Nimetön

Jyri Paretskoi: Nimetön

e-äänikirja, 10 h 34 min.

Karisto 2017

lukija: Ville Tiihonen

 

Jyri Paretskoi on tullut tunnetuksi Shell's Angles -nuortenkirjoistaan, joista minäkin kovasti pidän. Vuonna 2017 julkaistiin Paretskoin ensimmäinen aikuisille suunnattu romaani, jota en kuitenkaan tullut lukeneeksi, sillä sen aihe ei tuntunut sellaiselta, jonka parissa viihtyisin. Nimetön kertoo Otso Vaarnasta, joka on syrjähyppynsä seurauksena menettänyt paitsi parisuhteensa ja kotinsa myös vasemman kätensä nimettömän. Kuvittelin teoksen olevan jonkinlainen kriisiytyneen miehen elämänkuvaus, mutta asiaa tarkemmin tarkasteltuani totesin, että kyseessähän on jännityskirja. Kuunteluun siis!

 

Otso Vaarna on ajautunut elämänsä pohjamutiin. Yhden onnettoman ja muistikuviltaan hataraksi jääneen illan seurauksena hän ajautui hotelliin toisen naisen kanssa ja heräsi sieltä ilman vasenta nimetöntään. Rehellisesti Otso Vaarna kertoi puolisolleen Erjalle mitä on tapahtunut. Niin Otso sai hyvästellä nimettömänsä lisäksi kotinsa ja puolisonsa. Siitä pitäen Otso on asunut poliisiystävänsä luona ja synkistellyt. Hän haluaisi löytää naisen, joka tuhosi hänen elämänsä.

 

Teoksessa kuvataan vuoroin Otson ja Saara Turusen elämää. Saara on tunnetun bisnesmiehen vaimo, mutta mies itse on kadonnut vuosi sitten kuin tuhka tuuleen. Poliisi on ymmällään ja ainoa johtolanka on prepaid-numerosta miehelle vähän ennen katoamista tullut puhelinsoitto. Otso saa selville, että sormensa samankaltaisissa olosuhteissa menettäneitä miehiä on muitakin. Alkaa näyttää siltä, että tapahtumilla voisi olla jokin yhteinen side Saaran miehen katoamiseen. Tarina alkaa punoutua melkoiseksi trilleriksi, jonka loppupuoli tuntuu kyllä kieltämättä hyvin mielikuvituksekkaalta. Myös loppuratkaisu yllättää ja saa pohtimaan miten oikein kävi.

 

Ville Tiihonen on äänikirjojen lukijana mielestäni taitava, mutta minun mielessäni hän yhdistyy lähinnä Vares-dekkareihin, joita hän myös on lukenut. Siksi aluksi lähestulkoon odotin koska Jussi Vares mönkii krapulassa jonkin satunnaisen naikkosen lakanoista. Alku oli jotenkin varesmainen muutenkin, mutta pääsin kuin pääsinkin oikealle raiteelle. Nimetön on tarina, joka vie mukanaan. Siinä on yllättäviä käänteitä ja ällöttäviäkin piirteitä, mutta tarina on vetävä ja nokkelasti punottu. Teoksen loppupuolella tapahtumat kuitenkin vyöryvät jotensakin mielikuvituksekkaasti, mutta toisaalta se tehostaa teoksessa esille tulevaa pakkomielteisyyttä ja nurkkaan ajetun henkilön vimmaista yritystä pelastaa itsensä.

♠♠♠♠

Ei muisteta pahalla

Veera Nieminen: Ei muisteta pahalla

202 s., Tammi 2018

kansi: Sanna Mander

 

Huomasin kirjakatalogista hyvissä ajoin, että Avioliittosimulaattorin kirjoittaneelta Veera Niemiseltä on ilmestymässä uusi teos Ei muisteta pahalla. Olin innoissani, sillä Avioliittosimulaattori ole todella vaivatonta ja hauskaa luettavaa. Myös tätä uutta teosta kuvailtiin hauskaksi, vaikka aiheena onkin parisuhteen päättyminen ja sen seuraukset. Minulle lukukokemus muodostui kuitenkin työlääksi ja tarina ei oikein osunut minun huumoriini.

 

Ei muisteta pahalla kertoo Piipestä, joka on tullut miesystävänsä Jurin jättämäksi. Piipe on melkoisen epätasapainoinen ihminen, vaikkakin työssään skarppi. Siviilielämässään Piipe kuitenkin näkee ja kuvittelee paljon sellaista, mitä ei ole olemassakaan. Parisuhde Juriin on ollut myrskyisä eikä Piipe aluksi ota uskoakseen, että tällä kertaa Juri on tosissaan eron suhteen. Kun Piipe ymmärtää asian laidan, hän päättää toteuttaa uhkauksena: jos Juri jättää hänet, hän räjäyttää Jurin postilaatikon. Onneksi Piipellä on Eetu, räjäyttelyyn erikoistunut ystävä.

 

Postilaatikon räjäytykseen asti tarina tuntui vielä viihdyttävältä ja lukeminen sujui. Räjäytys oli kuitenkin käännekohta, josta alkoi jotain ihan muuta kuin toipuminen eron tuomista kolhuista. Siitä alkoi systemaattinen häirintä ja suoranainen kiusaaminen, jonka piirteet olivat niin absurdeja, että se olisi voinut naurattaakin ellei tarinassa olisi ollut lukuja myös Jurin näkökulmasta. Kun tempaus tempaukselta Juri muuttui yhä uupuneemmaksi ja voimattomammaksi, huumori katosi ja minun tuli lähinnä surku miestä. Piipen hahmo alkoi samalla kertaa näyttäytyä entistä ikävämpänä ja hänen toimintansa tuntui suorastaan ahdistavalta.

 

Mielestäni Ei muisteta pahalla ei ole hauska teos, vaikka sitä se taitaa yrittää olla. Luin kuitenkin teoksen loppuun, sillä kerronta oli hyvää ja mielikuvitusta tarinan käänteissä riitti, vaikka sinänsä kaikki kekseliäät käänteet olisivat oikeastikin mahdollisia. Loppuratkaisu yllätti minut enkä ehkä täysin ymmärtänyt miten se sellaiseksi muodostui. Tiedän jo nyt, että tätä kirjaa en tule lukemaan uudelleen, mutta Avioliittosimulaattorin uudelleenluku kyllä houkuttelisi!

♠♠♠