Musta kuu

Mia Vänskä: Musta kuu

295 s., Atena 2012

 

Kuuntelin pari vuotta sitten Mia Vänskän esikoisteoksen Saattaja, josta en ollut alunperin tajunnut, että kyseessä on kauhukirja. Teen mielelläni tällaisia pieniä retkiä myös itselleni vieraaseen genreen, joten kokemus oli kuitenkin mieluisa. Ajattelin jo silloin, että Vänskän tuotantoa voisin lukea lisääkin, ja nyt tuon tuuman toteutin. Musta kuu on koukuttava tarina, jossa menneisyys ja nykyisyys sekoittuvat.

 

Musta kuu sijoittuu syrjäiseen pieneen mökkikylään, jossa lomailee keskenään hyvin erilainen joukko ihmisiä: Reino ja Ursula ovat eläkeläispariskunta, Juhani lomailee pienen Iida-tyttärensä kanssa, Annukka kaipaa omaa rauhaa ja erossaoloa perheestään ja nelihenkinen rock-bändi on saapunut mökkeilemään saadakseen keulahahmonsa rauhoittumaan. Heidän matkaansa on viime hetkellä keulahahmo-Jaken kutsumana liittynyt nuori Aurora. Eletään lämmintä kesää, mutta ilmassa leijuu jotain kylmäävän painostavaa.

 

Kapeenkärjessä alkaa tapahtua kummia. Omituiset pikimustat perhoset näyttäytyvät yhdelle jos toisellekin, jostain kuuluu omituista sykkeenkaltaista kuminaa, vuorokaudenajat tuntuvat heilahtelevan miten sattuu ja tunnelma on välillä yleisesti painostava. Jotain outoa on tekeillä ja ennen pitkää näyttää siltä, että tunnelma saa jokaisen näyttämään itsestään esiin nurjimmat puolensa kuin pakotettuina. Kun osa mökkeilijöistä yllättäen katoaa ja puhelimet eivät toimi, mökkikylästä ei tunnukaan pääsevän pois. Vuosikymmenten takaiset tapahtumat mökkikylän liepeillä tuntuvat heräävän taas henkiin, mutta onko kaiken juuret vielä kauempana, satojen vuosien takana?

 

Kirja alkaa rikostutkimuksesta, joka on käynnistetty omaisten huolestuttua, kun he eivät ole saaneet yhteyttä mökkikylässä lomaileviin läheisiinsä. On selvää, että jotain vakavaa on tapahtunut, sillä mökkiläiset näyttävät kadonneen ja paikalta löytyy lukemattomia kuolleita perhosia. Sen jälkeen lukija pääsee tutustumaan mökkeilijöihin, joista keskiössä on Annukka ja bändiläiset Jake, Erkka, Äijälä ja Markus sekä heidän kanssaan mökkeilevä Aurora. Tunnelma tihenee vähitellen ja etenkin Annukka kokee outoja tuntemuksia Kapeenkärjen maisemissa.

 

Musta kuu on tiheätunnelmainen kuvaus siitä, miten aurinkoinen kesäloma voi saada synkkiä väreitä täysin yllättäen. Pidin miljööstä, joka oli tavallaan suljettu. Se tihensi tunnelmaa ja etenkin metsän läheisyys ja siellä olevat ristinkivet ja muut muistomerkit tuntuivat jännittäviltä ja hyytäviltä. Pidin myös siitä, että miljöö ulotetaan jopa 1600-luvulle lyhyin piipahduksin, mikä tuo tarinaan ihan oman säväyksensä ikiaikaisen kirouksen tunnelmissa.

 

Mielestäni Mia Vänskä osaa kirjoittaa vetävästi ja tihentää tunnelmaa askel askeleelta. Teos alkaa prologista huolimatta aika leppoisasti ja lukijana jopa melkein unohdin sen, mitä alussa oli jo hieman paljastunut, mutta sitten metsä alkaa tuntua painostavalta eikä järvikään houkuttele virkistäytymään. Miljöötä en voi tarpeeksi kehua, mutta hahmot eivät puhutelleet ihan niin paljon. Suosittelen kuitenkin tätä myös niille, jotka eivät ole välttämättä kauhukirjallisuuteen kovinkaan mieltyneet.

