Aarresaari

R.L. Stevenson: Aarresaari

8 h 5 min., 7 cd-levyä

WSOY 2006

alkup. Treasure Island, 1886

suom. Hannes Korpi-Anttila

lukija: Lars Svedberg

Nyt syyskuun loppupuolella minusta alkoi tuntua, että en ollut kuunnellut äänikirjaa melkein ikuisuuksiin, vaikka todellisuudessa oli mennyt vain pari viikkoa. Päätin siis lainata äänikirjan ja valitsin Robert Louis Stevensonin Aarresaaren. Olen joskus lukenut Mauri Kunnaksen kuvakirjatulkinnan tästä teoksesta, joten jotain tuttua tässä oli. Seikkailukirjan jännitys kantoi kuitenkin loppuun asti. 

Nuori Jim Hawkins on majataloa pitävien vanhempien ainoa poika. Majatalo on sangen hiljainen, mutta siitä huolimatta Jim pääsee tutustumaan siellä rähjäiseen merimies Flintiin, joka tuntuu jostain syystä olevan varsin mielissään siitä, että majatalo ei ole muiden merimiesten suosiossa. Flintin saapumisen myötä kuvaan astuu myös omituisia kulkijoita sokeasta kerjäläisestä alkaen. Kun Flint sitten kuolee, löytyy tämän papereista kartta kätkeystä aarteesta kaukaisella saarella.  Jim päätyy mukaan matkalle kohti aarresaarta. Porukka on monenkirjavaa, mutta tuttu tohtori sekä tämän patruunaystävä ovat Jimin tuttuja ja hän pääsee laivapojaksi. Sattumalta kesken matkan Jim kuulee salaisen keskustelun, joka enteilee kapinaa laivalla: osa miehistöstä paljastuu merirosvoiksi, jotka aikovat viedä aarteen itselleen.

Matka ja aarresaarelle saapuminen on täynnä taisteluita, väkivaltaa ja jännitystä. Toisinaan tarina tuntui hyvinkin rajulta ja mietinkin miten moiseen tappamiseen nykynuortenkirjallisuudessa mahdettaisiin suhtautua. Tarina oli minulle joiltakin osilta ehkä hieman liiankin brutaali, mutta toisaalta tässä tarinassa oli todellista seikkailunmakua ja heti ensimmäisistä minuuteista lähtien viehätyin Stevensonin (ja Svedbergin) tarinankerronnasta ja tiesin tulevani viihtymään.

Aarresaarta on luonnehdittu maailman parhaaksi seikkailuromaaniksi ja sen ansiot on kyllä helppo nähdä. Tämä on nimittäin hyvin mielikuvitusta ruokkiva ja reippaasti etenevä romaani, jossa on hohtoa. En ole lukenut seikkailuromaaneja niin paljoa, että uskaltaisin kuitenkaan lähteä tätä luonnehtimaan niistä parhaaksi. Sen kuitenkin voin sanoa, että seikkailukirjallisuus tuntuu minulle melko mieluiselta ainakin näin satunnaisina lukukokemuksina!

♠♠♠♠

Risteily

Mats Strandberg: Risteily

517 s., Like 2016

alkup. Färjan, 2015

suom. Stella Vuoma

kansi: Kim Petersen

 

En yleensä juurikaan lue kauhukirjallisuutta, mutta nyt jostain syystä Mats Strandbergin Risteily herätti huomioni. Teoksen perusajatus tuntui kiinnostavalta: laivalla kehkeytyy ennennäkemätön katastrofi, jonka mittasuhteet osoittautuvat hyvin laajaksi, avun saaminen on vaikeaa ja pakoon ei pääse. Strandbergin teoksella on monia ansioita, mutta minua tämä ei kuitenkaan onnistunut erityisesti kauhistuttamaan. Nokkelasti hän on kuitenkin kehitellyt juonen ja loppuratkaisu on hyvin yllättävä, mutta jotenkin sellainen todellinen kauhun tuntu puuttui.

