Valamon yksinäinen

Laila Hietamies/Hirvisaari: Valamon yksinäinen

Laatokka-sarja, osa 3

16 h 5 min., Otava 2023

alkup. 1988

lukija: Fanni Noroila

Kuuntelin Laatokka-sarjan kolmannen osan Valamon yksinäinen kesälomallani aika vauhdilla, sillä Hirvisaaren tarinankerronta tempaisi minut tuttuun tapaan täysin mukaansa. Tämä osa sijoittuu heti 1. osan jälkeiseen aikaan ja sijoittuu pitkälti luostarimiljööseen, osin Valamoon ja vielä suuremmalta osin kauempana sijaitsevaan nunnaluostariin, jonne viitankantaja Dimitri lähetetään saamaan hoitoa kipuihinsa.

Viitankantaja Dimitri on valamon yksinäinen, joka ei ole saanut tehdyksi luostarilupausta vuosikymmenienkään kuluessa. Samalla tavalla kuin sairaus kalvaa hänen niveliään, kalvaa menneisyyden tapahtumat hänen mieltään. Rakastunutta Mitja-nuorukaista ei enää ole, hänet Dimitrin on ollut pakko haudata vuosien taakse. Näyttää kuitenkin siltä, että hän ei voi jatkaa elämässään todella eteenpäin, jos ei kohtaa menneisyyttään silmästä silmään. Siinäkin auttaa nunnaluostarissa hoitajana työskentelevä sisar Anna, joka osoittautuu paljon tutummaksi kuin Dimitri koskaan osasi odottaa.

Tämä nyt on tätä itseni toistamista, mutta Hirvisaari todella osasi luoda aidontuntuisen historiallisen miljöön ja elämänmakuisia ihmistarinoita. Hänen hahmoissaan esiintyy ihmisluonteen eri puolia, mikä tekee hahmoista niin inhimillisen tuntuisia. Odotan mielenkiinnolla mitä neljäs osa tuo tullessaan. Sen pitäisi ilmestyä äänikirjana tulevana perjantaina, mutta ilmestyminen on jo kertaalleen siirtynyt. Toivottavasti ei enää!

Neidonpaula

Kristiina Vuori: Neidonpaula

20 h 30 min., Tammen äänikirja 2016

lukija: Kirsti Valve

 

Kristiina Vuori on kehkeytynyt yhdeksi luottokirjailijoistani. En välttämättä odota kuumeisesti häneltä uutta kirjaa tai valitse ensisijaisesti hänen kirjojaan, jos luettava on hakusessa, mutta pidän Vuoren kirjoista paljon. Aina kun aloittaa hänen kirjansa, tietää, että luvassa on kiehtova historiallinen miljöö, sujuvaa tarinankerrontaa ja mahdollisuus uppoutua tarinan matkaan. Neidonpaula on Vuoren neljäs teos ja siinä palataan esikoisteoksessa Näkijän tytär tutuksi tulleen Ilveksen suvun pariin.

 

Truda ja Brita ovat kaksoset, toisilleen läheiset ja rakkaat, vaikkakin kuin yö ja päivä, varjo ja valo. He ovat niin saman näköiset, että juuri kukaan ei erota heitä toisistaan ilman eri värisiä käsivarsinauhoja. Truda ja Brita kuuluvat äitinsä puolelta Ilveksen tietäjäsukuun. Tapahtumat sijoittuvat 1400-luvun Naantalin luostarikaupunkiin. Parantajan taitoja omaavasta Trudasta on tuleva nunna, kun taas sisällään vellovaa villiyttä kammoava Brita sen sijaan on kihlattu pormestarin pojalle. Kun kirkon holveja saapuu maalaamaan kisälli Lukas Danske, tuntuu tyttöjen välille ensikertaa ilmestyvän juopa, jota on vaikea kuroa umpeen.

 

Neidonpaula on laaja romaani, jossa mielestäni Vuorelle ehkä hieman tyypillisestikin pohjustetaan miljöötä ja hahmoja laveasti ja kuljetetaan juonta pitkät pätkät ennen kuin tapahtumat pääsevät varsinaisesti kunnolla alkuun. Vaikka kieltämättä paikoitellen odotin jo hieman kärsimättömänä tapahtumien lähtevän kunnolla liikkeelle, pidin kuitenkin tästä kirjasta paljon. Erityisesti pidin Britan hahmosta, sillä vaikka hän onkin kaksosista se varjoisa yö, sisimmältään villi, on Brita kuitenkin mielestäni jotenkin ajattelevaisempi ja ennen kaikkea toimissaan avoimempi kuin Truda, jossa pilkahtaa paikoin kataluutta ja viekkautta. Trudan hahmosta en pitänyt oikeastaan lainkaan, vaikka Britan silmin kuvattuna Trudassa on paljon hyvää.

