Lukitut ovet

Ruth Ware: Lukitut ovet

10 h 33 min., Otava 2020

alkup. The Turn of the Key, 2019

suom. Antti Saarilahti

lukija: Karoliina Niskanen

 

Tutustuin Ruth Waren jännäreihin ensikertaa viime vuoden maaliskuussa, kun kuuntelin äänikirjana hänen sen hetken uusimman teoksensa Rouva Westaway on kuollut. Ruth Ware on suosikkijännärikirjailijani ja olenkin kuunnellut kaikki muut hänen teoksensa paitsi Synkän metsän siimeksessä, jota ei ole saatavilla äänikirjana. Kun aloin kuuntelemaan Lukittuja ovia, odotin kirjalta paljon. Aluksi kirja ei oikein ottanutkaan mukaansa, se lähti jotenkin tahmeasti liikkeelle eikä kummitustalomainen miljöökään oikein toiminut. Siitä tuli itse asiassa vähän vaivaantunut olo, vaikka en oikein tiedä miksi.

 

Rowan on nuori nainen, joka omaksi hämmästyksekseen saa hyväpalkkaisen lastenhoitajan pestin skotlantilaisen arkkitehtipariskunnan kotoa. Täysi ylöspito ja huikea palkka tuntuvat vähän liiankin uskomattomalta onnenpotkulta, mitä ne sitten ovatkin. Useimmat aiemmat lapsenvahdit ovat lähteneet nopeasti tehtävistään, sillä huhutaan, että perheen kunnostamassa vanhassa talossa tapahtuu outoja. Rowan saa pian huomata, että outouksia tosiaan tapahtuu, mutta pahin on vielä edessä.

 

Teos alkaa siitä, kun vankilassa murhaoikeudenkäyntiä odottava Rowan ryhtyy kirjoittamaan kirjettä asianajajalle kertoakseen mitä todella tapahtui ja vakuuttaakseen syyttömyyttään. Vähitellen Rowan saa puettua kokemuksensa sanoiksi. Hän tunnustaa että hän ei ole joka suhteessa ihan puhdas pulmunen, mutta murhaa hän ei ole tehnyt. Se tarkoittaa, että oikea murhaaja on edelleen vapaalla jalalla.

 

Tässä kirjassa on pyritty yhdistämään perinteistä kummitustalojännitystä psykologisine vivahteineen ja isoveli valvoo -tyyppistä painostavaa tunnelmaa. Mielestäni ne eivät oikein toimi yhteen. Miljöössä oli kyllä sellaisiakin elementtejä joista pidin, mutta suurimmaksi osaksi se ei vain oikein toiminut minulle. Kieltämättä olen hieman pettynyt, vaikka lopussa juonenkulun kiemurat avautuivatkin lukijalle ja moni asia sai selityksensä. Luin jonkin arvion, jossa teoksen sanottiin loppuvan kuin vailla kunnollista selitystä siitä, mitä todella tapahtui. Mielestäni loppuratkaisu on kuitenkin selkeä ja lukijan on helppo päätellä mitä sen jälkeen tapahtui.

 

Lukitut ovet ei ole mielestäni Waren vahvimpia jännäreitä, mutta kyllä tämän kuitenkin ihan mielellään kuunteli tietyistä seikoista huolimatta. Vaikka Ware onkin suosikkijännärikirjailijani, on hänen kirjojensa taso mielestäni vaihdellut aika paljon todella hyvästä kohtalaiseen. Oma suosikkini Valhepeli oli todella koukuttava, kun taas suljetun paikan trilleri Nainen hytissä 10 ei oikein sykähdyttänyt. Lukitut ovet meneekin sen kanssa aikalailla tasoihin.

 

♠♠♠

Lapsenpiika

Enni Mustonen: Lapsenpiika

368 s., Otava 2014

kannen suunnittelu: Timo Numminen

kannen kuva: Björn Cederhvarf

Enni Mustosen Lapsenpiika on yksi eniten odottamani kevään uutuuskirja, jonka onnistuin varaamaan kirjastosta ajoissa ja sainkin tämän luettavakseni ensimmäisenä. Täytyy sanoa, että odotus palkittiin todella hyvin, sillä Lapsenpiika jatkaa vakuuttavasti sarjaa avausosan, Paimentytön, jälkeen. Lapsenpiika oli tunnelmaltaan sellainen teos, että ihan harmittaa, kun kirja loppui.

Lapsenpiika kertoo nyt 18-vuotiaaksi varttuneen Idan elämästä Aino ja Jean Sibeliuksen perheen lastenhoitajana, jonka vastuulla on paitsi lapset usein myös muut taloustyöt. Idan elämä on nyt valoisampaa ja siinä on vähemmän vastoinkäymisiä, mutta nuori nainen kokee edelleenkin olevansa ulkopuolinen, syrjästäkatsoja. Sibeliusten mukana Ida asuu ensin Helsingissä ja myöhemmin Keravalla, jonne perhe muuttaa halvemman kortteerin ja lapsille sopivan ympäristön perässä.

Mustonen kuvaa jälleen hienosti yhteiskunnan kerrostuneisuutta, jossa keskiöön nousee yksinäinen piikatyttö ja tunnettujen kulttuurivaikuttajien sivistyneistö, jonka elämä ei välttämättä ole kovinkaan helppoa, kuten Ida saa huomata. Kaksikerroksisuus antaa tällekin romaanille syvyyttä samalla tavalla kuin Paimentytöllekin. Sibeliusten koti ja perheenjäsenet on kuvattu yhtä uskottavasti kuin Idakin. Hahmoihin kiintyy, sillä Mustonen on luonut heistä hyvin eläviä ja aitoja. Erityisesti pikkuinen Ruth jäi suosikikseni. Hahmojen tunnetilat välittyvät lukijalle hyvin, samoin kuin miljöökin. Mustonen tosiaankin osaa kuvata asioita selkeästi, mutta jättäen lukijalle tilaa kuvitella myös itse.

Pidin paljon siitä, miten Idan henkilökohtainen elämä työn ulkopuolella on kuvattu. Ida ei jää pelkäksi piiaksi, vaan hänestä tulee enemmän itsenäinen yksilö. Paimentytössä Ida oli toki nuorempi kuin nyt, joten hahmon kasvu itsenäisemmäksi on hyvin ymmärrettävää. Muutos on positiivinen, sillä vapaa-ajalla kohdattu tavallinen kansanelämä on virkistävää vaihtelua Idan ainaiselle työnteolle sivistyneistöperheessä. Romanttinen sivuväre, joka Idan elämään tulee, on jotenkin todella piristävä: Mustonenhan tunnetusti taitaa romantiikan siinä missä historiankin, joten siitä tulee todella oivallinen lisämauste tähän kirjaan.

Teos kulkee sujuvasti eteenpäin niin juonensa kuin kielensäkin puolesta. Lisäksi tässä kirjassa on oikeasti todella miellyttävä tunnelma, jonka parissa viihtyy helposti tovin jos toisenkin. Lapsenpiika on kokonaisuutena onnistunut romaani, jonka jatko-osan tulen ihan varmasti lukemaan. Silloin tapaamme Idan ilmeisesti Albert Edelfeltin palkollisena. Odotan, että Ida ottaisi tuolloin oman elämänsä kulun vielä vankemmin omiin käsiinsä kuin lapsenpiikana ollessaan.

♠♠♠♠½