartelee kuitenkin muidenkin asioiden parissa. Hän rakastuu sukulaiseensa Rikhardiin. Liitto heidän välillään on mahdoton, mutta tunne palaa kirkkaana. Eira kuitenkin kihlataan väkevälle soturi Elofille, joka samaan aikaan pelottaa ja kiehtoo Eiraa.

 

Näkijän tytär sijoittuu 1200-luvulle, aikaan jolloin Hämeessä oli levotonta. Katolinen kirkko ja vanha uskonto taistelevat tilastaan eikä väestön ole helppo hyväksyä kirkon veroja ja käskyvaltaa. Teoksen miljöö on mielestäni onnistunut ja ajankuva tuntuu kiinnostavalta. Hahmoista en sen sijaan oikein pitänyt. Eira tuntui monessa kohtaa lähinnä typerältä tytönhuitukalta eikä muissakaan hahmoissa oikein ollut tarttumapintaa. Elofia kohtaan jostain syystä tunsin kuitenkin jonkinlaista sympatiaa.

 

Näkijän tyttären juonessa on paljon sellaista, josta en oikein pitänyt. Ensinnäkin juoni oli paikoitellen todella hidastempoinen. Kestää pitkään ennen kuin Eiran tai kenenkään tarina oikeasti lähtee etenemään kunnolla. Asioita pohjustetaan ja pyöritellään pitkään ja tapahtumat jäävät lopulta kaiken sen varjoon. Tiettyjä asioita venytetään ja pitkitetään ja Eira kohtaa vähän liiankin monia vastoinkäymisiä. Mielestäni Vuori on keskittynyt kirjailijana esikoisteoksestaan. Uudemmat teokset ovat ytimekkäämpiä, mikä on hyvä asia. En pitänyt kaikista juonenkäänteistä ja lopussa jotkin asiat tuntuvat jäävän vaille selitystä, mutta oli tässä kuitenkin jotain sellaista tenhoa, joka sai kuuntelemaan kirjan loppuun.

 

♠♠♠