Lintujen kesyttäjä

Antti Tuuri: Lintujen kesyttäjä

Otava 2023

Antti Tuuri on vuosien myötä lunastanut paikkansa yhtenä lempikirjailijoistani, vaikka en ole hänen laajasta tuotannostaan lukenut kuin pienen valikoiman. Lintujen kesyttäjä on hänen uusin romaaninsa. Se sijoittuu 1950-luvun Etelä-Pohjanmaalle, ja vaikka tarkempaan tapahtumapaikkaan viitataan parissa kohtaa, uskaltaisin sanoa tarkemmaksi tapahtumapaikaksi Lappajärven. Siellä Tuuri on itsekin nuorena asunut, joten sinänsä paikka ei yllätä.

Lintujen kesyttäjä kertoo kulkurista, joka saapuu eteläpohjalaisen talon pihalle ja tarjoutuu kesyttämään pihapiirin pääskyset ruokapalkalla. Isäntä antaa luvan, sillä häntä kiinnostaa nähdä, osaako mies oikeasti kesyttää lintuja. Tapahtumat kuvataan talon 15-vuotiaan pojan näkökulmasta. Poika tarkkailee niin kesyttäjää kuin talon yleistä ilmapiiriä ja muita asukkaitakin tarkkanäköisesti, joskin vielä kuitenkin hieman poikasen silmin. Poika kuitenkin osaa kummastella ja kysellä, tehdä huomioita. Mielestäni henkilöhahmon kanssakäymisessä ja keskusteluissa piileekin paljon Tuurille ominaista tilannekoomista ja hieman kuivahkoa huumoria.

Kulkuri kertoo pojalle lintujen haltijahengestä, emuusta, johon täytyy saada yhteys, jotta kesyttäminen onnistuu. Tarinassa viitataan myös lintujen ja eläinten suojelupyhimykseen Franciscus Assisilaiseen, johon kesyttäjää hieman pilkaten rinnastetaan. Eniten epäluuloja on isännän virkaheitolla pappisveljellä, joka on saanut lähteä seurakunnastaan epäsoveliaan käytöksen takia. Eskon hahmo onkin siitä mielenkiintoinen, että hän on valmis tuomitsemaan muita, vaikka ei itsekään ole maineeltaan puhtoinen. Isäntä ei suvaitse veljensä esiintyä isännän elkein talossaan, vaan alati muistuttaa veljeään siitä, kenen hyvän tahdon varassa velimiehen ja vaimonsa leipä nyt on.

Lintujen kesyttäjä on lyhyt romaani, alle 200 sivua, mutta henkilöhahmoissa on silti ulottuvuutta ja kiinnostavia piirteitä. Ihmisten välisten kohtaamisten kuvaaminen käy Tuurilta mainiosti. Pidin tästä kirjasta.

Korppinaiset

Tiina Raevaara: Korppinaiset

281 s., Like 2016

Tiina Raevaaran Korppinaiset on odotellut lainapinossani jo ihan liian kauan. Minulla oli kuitenkin tuntu, että varmasti pitäisin tästä, joten en viitsinyt palauttaa tätä poiskaan. Vuodenvaihteen jälkeen otin tämän lukuvuoroon ja kyllä voin sanoa olleeni oikeassa aavistuksineni, sillä Korppinaiset osoittautui hyvin ahmittavaksi teokseksi, jossa on sopivasti jännitystä ja hieman ehkä kauhuvibojakin!

Johannes on 24-vuotias nuori mies, joka on vuosikausia rakastanut ensirakkauttaan Aaloa, vaikka onkin kuullut naisen kuolleen. Kun Johannekselle paljastuu, että Aalo onkin elossa, hän saa taas uutta puhtia elämäänsä ja päättää muuttaa isovanhempiensa vanhaan taloon kunnostaakseen siitä itselleen ja Aalolle ihanan kodin. Vanha talo tuntuu henkivän salaisuuksia ja kysymyksiä herättää myös Johanneksen isän kuolema pojan ollessa kymmenvuotias. Johanneksen äiti ei suostu puhumaan mitään ja Johannes alkaa selvittää sukunsa salaisuuksia. Apunaan talon tutkimisessa hänellä on talossa vuokralla asuva lintututkija Jaakko. Naakat näyttävät vallanneen osan talosta ja Johannesta alkaa epäilyttää koko projekti. Pala palalta suvun salaisuudet alkavat valjeta hänelle, eikä totuus ole välttämättä helposti ymmärrettävissä.

Korppinaiset on mielestäni todella kiinnostava sekoitus sukutarinaa, salaisuuksia, yliluonnollisuutta hipovia elementtejä ja rakkaustarinaakin. Tapahtumat alkavat kiertyä tiheämpään vyyhtiin ja monta kertaa herää kysymys mitä kaikkea oikeastaan onkaan tapahtunut, kenen todellisuudentaju alkaa hämärtyä vai alkaako kenenkään ja mitä vielä tuleekaan tapahtumaan. Eniten kiinnostaa mitä Johanneksen isälle oikeasti tapahtui ja miksi naakat tuntuvat viihtyvän niin hyvin vanhassa talossa ja sen lähistöllä. Tarinaa maustaa Johanneksen Juhani-isän lintututkimukset ja vuokralais-Jaakon lintutietous, joka tarjoilee lukijalle viitteitä siitä, mitä Juhanille oikeastaan mahtoi tapahtua. Samoin lääkäri-isoisän työhistoria paljastaa yllättäviä uusia tietoja Johannekselle. Kun Aalo saapuu taloon, lintujen käytös alkaa muuttua eikä Aalon muutto muutenkaan suju niin kuin Johannes oli haaveillut.

Minä viihdyin tämän teoksen parissa oikein hyvin ja minusta tuntuu, että taidanpa joskus lukea lisääkin Raevaaran tuotantoa. Olen huomannut pitäväni tällaisista psykologisen jännityksen ja kauhun välimaastoon sijoittuvista teoksista ja tämä oli kyllä siihen makuun oikein sopiva teos. Vähän moitin tätä teosta osittaisesta ennalta-arvattavuudesta, sillä oivalsin muutamia asioita melkolailla kohdilleen jo kauan ennen Johannesta. Kokonaisuudessaan kuitenkin nautin lukukokemuksesta. Tästä tuli muuten hieman mieleen Katariina Sourin Musta mandala -sarjan teokset, joten jos pidät niistä, pidät varmasti tästäkin! 

♠♠♠♠½