Elämänlanka

Victoria Hislop: Elämänlanka

442 s., Bazar 2014

alkup. The Thread, 2011

suom. Susanna Tuomi

 

Victoria Hislop on kirjailija, jonka kirjailijankyvyistä minulle on jäänyt positiivinen mielikuva jo ennen kuin olin lukenut ensimmäistäkään hänen kirjoistaan. Mielikuvasta huolimatta en oikeastaan tiennyt mitä odottaa, kun aloin lukemaan Hislopin Elämänlankaa. Teos osoittautui sisällöltään paljon laajemmaksi kuin aavistinkaan, sillä takakannen perusteella olin vähän kuvitellut, että kyseessä olisi jokin rakkaustarina. On Elämänlanka sitäkin, mutta samalla se on myös otteessaan pitävä tarina Kreikan historian mullistuksista, joihin kietoutui lukuisia ihmiskohtaloita.

 

Kun Dimitri Komninos syntyy vuonna 1917, syttyy samana päivänä hänen kotikaupungissaan Thessalonikissa tuhoisa tulipalo, jossa tuhoutuu monta kotia ja kukoistavaa yritystä. Rikkaan perheen esikoinen varttuu elämänsä ensimmäiset vuodet vaatimattomissa oloissa tulelta säästyneessä äitinsä lapsuudenkodissa Irinikadulla, mikä jättää hänen ajattelutapaansa todellista avarakatseisuutta. Vuonna 1922 Smyrnassa pikkutyttö Katerina Sarafoglou pakenee äitinsä ja sisarensa kanssa Turkin sotajoukkoja. Kaaoksen keskellä tyttö kadottaa perheensä, mutta hän pääsee Thessalonikiin matkaavaan laivaan ja päätyy ystävällisen Eugenian hoiviin. Thessalonikissa Eugenia, hänen kaksostyttönsä ja Katerina pääsevät asumaan Irinikadulle, josta muslimiperhe on väestönvaihdossa pakotettu siirtymään Turkin alueelle. 

 

Yli 80 vuotta myöhemmin Dimitri ja Katerina kertovat tarinansa pojanpojalleen. Tarinaa sävyttävät muun muassa etniset vainot, natsimiehitys, sisällissota sekä taloudelliset nousu- ja laskukaudet, joista sitkeät thessalonikilaiset yrittivät selviytyä parhaan kykynsä mukaan. Vaikka olen kuvitellut, että minulla on kohtalaisen hyvät perustiedot historiasta, minun täytyy tunnustaa, että nämä Kreikan vaiheet olivat minulle ihan uutta tietoa. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä mitä maa ja sen kansalaiset ovat vuosien aikana joutuneet kärsimään. Hislop kirjoittaa mieleenpainuvasti ja koskettavasti siitä, miten ihmisiä vaihdettiin kuin tavaraa, miten etniset vainot romuttivat monta unelmaa ja miten hirveän monet ihmiset kärsivät puutetta ja kurjuutta.

 

Hislopin henkilöhahmoihin on helppo kiintyä. Vaikka Dimitri ja Katerina muodostuivatkin tarinan keskushenkilöiksi, niin myös juutalainen Morenon perhe jäi mieleeni voimakkaasti, sillä heidän kauttaa Hislop kirjoittaa natsimiehityksen ajasta ja juutalaisten pakkosiirrosta Puolaan. Siinä missä Morenojen oli vaikea lähteä kotimaastaan, oli myös heidän lukuisille ystävilleen vaikea luopua perheestä, joka oli kaikella tapaa niin samanlainen kuin heidän omansa, mutta uskonto leimasi heidät erilaisiksi, vääränlaisiksi. Hislopin luoma kuva monikulttuurisen Thessalonikin muutoksista on niin elävä, että tämä kirja ei taatusti unohdu mielestäni.

 

♠♠♠♠♠

Taivaalta tippuvat asiat

Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat

222 s., Gummerus 2015

 

Selja Ahavan teos Taivaalta tippuvat asiat on sellainen kirja, josta en uskonut pitäväni. En aikonut lukea koko kirjaa, mutta kun se valittiin kirjallisuuspiirimme seuraavaksi teokseksi, niin pakkohan siihen oli tarttua. Jälleen kerran huomaan kuinka paljon kirjallisuuspiirissä käyminen on rikastuttanut maailmaani, sillä päinvastoin kuin oletin, minä pidin tästä teoksesta todella paljon. Joskus tekee ihan hyvää se, että on "pakko" lukea jokin teos.

