Hulluna kirjoihin: Mitä kirjahyllysi sinusta kertoo?

Annie Austen: Hulluna kirjoihin - Mitä kirjahyllysi sinusta kertoo?

Minerva 2020

alkup. Shelf respect

suomentanut Sirpa Saari

Hulluna kirjoihin on kevyt tietokirjallinen lukupaketti, joka sopii kaikille niille, jotka haluavat pesiytyä kirjahyllyjen katveeseen ja nauttivat olostaan kirjojen ympäröimänä. Kirjaa luonnehditaan "täpötäysien kirjahyllyjen puolustuspuheeksi" ja ehkä se sitäkin on.

Austen kirjoittaa kirjojen järjestämisestä ja kirjamieltymyksistä sekä tarjoilee kirjatriviaa populaarikulttuurista ja kirjailijoista. Tämä ei ole mikään tajunnanräjäyttävä lukukokemus, mutta kirjaihmiselle kuitenkin varsin mukavaa luettavaa. Vastausta alanimekkeen kysymykseen "Mitä kirjahyllysi sinusta kertoo?" minä en tästä löytänyt, mutta ehkä joku muu voi löytää enemmän samaistumispintaa. 

Jos jotakin, niin minut tämä sai ajattelemaan omaa kirjahyllyäni. Olen jo vuosia sitten omaksunut sellaisen ajatuksen, että kaikkia kirjoja minun ei ole pakko omistaa itse, koska meillä Suomessa on niin hyvä kirjastolaitos. On tietenkin kirjoja, jotka ovat muodostuneet erityisiksi, ja sellaisia haluankin omassa hyllyssäni varjella.

Yleensä hankin kirjani vasta sitten, kun olen ne jo muualta lukenut tai äänikirjana kuunnellut. Näin ei tule tehtyä niin sanotusti hukkaostoksia. Viime vuosina olen myös alkanut aktiivisemmin laittaa kirjojani kiertoon. Jos on todennäköistä, että en johonkin oman hyllyn kirjaani enää palaa, joko myyn tai lahjoitan sen pois. Oman hyllyn lukemattomien kirjojen projektini tosin ei etene kovinkaan aktiivisesti, mutta toisaalta eipä uuttakaan hyllyyn juurikaan saavu. Vaakakupit ovat siis kutakuinkin hyvin tasan.

Meillä kirjoja on melkein jokaisessa huoneessa, vaikka yhteensä niitä onkin vain maltillinen määrä. Olohuoneessa on niin sanottu pääkirjahylly, jossa on tärkeimpiä teoksia. Työhuoneesta löytyy tietokirjoja ja pieni nuortenkirjakokoelmani sekä kirjaston lainakirjat, makuuhuoneessa on kesken olevia kirjoja ja vierashuoneen pikkuhyllyssä on muutama pokkari. Keittokirjojen paikka on puolestaan keittiössä. Loogista ainakin meille!

Kirjojen kaipuu

Heli Rantala, Jukka Sarjala, Janne Tunturi, Ulla Ijäs & Heidi Hakkarainen: Kirjojen kaipuu - Kirjakulttuuria 1800-luvun alun Suomessa

Gaudeamus 2024

1800-luvun alun Suomessa valtaosan kodista löytyi ehkä virsikirja tai Katekismus. Kirjojen julkaisu varsinkaan kansankielellä suomeksi oli vielä olematonta ja kirjat olivat arvokkaita eikä lukutaitokaan ollut monella parhaasta päästä, joten lukeminen ei ollut mikään yleinen harrastus. Kuitenkin jo tuolloin oli ihmisiä, jotka rakastivat kirjallisuutta ja lukemista. Alkoi muodostua verkostoja, jotka toivat samanlaisia ihmisiä yhteen. Kirjojen kaipuu avaa näköalan heidän pariinsa.

Olen gradussani käsitellyt lukupiiriaihetta, ja taustatyötä tehdessä muodostui kuva kirjallisesta elämästä laajemminkin. Se oli kuitenkin vain ohut pintaraapaisu tähän kirjaan nähden, mutta voi miten mukavaa oli tuntea se fiilis, kun aiempi tieto täydentyy uudella. Kirjojen kaipuu on perusteellinen teos, jossa käsitellään niin kirjojen liikkumista, hankkimista ja kokoelmien sijoittumista, kurkistetaan ajan kirjakauppoihin ja luodaan katsaus siihen, ketkä kirjoja tuolloin oikein lukivat. Esiin nousee muutamia varhaisia kirjanystäviä, jotka ovat jättäneet jälkensä historiaan kirjallisuusharrastuksen edistäjinä tavalla tai toisella.

