Noora Vallinkoski: Perno Mega City
359 s., Atena 2018, 2., tarkistettu painos
kansi: Jussi Karjalainen
Valitsin lukupiiriimme luettavaksi Noora Vallinkosken esikoisromaanin Perno Mega City, joka herätti ilmestyttyään paljon kohua. Saamieni tietojen mukaan teos vedettiin pois myynnistä vain pari päivää ilmestymisensä jälkeen. Muistin itsekin hatarasti, että kirjastoja pyydettiin poistamaan niteet kokoelmasta ja tilalle toimitettiin uudet, mihin sain myös vahvistuksen. Vaikka kyseessä on fiktiivinen teos, se poiki Vallinkoskea vastaan nostettuja syytteitä kunnianloukkauksesta ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä. Osan hahmoista koettiin olevan tunnistettavissa todellisiksi henkilöiksi nimiensä, asuinpaikkansa, taustansa tai jonkin todellisen tapahtuman perusteella. Tapaus ei lopultaa edennyt oikeuteen asti, sillä Vallinkoski ja neljä asianomistajaa pääsivät sopimukseen, jossa Vallinkoski sitoutui maksamaan yhteensä 5500 euroa korvauksia. Suomalaisittain ajatellen harvinainen tapaus, ja aikamoisen myllyn läpi joutui esikoiskirjailija menemään.
Sain itse käsiini tästä kirjasta sekä tämän lukemani tarkistetun painoksen että ensimmäisen painoksen. Omien muistiinpanojeni pohjalta onnistuin jopa puoliksi sattumalta löytämään ne hahmot, joita oli jouduttu hieman muuttamaan nimen osalta tai muuten, mutta en lähde tässä erittelemään mistä hahmoista on kyse. Sen kuitenkin voin todeta, että itse en olisi osannut yhdistää syytteitä juuri näihin hahmoihin, mutta toisaalta se taitaa vain osoittaa sen, että muutokset tekivät hahmoista neutraalimpia. Toki ilman tätä kohua tuskin olisin pitänyt yhtään mitään hahmoa tunnistettavana. Asiaa oli kyllä kiinnostavaa tutkia kertojanvapauden näkökulmasta.
Perno Mega City kertoo Hannasta, joka syntyy duunariperheeseen ja viettää lapsuutensa ja nuoruutensa Pernon lähiössä Turussa. Tietyllä tavalla teos käsittelee huono-osaisuutta ja eräänlaista lannistuneisuutta, mutta ei se kuitenkaan ole millään tavalla ankea tai toivoton, vaan aina jostain pilkahtelee valoa. Elämässä on vakaita ja turvallisia jaksoja, ja erityisesti perheen isä tuo elämään sekä vakautta että turvaa, kun äiti meinaa upota punaisen hetekan syövereihin mielen sairastuessa. Tätä on luonnehdittu myös köyhyyden kuvaukseksi, mutta sitä se ei mielestämme ole, sillä perhe ei kärsi suoranaista puutetta mistään, heillä on oma auto, jonkinlainen kesämökkikin ja matkustavatpa he myös ulkomaille. Vanhemmat käyvät töissä ja ruokaa on aina, vaikka vaatteita ei pestäkään Omo Colorilla.
Perno Mega Citystä käyty keskustelu pyörii pitkälti oikeuskohun ympärillä, jolloin sekä teos itsessään että sen kirjalliset ansiot jäävät sivuosaan. Meidän piiriläiset olivat yleisesti pitäneet tästä teoksesta, ja hieman pohdittiinkin, että olisiko tämä voinut olla vielä parempi, jos sen olisi voinut lukea aidosti ja puhtaasti fiktiona ilman kohun lyömää leimaa, joka sai väkisinkin tarkastelemaan teosta myös muussa valossa. Erityisesti pidimme Vallinkosken sujuvasta kerronnasta ja huumorin pilkahduksista. Itse naurahtelin ihan ääneen asti Vallinkosken nasevalle kerronnalle. Koimme myös, että hän on tavoittanut lapsen näkökulman todella aidosti ja onnistuneesti. Juuri se lapsen asiat asioina -katsantokanta toi oman huumorinsa teokseen. Toivoisin Vallinkosken kirjoittavan lisää, sillä hän on aidosti hyvä ja otteessaan pitävä kertoja. Toivottavasti Perno Mega Cityn nostattama myrsky ei ole lannistanut häntä.