 

Taivaalta tippuvat asiat on novellikokoelma, joka sisältää neljä novellia. Kaikki nämä novellit nivoutuvat yhteen henkilöhahmojensa kautta. Ensimmäinen novelli on mielestäni pikemminkin pienoisromaani, joka olisi mielestäni voinut tulla julkaistuksi vaikka yksinäänkin. Vaikka nämä novellit nivoutuvatkin yhteen, ne voidaan lukea myös erillisinä tarinoina. Yhdessä niistä kuitenkin muodostuu kokonaiskuva, jossa on jotakin hyvin mielenkiintoista.

 

Taivaalta tippuvat asiat kertoo tytöstä, jonka äiti kuolee jäälohkareen tiputtua taivaalta tämän päähän. Omanlaisensa tragedia on myös voittaa lotossa pääpotti kahteen kertaan. Helppoa ei ole myöskään naisella, joka yrittää asettua perheeseen ja taloon, josta on äiti kuollut. Eikä helppoa ole tytöllä, joka ei pääse yli siitä käsittämättömästä ajatuksesta, että äiti jäi kesken.

 

Tämän teoksen novellit saivat minut ajattelemaan, että eipä tässä elämässä ole mikään varmaa. Symbolinen jäälohkare voi tehdä lopun kaikesta hetkessä, eikä silloin ole helppoa kellään. Mielestäni tässä teoksessa oli jotenkin kauniisti ajateltu se, että "äiti jäi kesken". Lähes kipeällä vimmalla tyttö haluaa pitää äidin nykyisyydessä, jatkaa äidin olemassaoloa mahdollisimman pitkään. Juuri tytön näkökulmasta kerrotut kaksi novellia olivat mielestäni kaikkein mielenkiintoisimmat.

 

Sanotaan, että salama ei iske kahta kertaa samaan paikkaan. Hamish MacKey osoitti sen vääräksi. Samalla tavalla voisi ajatella, että ei kukaan voita lotossa kahdesti. Mutta Annu-täti voitti, eikä se tuntunut yhtään hyvältä, vaan siltä kuin taivaalta olisi taas tippunut jotakin ja pirstonut kaiken alleen. Se herätti minut ajattelemaan, että se mitä joku ulkopuolinen voi pitää suurena siunauksena tai onnena, voi tuntua katastrofilta sen kokeneelle ihmiselle, eikä välttämättä kyse ole lottovoitosta. Jos joku saa toisen mielestä liikaa "onnea", iskee kateus.

 

Taivaalta tippuvat asiat oli todella ajatuksia herättävä teos. Siinä oli jotakin hyvin realistista, vaikka jotkut asiat, kuten jäälohkareen tippuminen taivaalta päähän, tuntuvat lähinnä epätodellisilta. Oleellista ei olekaan miten jotain suurta tapahtui, vaan että niin tapahtui. Tästä teoksesta jää kyllä vahva muistijälki, sillä niin ajatuksiaherättävä tämä oli. Lukunautintoa on omiaan lisäämään myös sujuva kerronta ja kieli. Tämä teos vie mennessään.

 

♠♠♠♠½

Tuhat loistavaa aurinkoa

Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa

771 s., Otava 2013, 1. Miki-painos

alkup. A Thousand Splendid Suns, 2007

suom. Kristiina Savikurki

Khaled Hosseinin menestysteos (no eipä hänellä paljon muita olekaan kuin menestysteoksia) Tuhat loistavaa aurinkoa on ollut lukulistallani jo pitkään. En tiedä miksi olen lingannut tämän teoksen lukemista näinkin pitkään, sillä tämä kirja kolahti ja kovaa. Tuhat loistavaa aurinkoa on sellainen kirja, että tuntuu aika vaikealta ruveta kirjoittamaan siitä mitään, mutta yritetään nyt kumminkin.