Kirjojen kaipuu on helppolukuinen ja selkeä tietokirja, joka on jäsennelty hyvin, ja jonka lukeminen on siksi sujuvaa ja mukavaa. Aihe on kirjaihmiselle tosi kiinnostava ja avartava. Olen toki tiennyt, että tuohon aikaan lukuharrastus vaati niin vaivannäköä, kielitaitoa kuin rahaakin, mutta vasta nyt havahduin ajattelemaan miten rajatun väestön harrastus se oikein oikeasti olikaan. Onneksi olen itse syntynyt aikaan, jolloin yleiset kirjastot ovat tarjonneet pääsyn monipuolisten kirja-aineistojen ääreen aivan ilmaiseksi. Kirjastosta tämänkin kirjan sain luettavakseni.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille kirjallisuuden ystäville ja kirjakulttuurin kuluttajille.

Lukupiirikirja: Silloin en koskaan ole yksin

 Merete Mazzarella: Silloin en koskaan ole yksin - Lukemisen taidosta
272 s., Tammi 1999
alkup. Där man aldrig är ensam. Om läsandets konst, 1999
suom. Kaarina Sonck

Merete Mazzarellan teos Silloin en koskaan ole yksin - Lukemisen taidosta oli syyskuun lukupiirikirjamme ja samalla uuden "lukuvuoden" aloituskirjamme. Mazzarella tuli toiveaiheena piiriläiseltä ja valitsin hänen tuotannostaan tämän, koska ajattelin, että minulla ei välttämättä ole ohjaajana paljon annettavaa ikääntymistä käsitteleviin kirjoihin liittyen. Menetyksistä kertovia kirjoja taas en oman elämäntilanteeni takia halunnut lukea.

Silloin en koskaan ole yksin on eräänlainen mietelmäteos, joka sisältää välillä hyvinkin tajunnanvirtaiselta tuntuvaa kirjallisuuspohdiskelua ja analyysiakin. Itse koin etenkin teoksen alkupuolen vaikeasti seurattavaksi, vaikka toisaalta juuri alkupuoleen kirjaan kiinnitin post it -lappusia muistuttamaan ajatuksia herättäneistä kohdista. Lukemista oli ollut helpompi jäsennellä ja luettua ymmärtää, jos teos olisi jaoteltu etenkin aihealueisiin. Loppupuoli tuntui kuitenkin selkeämmältä ja tekstin mukaan saattoi lähes uppoutua.

Minua hieman hirvitti saammeko tästä teoksesta kunnollista keskustelua aikaan, sillä pelkona oli, että muutkin ovat kokeneet tämän yhtä vaikeaselkoiseksi kuin minä. Niin kyllä olivatkin, mutta toisaalta jokainen oli löytänyt myös mieleenpainuvia kohtia ja ajatuksia herättäviä näkökulmia, joista keskustelu lähti rönsyilemään laajemminkin lukemisen ja kirjojen maailmaan. Lopulta kirjavalinta oli siis sangen hyvä, vaikka tämän kirjan lukeminen olikin hieman pakkopullaa.

ps. minulle ensikosketus Mazzarellaan tuli alakouluikäisenä Glorian Antiikki -lehden kolumnien kautta. En niistä paljonkaan ymmärtänyt, ja ehkä se mielikuva oli tietyllä tavalla edelleen minulla ennakko-odotuksena, kun tätä kirjaa lähdin lukemaan. Kyseisestä lehdestä sen sijaan pidin paljon ja pidän edelleenkin!

Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja

Hannu Mäkelä: Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja

190 s., Kirjapaja 2021

Lukeminen on harrastuksistani epäilemättä pitkäaikaisin ja rakkain. Useat lapsuus- ja nuoruusmuistoni liittyvät hetkiin, jolloin olen riemuinnut hyvän kirjan löytämisen ilosta ja nauttinut lukemisesta. Mieleen muistuu hetkiä, jolloin minulle on luettu ääneen ja minuun on istutettu pääosin äitini toimesta rakkaus tarinoita ja kirjoja kohtaan. Ne ovat voimakkaita muistoja, ja usein jos mietin vaikka teinivuosien kesälomia, mieleeni palaa ensimmäisenä se ihana autuus, kun sai vain lukea päivät pääksytysten.

