Näytetään tekstit, joissa on tunniste puolivuotiskatsaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puolivuotiskatsaus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Joulukuun luetut ja vuoden 2019 lukutilastot

Joulukuun luetut 
 
Joulukuu oli osaltani yllättävänkin kirjarikas. Siinä missä minun oli vaikea päästä joulufiilikseen, kirjat kyllä veivät minut tehokkaasti mennessään. Otin joulukuussa käyttöön Storytelin, josta oli saatavilla 30 päivän kokeilujakso. Päätin ottaa siitä maksimaalisen hyödyn irti ja kuuntelinkin todella monta äänikirjaa. Minulla on vielä yksi äänikirja kesken ja yritän saada sen kuunneltua ennen kuin kokeilujakso päättyy eli viimeistään huomenna pitäisi saada kirja kuunnelluksi loppuun.

Olen ajatellut, että alkuvuonna testaisin muutaman muunkin äänikirjasovelluksen ja katson sitten, jos ottaisin jonkin niistä pysyvästi käyttöön. Olen tietyissä asioissa hyvinkin nuuka ihminen enkä mieluusti maksa sellaisesta, jonka voin saada jostain ilmaiseksi. Nyt kun Storytelin kokeilujakso on lopuillaan, ei paluu kirjaston Ellibsiin jonottelemaan niitä muutamia kiinnostavia äänikirjoja oikein houkuta. Minulla ei ole vielä kokemusta muista maksullisista äänikirjasovelluksista kuin Storytelistä, mutta siinä olen kyllä pitänyt sen helppokäyttöisyydestä ja hyvästä valikoimasta. Olen koko ajan löytänyt kiinnostavaa kuunneltavaa ja monta jää vielä kuuntelematta niistä, joita kirjahyllyyni siirtelin alkuinnostuksen huumassa.

Joulukuussa luin tai kuuntelin kaikkiaan 14 kirjaa, mikä tekee siitä epäilemättä viime vuoden huippukuukauden kirjojen suhteen. Tässä on lista niistä kirjoista:

Ljudmila Ulitskaja: Naisten valheet
Robert Galbraith: Pahan polku
Petina Gappah: Pimeydestä loistaa valo
Leena Lehtolainen: Viimeinen kesäyö 
Theodor Kallifatides: Kastanjapuun kylä
Jorn Lier Horst: Kultaisen kellon arvoitus
Melba Escobar: Kauneussalonki
Janina Hescheles: Janinan päiväkirjat
Nura Farah: Aurinkotyttö
Maja Lunde: Lumisisko
Mari Manninen: Yhden lapsen kansa
Liane Moriarty: Hyvä aviomies
Nais Mason: Toivo

Jos jotain, niin ainakin joulukuun lista on ihanan kansainvälinen. Sain huikean loppukirin saattelemana suoritettua Seinäjoen kirjaston lukuhaasteen ja keräsinkin viime metreillä 9 puuttuvaa maata haasteeseen. Aion tarttua myös tänä vuonna Seinäjoen lukuhaasteeseen, mutta se vaikuttaa aika-teemallaan maahaastetta helpommalta. 

 Puolivuotiskatsaus loppuvuoden lukemisiin

Vuoden loputtua ryhdyin tekemään kokonaistilastoa viime vuoden lukemisistani. Kesäkuun loppuun mennessä olin lukenut 56 kirjaa ja loppuvuonna kulutin kirjoja vielä hieman tuotakin vikkelämmin. En ole näihin tilastoihin laskenut satutuokioita varten luettuja ja valikoituja kuvakirjoja tai kirjavinkkauskirjoja, joten todellisuudessa luku olisi vieläkin suurempi.

Heinäkuusta vuoden loppuun luin 59 kirjaa, joista
- 24 oli äänikirjoja
- 6 tietokirjaa
-  kaunokirjallisia teoksia luin siis 53

Kertomakirjallisuudessa olen lukenut useampaakin eri genreä, mutta erityisen iloinen olen siitä, että olen kirjojen myötä seikkaillut ympäri maailmaa paljon tavallista enemmän ja löytänyt todella kiinnostavia kirjailijoita ja miljöitä. Loppuvuoden parhaita kirjoja minulle olivat mm. Anna-Kaisa Linna-Ahon Paperijoutsen, Antti Tuurin Lakeuden kutsu, Mari Mannisen Yhden lapsen kansa ja niin monien ihastelema Maja Lunden kirjoittama ja Lisa Aisaton kuvittama Lumisisko.