Afganistanilaissyntyinen Khaled Hosseini kuvaa teoksessaan afganistanilaisnaisten elämää kahden päähenkilön, Mariamin ja Lailan kautta. Hän kuvaa vavahduttavasti sitä miten naisten asemassa on tapahtunut muutoksia niin parempaan kuin huonompaankin, sillä kirjassa seurataan melko pitkää ajanjaksoa aina 1950-luvun lopusta 2000-luvun ensimmäisiin vuosiin. Hosseini avaa lukijan silmät näkemään myös mitä sota ja talebanien hallinto merkitsee tavallisille afganistanilaisille, niin naisille kuin miehillekin. Allekirjoitan täysin sen Charlotte Observerin kommentin, jota takakannessa on lainattu: "Tämän jälkeen eivät uutisotsikot koskaan enää näytä samalta".

Mariam on teoksen alussa nuori nainen, jonka elämää sanelee vahvasti hänen syntyperänsä. Mariam on harami, äpärälapsi, joka jumaloi isäänsä eikä usko äitinsä sanoihin. Kun Mariam erään käänteentekevän tapahtuman jälkeen huomaa, että äiti olikin oikeassa, on jo liian myöhäistä. Mariam naitetaan itseään huomattavasti vanhemmalle kabulilaiselle kengäntekijälle, eikä liitosta tule helppo. Samalla kadulla Mariamin ja kengäntekijä-Rashidin kanssa asuu myös Fariban ja Hakimin perhe, jota sota ja yhteiskunnalliset muutokset repivät. Fariba ja Hakim saavat kahden pojan jälkeen vielä tyttären, Lailan, jonka elämä mullistuu pommin revittyä heidän talonsa hajalle. Rashid ja Mariam pelastavat tytön kotiinsa, jonka jälkeen koulua käyneen ja älykkään tytön elämä muuttuu lopullisesti. Vaikka kirja kuvaa surullisia ihmiskohtaloita ja vastoinkäymisiä, on pohjalla kuitenkin koko ajan ajatus siitä, että aina on toivoa eikä uskoaan saa menettää. Tässä teoksessa on myös valtavasti rakkautta, joka tekee tästä kirjasta erityisen mieleenpainuvan lukukokemuksen. 

Khaled Hosseini on kirjoittanut kirjansa kauniisti ja sujuvasti, mutta todenmukaisesti ja suorasti. Suomentajakin tietysti ansaitsee kiitoksensa siitä, miten hyvin kirjan tunnelma välittyy lukijalle kääntämisen jälkeenkin. En osaa enää sanoa muuta kuin että Tuhat loistavaa aurinkoa on yksinkertaisesti loistava teos. Tätä lukukokemusta on ollut hyvin vaikea kuvailla, ja olenkin sitä mieltä, että jokaisen tulisi lukea tämä itse. Suosittelen!

♠♠♠♠♠

Kangastus 38

Kjell Westö: Kangastus 38

334 s., Otava 2013

alkup. Hägring 38

suom. Liisa Ryömä

Kjell Westön uusin teos Kangastus 38 päätyi luettavakseni oikeastaan täysin yllättäen. Olin toki sen kirjastossa noteerannut, mutta en jotenkin kiinnittänyt siihen mitään huomiota, sillä nimen perusteella kuvittelin sen olevan jotakin "utopistista höpinää". Kun eräs asiakas sitten tätä suositteli, päätin antaa kirjalle mahdollisuuden. Onneksi annoin, sillä tämä kirja ei tosiaan ollut mitään höpinää, vaan taidokkaasti kehitelty kohtalotarina, kuten kirjaa takakannessa nimitetään.

Kangastus 38 kertoo rouva Matilda Wiikistä, joka pääsee konttoristiksi asianajaja Claes Thunen asianajotoimistoon. Rouva Wiikissä on Thunen mielestä jotakin arvoituksellista, ja lukija saakin vähä vähältä tutustua Wiikin menneisyyteen ja sen jättämiin pysyviin jälkiin, jotka Thunen toimistolla järjestetyn Keskiviikkokerhon kokoontumisen jälkeen heräävät entistä vahvempina ja tuntuvampina uudelleen eloon.