Tiedän siis mitä on lukemisen ilo. Hannu Mäkelä on kirjoittanut aiheesta kokonaisen omakohtaisen kirjan, ja lukemisen ilosta lukeminen oli myös ilo. Teoksessa on kiinnostavia muistoja ja näkökulmia kirjallisuuden vaikutuksesta ihmiseen. Mäkelä ulottaa ajatuskulkunsa myös kirja-alaan ja kielen kehitykseen. Lukemisen ilo on siis hyvin kattava teos, joka tarjoaa näköaloja laajasti.

Hannu Mäkelä on selvästi lukenut mies. Hän tuntee kirjallisuuden ja kielet, kulttuurit ja historian sen ympärillä. Olen aiemminkin lukenut hänen teoksiaan, joten asia ei toki tullut yllätyksenä, mutta tässä teoksessa se kuitenkin entisestään korostuu. Suosittelen tätä kirjaa kaikille niille, jotka myös tietävät, mitä on lukemisen ilo.

Kevyesti kipsissä

Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä

243 s., Tammi 2016

 

Aloin joskus toukokuun alkupuolella pohtimaan, että mitähän mukavaa sitä lukisi kesällä. Olen jo oppinut siihen, että en tee itselleni lukulistoja kesäksi, mutta joitain vaihtoehtoja on silti hyvä kartuttaa. Olin jo alkanut etsimään mitä Veera Vaahteran kirjojen tyylistä voisin lukea, kun sain tietää, että Vaahteraltahan ilmestyy uusi teos Kevyesti kipsissä näin heti kesän alkuun. Siispä klikkasin itseni oikopäätä varausjonoon. Ja voi miten iloiseksi tulin, kun huomasin, että blogitekstiäni Vaahteran Sattumalta sinun -kirjasta oli lainattu tämän uutukaisen kansiliepeessä. On muuten tietääkseni ensimmäinen kerta, kun näin on tapahtunut, jipii! :-)

 

Lotta on kolmikymppinen introvertti lukutoukka, joka pitää kovasti työstään kirjaston vahtimestarina: vahtimestarin koppiin kun on hyvä lukittautua lukemaan silloin, kun sietokyky ihmisseuralle ylittyy. Lotta onkin sangen pakkomielteinen lukija, joka lukee missä ja milloin tahansa eikä koskaan jätä kirjoja lopullisesti kesken. Rakas harrastus johdattaakin Lotan tilanteeseen, jossa hän jää auton alle ja katkaisee jalkansa. Sen vielä voisi sietää, sillä jäähän sairaslomalla paljon aikaa lukea, mutta kun yläkerran mummo jättää hanan valumaan ja vesi valuu Lotan asunnon katosta läpi, on vitsit vähissä. Introvertin on pakko asettua väliaikaisesti isosiskonsa ja tämän avopuolison luo asumaan. Pian Lotan elämää järisyttämään astuu myös yksi jos toinenkin mies, sillä hän huomaa tuntevansa olonsa mukavaksi niin Jirin kuin Ollenkin seurassa. Kun Lotta pääsee takaisin kotiinsa ja jalka toipuu, on Lotta muuttunut ihmisenä.

 

Takakannen alkuasetelman perusteella Kevyesti kipsissä vaikutti täydelliseltä kirjalta minulle, sillä samaistun kohtiin "sinkku", "pitää lukemisesta" ja "töissä kirjastossa". Lisäksi olen pitänyt paljon Vaahteran aikaisemmista kirjoista, joten odottelin noutoilmoitusta innokkaasti. Tämän taustan valossa olenkin hieman hämmentynyt siitä, että Kevyesti kipsissä ei kolahtanut minuun läheskään siinä määrin kuin oletin. En sano etteikö tämä olisi viihdyttävä ja mukaansatempaava romaani, mutta jotain jäi nyt puuttumaan. Erityisesti huomasin, että aikaisemmista kirjoista tuttua nasevaa ja huvittavaa dialogia ei juuri näkynyt eikä oikeastaan mikään hykerryttänyt minua merkittävästi tätä lukiessa. Tietysti ymmärrän, että introvertin hahmon ollessa kyseessä ei ole uskottavaa luoda laajoja dialogeja, mutta silti koen, että tästä puuttuu jotain terää.