Kokonaisuudessaan viime vuonna luin siis 115 kirjaa, joista 44 oli äänikirjoja. Olen todella alkanut rakastaa sitä, että saan aamulla napata puhelimesta äänikirjan päälle tai muuten kotona puuhastellessa kuunnella hyviä tarinoita. Ilman äänikirjoja en ehtisi tutustua läheskään niin moneen kirjaan kuin tahdon ja vaikka jotkut ovatkin sitä mieltä, että äänikirjojen kuuntelu ei ole oikeaa "lukemista", niin kyllä niiden kautta voi nauttia tarinasta ihan samalla tavalla. Toki se voi vaatia eri tavalla keskittymistä, mutta minulle se toimii. 

Mitä tapahtuu vuonna 2020

Ennustan, että alkuvuosi 2020 on osaltani aika kiireinen, sillä minun täytyy ihan tosissani saada gradu valmiiksi ja tehdä viimeinen tentti pois kuleksimasta. Usein kuitenkin paineen alla myös muut kirjat alkavat vetää minua puoleensa - olkoon se sitten sijaistoiminnon etsimistä tai yleistä kirjamaailmaan vihkiytymistä sen kaikissa ulottuvuuksissaan.

Osallistun Seinäjoen kirjaston aikamatkailuhaasteeseen, yritän saada oman hyllyn lukemattomia kirjoja luetuiksi ja osallistun klassikkohaasteisiin. En ole mitään näistä haasteista vielä suositellut sen tarkemmin, mutta varmasti kivoja kirjoja on taas tämäkin vuosi täynnä!

Blogini täytti muuten jo 8 vuotta 28.12.2019. Alan olla jo kirjabloggaamisen "veteraani", mutta edelleen tämä on kyllä tosi kiva harrastus! :)

torstai 4. heinäkuuta 2019

Kesäkuun luetut ja puolivuotiskatsaus kirjavuoteen 2019

 Kesäkuun luetut

Kesäkuussa musta tuntui aika usein, että en ehdi mitään. En ehdi lukea haluamiani kirjoja, tehdä mitään kivoja kesäjuttuja, liikkua tai palautua arjesta. Siksi olenkin hämmästynyt siitä, että kesäkuussa ehdin lopulta lukemaan 9 kirjaa (joista toki kaksi on sarjakuvia). Missä välissä sen tein? Musta nimittäin tuntui siltä, että tenttikirjat söi kaiken ajan mitä töiltä jäi. Luin nimittäin kesäkuussa muun lisäksi myös 3 tenttikirjaa, sillä kävin viime viikolla tekemässä vapaavalintaisiin opintoihini liittyvän tentin. Suoraan sanottuna pelkään, että en päässyt siitä läpi, mutta odotan edelleen tuloksia. Siksi olenkin nyt luopunut ajatuksesta, että suorittaisin kesällä toisenkin kirjatentin. Jätän sen syksyyn, vaikka aionkin kesällä jo aloitella siihen lukemista.

Kesäkuussa lopulta ehdin tekemään myös kivoja asioita, kuten käymään uimassa, hengailemaan kavereiden kanssa ja juhlimaan äitin 50-vuotissynttäreitä juhannuksena. Valmistelutouhut tenttistressin ohessa ei tosin olleet kovin kivoja. Mutta oli kiva tavata sellaisiakin sukulaisia, joita en ollut nähnyt kunnolla oikein koskaan. Herkkuja tuli kyllä syötyä niin, että tuntuu vieläkin turvottavan.. 😅 Viime viikonloppuna kävin myös tutustumassa itselleni vieraaseen kirjastoon, mikä on aina kiinnostavaa. Yksi kesän tavoitteistani onkin, että kävisin tutustumassa muutamaan lähialueen kirjastoon.