 

♠♠♠♠

Heinähattu ja Vilttitossu loman tarpeessa

Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu ja Vilttitossu loman tarpeessa

kuvitus: Markus Majaluoma

96 s., Gummerus 2004, 7.p.

1.p. 1992

 

Aloin kaipaamaan jotain hauskaa ja nopealukuista luettavaa, joten päätin lainata Heinähatusta ja Vilttitossusta kertovan kirjan, sillä kuten jo Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset -kirjasta kirjoittaessani totesin: "Olen jo aikaisemmin täällä blogissakin todennut, että lapsena Heinähatut ja Vilttitossut tuntuivat jotenkin työläiltä ja sitä myöten tylsiltä kirjoilta, vaikka luinkin jo ihan sujuvasti. Nykyään Heinähatut ja Vilttitossut herättävät minussa suurta hilpeyttä ja en voi kuin ihmetellä mikä näissä silloin mukulana oikein tökki."

 

Heinähattu ja Vilttitossu ovat tällä kertaa loman tarpeessa, tai sitä mieltä on ainakin Vilttitossu. Valitettavasti perheen isä Matti Kattilakoski on sitä mieltä, että hiihtolomaviikko on syytä viettää erinäisten turvalllisuusharjoitusten parissa ja opetella toimimaan hätätilanteiden sattuessa. Koska Kattilakosken perheessä asioilla ei ole tapana sujua niin kuin oli suunniteltu, seuraa turvallisuusharjoituksista melkoisia kommelluksia. Vaan pääsevätpä he kuitenkin loppujen lopuksi Ruotsiin lomalle, tai niin he ainakin kuvittelevat! 

 

Voi että sai taas nauraa, kun Kattilakosken perheen vaiheita tavasi! Jos joku asia voi mennä pieleen, heidän kohdallaan se yleensä menee ja siitäkös seuraa monenmoista häslinkiä. Turvallisuusharjoituksissakin on monta riskin paikkaa, kun neiti Alibullen juuttuu Kattilakosken ikkunaan kuvitteellisen tulipalon aikana ja joudutaan kutsumaan poliisit paikalle. Heijastimen käytön tärkeyttä opettaessaan Matti taas tulee ärsyttäneeksi Hannaa, joka saa nuhteet poliisilta liikenteen vaarantamisesta. Kaiken keskellä häärivät touhukkaat tytöt Heinähattu ja Vilttitossu, jotka ovat sitä mieltä, että lomalle on päästävä. Riemu onkin suunnaton, kun perhe voittaa arvonnassa matkan. Laivamatka tosin ei suju ihan niin kuin Hanna unelmoi, mutta ainakin tytöillä ja heidän pikkuveljellään tuntuu olevan hauskaa.

 

Tämän sarjan kirjat ovat siitä mukavia, että niissä on monia tasoja ja aikuisenkin lukijan on helppo viihtyä Heinähatun ja Vilttitossun matkassa. Hanna ja Matti ovat kerrassaan huvittavia ja heidän dialoginsa tuo hymyn huulille. Minä voisin oikeastaan omalta kohdaltani sanoa, että nämä toimivat minulle nyt aikuisena paljon paremmin ja monitasoisuudesta kertoo sekin, että löydän näistä kirjoista nykyään paljon sellaista, mitä en lapsena niin ajatellut. Esimerkkinä voisin mainita Hannan ja Matin luonteenlaatujen erikoisuudet ja heidän dialogeihinsa kätkeytyvän komiikan. 

 

Heinähattu ja Vilttitossu loman tarpeessa on siis hauska kirja, jossa kuitenkin oikeasti on rahtunen oppiakin matkassa, kun osoitetaan heijastimen käytön tärkeys ja kerrataan tulipalotilanteen toimintatapoja.

 

 ♠♠♠♠