 

Yksi asia, joka minulle ei oikein toiminut, oli juuri tuo Lotan introverttius. Koin sen jotenkin vaikeasti samaistuttavaksi ja muutenkin moni Lotan toimintatapa tuntui vierailta, kuten esimerkiksi nyt huuhailla työaikana lueskelemassa. Hänen kirjarakkautensakin tuntui menevän hieman yli, sillä hän tuntui lukuharrastuksessaan kovin ehdottomalta. Lotta ei siis ollutkaan niin helposti samaistuttava hahmo kuin olin luullut. Vaahteran romaani on kuitenkin mielestäni ihan kelpo viihdykettä ja teoksen lukeminen ei tuottanut vaikeuksia, vaikka en päähenkilöstä sitten oikein kauheasti pitänytkään. Mainittavaa muuten on, että Vaahtera onnistuu joka kerta luomaan erilaisen päähenkilön, mikä on mielestäni ehdottomasti plussaa.

 

♠♠♠½

Tuulisen saaren kirjakauppias

Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias

239 s., Gummerus 2014

alkup. The Storied Life of A. J. Fikry

suom. Tero Valkonen

ennakkokappale kustantajalta

Viime viikolla postilaatikkoon kolahti elämäni ensimmäinen ennakkokappale, sillä Gummerus oli halunnut tarjota minulle luettavaksi Gabrielle Zevinin Tuulisen saaren kirjakauppiaan. Ja voi ja oijoi miten ihana ja viihdyttävä lukukokemus tämä teos oli! Olen hyvin iloinen ja ylpeä siitä, että pääsin ihan ensimmäisten joukossa lukemaan ja kirjoittamaan tästä kirjasta. Kovakantinen kirja tulee myyntiin viikolla 24.

Tuulisen saaren kirjakauppias kertoo A. J. Fikrystä, leskeksi jääneestä alle 40-vuotiaasta kirjakauppiaasta, joku menetti vaimonsa myötä myös elämänilonsa. Hänen kirjakauppansa sinnittelee saarella lomalaisten ostosten turvin, mutta vaimon poismenon jälkeen kauppakaan ei ole ollut entisensä. Sattuma paiskaa Fikryn tielle kuitenkin jotakin odottamatonta, mikä saa miehen tarttumaan jälleen elämänsyrjästä kiinni.

Tuulisen saaren kirjakauppias on todellakin osuva teos jokaiselle kirjanystävälle, sillä se sisältää lukemattomia viittauksia kirjallisuuden maailmaan. Lukija todella tuntee olevansa kuin kotonaan lukiessa kirjaa rakkaudesta kirjoihin ja lukemiseen, vaikka teos käsitteleekin myös (muita) suuria asioita, kuten menettämistä, muutoksia ja ihmissuhteita sekä vaiettuja kaikuja vuosien takaa. Perustunnelmaksi tästä kirjasta minulle jäi lämmön ja välittämisen ilmapiiri, jossa on mukana kuitenkin myös särmää ja rosoa. Teoksesta ei muodostu missään vaiheessa latteaa ja söpöstelevää, vaan siinä on puhtia.

Teos etenee ikään kuin kirja kerrallaan. Jokaisen kappaleen alussa nostetaan esille jokin tietty teos, josta Fikry on kirjoittanut kommentin, vaikka muuten kerronta tapahtuu ulkopuolisen kertojan kautta. Kaikki kappaleet on myös otsikoitu jonkin kirjan mukaan, mikä entisestään tehostaa "kirjallista" meininkiä. Mielestäni se on onnistunut ratkaisu, sillä se korostaa sitä miten tärkeitä asioita kirjat päähenkilön elämässä ovat. Juonellinen eteneminen on aika ripeää eikä yksityiskohtiin takerruta, vaikkakin teos siitä huolimatta vilisee kirjallisia yksityiskohtia. Zevin kuvaa suuria linjoja ja merkittäviä tapahtumia elämässä, mutta vaikka teos etenee vauhdilla, siinä on helppo pysyä mukana.