 

Baltic Charisma on varustamonsa entinen tähtialus, joka on vuosien kuluessa jäänyt uusien alusten varjoon. Kuitenkin matkustajia edelleen riittää ja niin on nytkin, kun tulevasta katastrofista autuaan tietämättömät ihmiset odottavat laivaan astumista: joillekin kyse on toiveikkaasta retkestä, joku taas haluaa vain hetkeksi pakoon arkitodellisuuttaan, toiset puolestaan haluavat viettää yhteistä aikaa perheensä kanssa. Pian kaikilla erilaisista taustoista tulevilla risteilymatkustajilla on paljon enemmän yhteistä kuin kukaan osasi odottaa. Kauhu täyttää mielet ja kuolemanpelko jyskyttää ajatuksissa. Laivaan on astunut myös nainen ja tämän poika, jotka molemmat tuntuvat muihin matkustajiin verrattuna hyvin erilaisilta, ehkä hieman pahaenteisiltäkin. Ennen kuin pojan äiti huomaakaan, katastrofi on jo saanut alkunsa.

 

Risteily on moniääninen romaani, jossa ääneen pääsee useita risteilymatkustajia ja laivan työntekijöitä. Kerrontaratkaisun ansiosta lukijalle syntyy laaja kokonaiskuva kaikesta mitä laivalla tapahtuu. Vähitellen paljastuu miten katastrofi etenee, miten joku välttää täpärästi sen tielle astumisen ja miten joku toinen taas joutuu sen pyörteisiin aivan sattumalta. Strandbergin hahmot tuntuvat jotenkin helposti lähestyttäviltä ja ehkä samaistuttaviltakin, sillä heistä kukin kaipaa milloin rehellisyyttä, muutosta parempaan, rakkautta, seikkailua tai edes hetken unohdusta. Sen on kai tarkoitus tehdä heidän kohtaloistaan tai laivalla riehuvasta katastrofista entistä ravistelevampi, tavallaan herättää lukijan empatiat ja sympatiat ja kauhistuttaa lukijaa sitä kautta. Minun mielestäni siinä ei kuitenkaan oikein onnistuttu.

 

Risteily on kirjoitettu sujuvalla kielellä, mikä tekee lukemisesta oikeinkin nautittavaa (kiitos myös suomentajalle), mutta pelkkä sujuvuus tai juoni-idean kekseliäisyys ei riitä. Miljöökin on loistavasti valittu, sillä risteilyissä ja risteilyaluksissa on monille tuttuja juttuja ja monella on selkeä käsitys siitä millaisia risteilyalukset tuppaavat olemaan sisältä. Itselleni ainakin tuli selkeitä mielikuvia autokannen alle jäävistä hyteistä, jollaisessa olen joskus itsekin yöni laivalla viettänyt, samoin taxfree ja buffet ovat tuttuja juttuja. Kaikesta tästä tuttuudesta huolimatta mielestäni tämä teos osoittautuu jotenkin ehkä hieman liian yliluonnolliseksi tai epäuskottavaksi. Minua laivalla riehunut katastrofi ei kauhistuttanut, lähinnä vain seurasin mielenkiinnolla mitä seuraavaksi tapahtuu. En oikestaan kokenut edes suurempaa jännitystä tätä lukiessani. Loppuratkaisu on kuitenkin yllättävä ja siitä annan kiitosta, joskin minua jäi hieman vaivaamaan mitä seuraavaksi tapahtuu, sillä lopun uhkakuvat antavat lukijan mielikuvitukselle runsaasti tilaa. 

 

Kokonaisuutena oikeastaan pidin lukemastani enkä ajattele aikani menneen hukkaan, vaikka en kauhunväreitä saanutkaan. Kuitenkin ehkä hieman peräänkuulutan sitä, että jos kyse on kauhukirjallisuudesta, niin kyllä minä sitten todella odotan ihoni nousevan edes kerran kananlihalle. Nyt niin ei käynyt.

♠♠♠½

Muotimatkaaja Titanicin kannella

Turetsky, Bianca: Muotimatkaaja Titanicin kannella

269 s., WSOY 2011

alkup. The Time-traveling fashionista on board the Titanic 2011

suom. Aila Herronen

Olen himoinnut tämän kirjan lukemista siitä asti, kun kuulin tästä ensimmäistä kertaa. Nyt sain tämän käsiini ja olen vakuuttunut ja vaikuttunut. Tämä on eittämättä paras lukemani nuortenkirja pitkään aikaan.

Bianca Turetskyn esikoisteos Muotimatkaaja Titanicin kannella kertoo 12-vuotiaasta Louisesta, joka rakastaa vintage-muotia. Juuri tämä rakkaus vie hänet puvun myötä Titanicin kannelle vuoteen 1912 ja muuttaa hänet näyttelijätär Baxteriksi. Teoksessa on huikaisevan kaunis kuvitus, joka auttaa hahmottamaan tuon ajan muotia ja laivan loistokkuutta.