 

Minun silmissäni Vuoren tuotanto on tasalaatuisen hyvää eikä oikeastaan mikään kirja nouse ylitse muiden, mutta Neidonpaulasta kuitenkin pidin ehkä jopa enemmän kuin muista kirjoista.  Vuoren uudemmat teokset, kuten Elinan surma ja Filippa, jotka kietoutuvat todellisiin ihmisiin ja tapahtumiin kiehtovat omalla tavallaan, mutta Neidonpaula herätti kuitenkin ehkä enemmän ajatuksia ja tunteita. Suosittelen kyllä tutustumaan tähän kirjaan, vaikka et olisi Näkijän tytärtä lukenutkaan.

 

♠♠♠♠

Maresi - Punaisen luostarin kronikoita

Maria Turtschaninoff: Maresi - Punaisen luostarin kronikoita

212 s., Tammi 2014

alkup. Maresi. Krönikor från Röda klostret, 2014

suom. Marja Kyrö

kansi: Laura Lyytinen

Sain Maresin joululahjaksi vanhemmiltani, mutta vasta nyt ehdin ottamaan tämän lukuvuoroon. Vaan kyllä kannatti odottaa, Maresi nimittäin täytti odotukseni täydelleen. Finlandia Junior palkinnon napannut teos on kyllä todellakin lukemisen arvoinen.

Teoksen päähenkilö on 14-vuotias Maresi, joka asuu Punaisessa luostarissa pienellä saarella, jonne miehiltä on pääsy kielletty. Punaiseen luostariin saapuneet tytöt ovat tulleet saarelle hyvin eri syistä, jotkut koulutusta saamaan ja jotkut, kuten Maresi, siksi, ettei perheellä ollut enää varaa elättää häntä. Eräänä päivänä luostariin saapuu nuori Jai, joka pakenee isänsä silmitöntä vihaa. Jain isä ei todellakaan aio päästää tytärtään käsistään, mikä laittaa luostarin väen todelliselle koetukselle, kun mies saapuu joukkoineen saarelle.

Maresi on tarinana jotenkin lumoava, sen voisi lukea yhdeltä istumalta eikä kelloa tarvitsisi vilkaista kertaakaan. Erityisesti pidin tarinan miljööstä ja sen kuvauksesta, joka kuitenkin jättää lukijalle myös omaa kuvittelunvaraa. Punaisessa luostarissa on jotakin idyllistä, oikeaa sisaruutta ja ahkeruutta, mikä tekee tunnelmasta kodikkaan ja kutsuvan. Teoksen sisäkansiin on painettu kartat luostarin alueesta ja luostarisaaresta, mutta niitä en juuri vilkuillut, sillä tarina vei niin hyvin mukanaan, että en halunnut keskeyttää lukemista tarkentamalla karttamuistikuvia.

Teoksessa viehätti myös hahmot. Maresi on tiedonhaluinen lukutoukka, jonka kertojaääni on mielestäni elävä. Hänen hahmonsa on varmasti etenkin nuorille lukijoille hyvin samaistuttava, sillä Maresi ei ole vielä täysin löytänyt omaa kutsumustaan. Yksi teoksen kantavista teemoista onkin itsensä löytäminen. Siitä huolimatta minut hurmasi erityisesti kuitenkin pikkunoviisi Heo, jonka herttaisessa vilpittömyydessä on jotakin viehättävää. Tässä tarinassa on paljon vahvoja ja mieleenpainuvia hahmoja, mutta silti hahmoverkko ei muodostu liian sekavaksi.

Maresi ei tarinana ole mitenkään erityisen vauhdikas kirjan loppupuolta lukuunottamatta, mutta siinä on paljon asioita, jotka herättävät ajatuksia. Maresin taustan lisäksi ajatuksia herättää erityisesti Jain kokemukset. Tarinassa keskitytään melko paljon tavallisen luostarielämän kuvailuun ja edetään kohti loppuhuipennusta, mikä on mielestäni hyvä ratkaisu. Ei luostarielämää voisi kovin räväkästi kuvatakaan. Tarinan sävähdyttävyys lienee hiljaisissa kohtaloissa, joita jokaisella hahmolla lienee takanaan. Vaikutuksen tekee myös luostarilaisten jumalattaren kautta kuvattu fantasiamaailma. 

Kokonaisuutena Maresi on mielestäni todella toimiva nuorille suunnattu fantasiaromaani.

♠♠♠♠♠