Minua hieman harmittaa se, että en millään tahdo löytää juuri oikeita sanoja kuvaamaan tätä hienoa teosta. Pidin lukemastani heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Kirjallinen maailma, omalla tavallaan hyvin tunnelmallinen kirjakauppamiljöö ja A. J. Fikryn hahmo ovat omiaan pitämään lukijan teoksen äärellä. Zevinin luomat henkilöhahmot ovatkin kautta linjan mielenkiintoisia ja eloisia ja juuri heihin kätkeytyy aiemmin kiittämäni särmät ja rosot. Tässä on kerta kaikkiaan onnistunut teos, ja voin ihan vilpittömästi suositella tätä kaikille kirjanystäville, sillä ainakin minuun tämä teki vaikutuksen. Mainiota!

♠♠♠♠♠

Lukija

Bernhard Schlink: Lukija

227 s., WSOY 1998

alkup. Der Vorleser 1995

suom. Oili Suominen

Sanoin aiemmin lukevani Dickensin Suurten odotusten jälkeen Lundbergin Marsipaanisotilaan. Oli kuitenkin pakko ottaa väliin Schlinkin Lukija, josta on muutama vuosi sitten tehty elokuvakin. Lukijan luin maanantaista kirjallisuuspiiriä varten, joten bloggaan vähän jälkijunassa.

Lukija kertoo 15-vuotiaasta koulupojasta, joka rakastuu parikymmentä vuotta itseään vanhempaan naiseen. Suhde tuntuu kehittyvän sattuman oikusta, mutta jotenkin siinä oli mielestäni tietynlaista tarkoituksenmukaisuutta, kuin molemmat olisivat tarkalleen pyrkineet suhteeseen päämääränä. Heillä on seksisuhde, mutta poika myös lukee naiselle ja he keskustelevat kirjoista. Jotenkin minun silmääni nainen vaikutti kovin emomaiselta ja äidilliseltä poikaa kohtaan, vaikka heillä olikin suhde. Ei perverssillä tavalla, mutta kuitenkin se on aika mielenkiintoinen vivahde.

En haluaisi paljastaa juonesta liikaa, mutta sen voinen sanoa, että pari eroaa yhtä äkisti kuin suhde alkoi ja he kohtaavat toisensa vasta vuosien kuluttua oikeudenkäynnissä, jossa nainen on syytettynä ja jota nuoreksi mieheksi varttunut poika seuraa opintojensa vuoksi. Tuo kohtaaminen osoittaa, että tietynlaista velvollisuudentuntoa ja halua auttaa on edelleen olemassa, vaikka samalla suhteen muisto tuntuu hämmentävän "poikaa".

Teoksen tunnelma on jotenkin kiehtova, se vaatii lukemaan eteenpäin. Samalla tunnelma on ehkä hieman pysähtynyt ja tulee tunne paikoillaan polkemisesta, vaikka juoni koko ajan kuljettaa eteenpäin. Kerronta on tasaista ja selkeää, mutta ei siinä määrin että se tappaisi kiinnostuksen kirjaa kohtaan. Miljöön kuvaus on onnistunutta, samoin teemat on valittu hyvin. Ne ovat hieman eri kontekstissa kuin yleensä, joten siksikin tämä oli mielenkiintoinen.

Tämä on todella aidon oloinen ja asioiden pohdiskelevuus on aitoa, ei sellaista tekotaiteellista sieluntuskaa. Lukija laittaa lukijansa pohtimaan erilaisten tekojen oikeutusta eri näkökulmista, se miltei vaatii ottamaan kantaa. Kirjassa pohditaan myös arvoja, sitä onko omien kasvojen säilyttäminen oikeudenmukaisuutta tärkeämpää. Lisäksi pidän siitä miten kirjan nimi on valittu ja siitä miten se ilmenee kirjassa. Juonen yllätyksellisyys takaa sen, että lukija muistaa Lukijan varmasti pitkään. Tämä teos vakuutti minut siitä, että haluan jossakin vaiheessa lukea Schlinkiä lisääkin. En anna nyt täysiä pisteitä, sillä jotakin uuvuttavaa tässä teoksessa oli. Sitä paitsi pitää jättää muille Schlinkin teoksille varaa korottaa rimaa. :)

Vielä ote takakannesta: "Kiihkeä rakkaustarina syvenee kuvaukseksi kokonaisen sukupolven traumasta. Kaipaus ja häpeä, hellyys ja vastuu ovat tämän surumielisen romaanin teemoja. Älykkäästi pohdiskeleva teos on juoneltaan yllätyksellinen ja jännittävä." Mielestäni se on hyvin kiteytetty.

♠♠♠♠