Westö kirjoittaa mielestäni vetävästi ja arvoituksellisesti rouva Wiikin persoonasta ja historiasta sen takana. Hän on rakennellut tuohon yhteen hahmoon uskomattoman monia eri ulottuvuuksia tai persoonallisuuksia, jotka auttavat lukijaa käsittämään paremmin menneisyyden kauhujen  piirtämät jäljet. Huonoksi ei voi myöskään sanoa asianajaja Thunen henkilökuvaa, jossa on vahvuutta ja herkkyyttä samaan aikaan. Hahmossa on myös jonkinlaista arvoituksellisuutta, mutta eri tavalla kuin Matilda Wiikin hahmossa.

Westö todella tuntee Helsinkinsä, se on täysin selvää tätä kirjaa lukiessa. Mielestäni hän käsittelee tuota kaupunkia hyvin rehellisesti ja kuvaa sen historiaa elävästi. Helsinki piirtyy lukijan silmien eteen aitona ja alastomana. Hän kuljettaa juonessa mukana kahta aikatasoa, vuosia 1918 ja 1938, jotka luovat mielestäni hykerryttävän parin paitsi erilaisuudessaan myös siinä, miten mennyt heijastelee tulevaa.

Täytyy sanoa, että kun luin kirjan epilogin olin enemmän kuin ällistynyt. Westö on onnistunut luomaan kirjalleen todella yllättävän ja ällistyttävän loppuratkaisun, että se jää varmasti mieleen pitkäksi aikaa. Mitään aivan tällaista en odottanut, vaikka jotakin samansuuntaista kyllä.

♠♠♠♠½

Onnellisia ihmisiä

Päivi Alasalmi: Onnellisia ihmisiä

168 s., Gummerus 1992

En taaskaan oikein tiedä mitä kirjoittaisin juuri lukemastani kirjasta. Ainakin tästä Päivi Alasalmen Onnellisia ihmisiä voi sanoa sen, että se on totaalisen yllättävä ja sen tapahtumat saavat varmasti lukijan silmät pyöristymään hämmennyksestä ja tuntemaan omituista painontunnetta rintakehässä: miten julmia ihmiset ovatkaan.

Onnellisia ihmisiä kertoo vuorotellen aviopari Mariannen ja Jalin sekä taidemuseossa työskentelevän Ritvan tarinaa. Marianne ja Jali ovat päällisin puolin oikein mallikelpoinen pariskunta ja heidän elämänsä on täydellisessä järjestyksessä: on tyttö ja poika, hyvät työpaikat ja palkat sekä oma tiilitalo hyvällä asuinalueella. Ritva taas on pakko-oireinen ja tabletteja kuin leipää napsiva panikoija, joka pelkää vähän kaikkea ja on varautunut vähän kaikkeen. Näiden kolmen elämät kietoutuvat täysin yllättäen yhteen vain sattuman oikusta.

Erityisesti Ritvan minäkertoja-osuudet olivat raskasta luettavaa: miten kamalaa olisikaan itse olla vanki omassa elämässään, varautua kaikkeen ja suunnitella elämänsä pakko-oireiden perusteella. Samalla se osoittaa, että me emme todella voi koskaan tietää, että mitä toisen päässä liikkuu. Loppua kohden myös Mariannen minäkertoja-osuudet alkavat olla aika rankkaa luettavaa, vaikka naisen selväjärkisyys tuokin tunteen, että tuo nainen kyllä pärjää.

Alasalmen kirjoitustyyli on hyvin otteessaan pitävä ja hän kuljettaa juonta taitavasti. Jotenkin tämän teoksen tapahtumien saamat käänteet vain yrittävät työntää lukijan luotaan, vaikka saman aikaisesti haluaa tietää miten kaikki vielä päättyy. 168 sivua tuntuu aika lyhyeltä sivumäärältä, mutta Alasalmi on luonut sen raameihin hyvin vaikuttavan ja painavan teoksen, joka tuntuu paljon laajemmalta ja pidemmältä. Tämä ei kyllä ole Alasalmen parhainta antia, vaikkakaan olen lukenut vasta 4 kirjaa häneltä. Ihan mielenkiintoinen ja luettava kirja kumminkin.

♠♠♠