Tarina on jännittävä, sillä kuten tiedämme, uppoamaton Titanic upposi. Luin mielenkiinnolla miten Louise joutui laivalle ja miten hän pelastui sieltä takaisin nykyaikaan. Vaikka itse en ymmärrä mitään muodista, tämä teos on silti mukaansatempaava. Aikamatkustus tässä teoksessa on hyvin virkistävästi kuvattu ja se opettaa päähenkilölle (ja miksei lukijallekin), että jokaisella vaatteella voi olla tarina.

Teosta elävöittää myös laivalla todellisuudessa olleiden henkilöiden kuvaaminen, se laittaa oikeasti miettimään, että mitä näille ihmisille sitten tapahtui. Moni asia siis puhuu teoksen puolesta. Minä tietysti löysin muutaman seikan, mikä häiritsi minua. Yksi on se, että Louisen "matkustusaikana" (jolloin oikea Louise makasi kuumeisena kotona), äiti kertoi tarinaa isotädistä ja muut nykytapahtumat toivat esiin Titanicin onnettomuuden elementtejä. Siksi olikin vähän epäselvää se, että onko Louise kuvitellut kaiken. Onneksi ei ollut, teoksesta olisi muuten mennyt hohto.

Toinen asia mitä moitin on se, että päähenkilö on vasta 12-vuotias. Minusta hän on hirveän nuori tällaisen teoksen päähenkilöksi, 13 olisi ollut jo paljon parempi. :D Toisaalta ikä antaa kirjailijalle mahdollisuuden jatkaa sarjaa vielä pitkään, mitä odotan kyllä innolla. Tutkin netistä, että tänä vuonna ilmestyy englanniksi saman sarjan teos, jossa Louise aikamatkustaa Marie Antoinetten hoviin. Suosittelen tätä!

 ♠♠♠♠½

Hitsaaja

Kettu, Katja: Hitsaaja

348 s., WSOY 2008

Kaikki jotka ovat lukeneet Katja Ketun menestysteoksen "Kätilö" tietävät, että häneltä on lupa odottaa paljon. Minä kuitenkin olin sangen skeptinen edelleen, sillä vaikka pidinkin Kätilöstä hyvin paljon, niin en hänen esikoisteoksestaan Surujenkerääjä kauhesti pitänyt. Voisin sanoa, että arvoasteikolla Hitsaaja sijoittuu näiden kahden teoksen välimaastoon: varsin kelpo suoritus.

Hitsaaja sijoittuu loppuvuoteen 1994 ja tapahtumat saavat alkunsa matkustaja-alus Estonian uppoamisesta ja sitä seuranneesta vyyhdestä. Teoksessa on monta eri tarinaa punottu taitavasti yhteen: on Niila, joka tuntee syyllistyyttä Estonian uppoamisesta; on Mirka, jonka veljen epäillään olleen laivalla, on poliisikomisario ja Kaisu, Niilan vaimo. Nämä henkilöt ovat teoksen kertojia, joten teoksessa nousee esiin pala palalta asioita, jotka loksahtavat kohdalleen. Näin jälkikäteen voi sanoa, että tämä teos tuo jo monisyisyydessään esimakua Ketun kirjailijankyvyistä, jotka puhkeavat täyteen kukkaan Kätilössä.

Jos nyt vielä kerran vertaan Hitsaajaa Kätilöön, niin voin sanoa, että Hitsaajan kieli ei ole niin rehevää tai mukaansatempaavaa kuin Kätilön. Itse asiassa välillä lapin murre jopa ärsytti, koska minusta se ei istunut joka tilanteeseen kovin hyvin. Hitsaaja on melko raskas teos, jo alkumetreillä tuntui tukahduttavalta: niin hyvin tuntemuksia on kuvattu. Silti minulle jäi teoksesta jotenkin kolkko jälkimaku. Lisäksi teosta oli aluksi vähän vaikea seurata, kun ei oikein vielä tiennyt kuka on kuka. Mutta kuten sanottu: varsin kelpo suoritus. En oikein osaa sanoa antaisinko tälle teokselle arvosanaksi 3½ vai 4, mutta ehkä vaakakuppi kallistuu aavistuksen paremmalle puolelle. Siispä:

♠♠♠♠