Museolla.
Kesäkuussa luin siis 9 kirjaa plus tenttikirjat. Omia valintojani olivat:

Ruth Ware: Nainen hytissä 10
Kaari Utrio: Kirstin
Anna-Leena Härkönen: Kenraaliharjoitus
Anna-Leena Härkönen: Juhannusvieras (uusintaluku)
Anna Karhunen ja Tiia Rantanen: Kaverin puolesta kyselen
Katja Kallio: Yön kantaja 

Koska heinäkuussa en aio lukea niin paljon tenttikirjoja, niin pääsen nauttimaan vapaammasta lukemisesta. Parin viikon päästä koittaa myös odotettu kesäloma, joka on ensimmäistä kertaa 4 viikkoa. Se tuntuu tällä hetkellä niin uskomattomalta ajatukselta, että en oikein tiedä miten osaan niin pitkään ollakaan poissa töistä! Vähän suunnitelmia olenkin jo tehnyt ja instan puolella niistä varmaan ajantasaisesti kerronkin, jos jotain jopa onnistun toteuttamaan.

Puolivuotiskatsaus kirjavuoteen 2019

Olen nähnyt etenkin instan puolella puolivuotiskatsauksia kuluvaan lukuvuoteen, joten halusin itsekin tutkailla tähän mennessä lukemiani kirjoja tilastollisesta näkökulmasta. Suuria yllätyksiä ei eteen tullut, joskin lukemieni kirjojan määrä vähän yllätti, vaikka olenkin aina kuukauden luettuja summatessani tiedostanut lukeneeni ahkerasti.

Tähän mennessä olen vuonna 2019 lukenut 56 kirjaa, joista
- 4 on ollut tenttikirjaa
- 20 äänikirjaa (äänikirjojen osuus lukemieni kirjojen joukossa tuntuukin olevan kasvussa)
- 8 tietokirjaa (luku ei sisällä tenttikirjoja)
- 44 kaunokirjallista teosta

Kertomakirjallisuudessa on ollut kivasti edustettuna eri genrejä, joitain runsaammin ja joitain vain yhden kirjan verran. On sekin kuitenkin jotain ja vaihtelu virkistää ja myös avartaa. Lukemiani genrejä oat olleet historia, viihde (sis. romantiikka), dekkarit ja jännitys (joiden kulutus on noussut etenkin tarjolla olevien äänikirjojen myötä), scifi ja fantasia. Moni kirja on ollut sellaisia, että niitä ei oikein voi mihinkään genreen edes lokeroida, eikä tarvitsekaan voida.

Lukuhaasteiden tilanne on seuraavanlainen
- klassikkohaaste tammikuussa: 1 kirja (heinäkuussa tulee toinen klassikkohaaste, johon osallistun)
- Seinäjoen kirjaston nojatuolimatkailuhaaste: 11 kirjaa (en ehtinyt kesäkuussa lukea siihen mitään, mutta heinäkuussa aion korjata asian)
- Montgomery-haaste: 0 (klassikkohaasteeseen aion lukea Montgomerya, joten saan kolme kärpästä yhdellä iskulla, kun saan samalla myös uuden maan nojatuolimatkailtua)

Tähän mennessä vuoden parhaiden kirjojen joukosta helpommin tulee mieleen Michelle Obaman upea omaelämäkerrallinen teos Minun tarinani. Myös Kathryn Stockettin Piiat on jäänyt mieleeni voimakkaasti. Onnistuin kuin vahingossa listaamaan top10 luetut, kun selailin blogiani, mutta nyt kun tarkemmin mietin, niin top-listalle voisi nostaa vaikka mitä muutakin. Siksi en alakaan niitä tähän listaamaan. Aina ei edes huomaa heti kirjan luettuaan, että se piirtyy mieleen tai siitä kehkeytyy ajan oloon itselle vielä todellinen helmi. Siksi paremmuusjärjestykseen laittaminen tuntuukin hieman hölmöltä ajatukselta tässä vaiheessa, vaikka joitain erityissuosikkeja voikin esiin nostaa helposti.

Tästä on hyvä jatkaa vuoden toista puolikasta uusien maailmojen parissa. Toivottavasti siitä tulee yhtä antoisa ja onnistunut kuin tästä ekasta puolikkaasta. Lukuiloa kaikille!